Hyvää joulua/God jul/Merry Christmas

... toivottavat Ms Mandu sekä Nix ja jengi!

Signaaliriemu iskee jälleen

Lueskelin tässä puolivanhoja Koululaisen numeroita ja löysin numerosta 6/08 julkkiksen tekemän Oblivion High ykkösen arvostelun (tai pikemminkin eräänlaisen puffin). Oho!!! Ilmeisesti kustantamomme Otava ja Koululainen pyörittivät Kirjojen vapautus -nimistä, no, todellisuuspeliä, jossa kirjoja piilotetaan ympäri Suomea, ja lukijat jotka löytävät ne piilottavat niitä sitten taas eri paikkoihin. Arvatenkin joka numerossa, tai ainakin tässä, joku idolihenkilö kertoo myös oman tulkintansa kyseisestä opuksesta. Tässä tapauksessa Oblivion Highn oli lukenut Tea Hiilloste.

Minähän en ole asunut vakituisesti Suomessa kohta kymmeneen vuoteen, joten jouduin vähän lunttaamaan Wikipediasta ja YouTubesta. Jaa! Myönnettäköön, että Tytöt tykkää -videon signaaliriemu (fiftarimeininki, nyrkkeily, graffiti) hämmensi minua niin paljon, etten saanut ekalla kuulemalla biisin sanoista oikein mitään selvää. Mutta ihan iloista radiopoppia, vaika kuulisin siitä englantilaistuneella maullani tietysti mielelläni grimemmän remixin.

Erikoista tässä on se, että Tea Hiilloste, joka siis piti Oblivion Highsta ja suosittelee sitä mangafaneille (sain tekstistä jopa käsityksen, että Tea itsekin lukeutuisi tähän joukkoon) koki albumin kannen kanssa ihan samoja ongelmia kuin minä videon. Tai mahdollisesti helisemässä oli haastattelun tehnyt Koululaisen toimittaja. Albumiin viitataan nimittäin järjestelmällisesti nimellä Ms. Mandu, esimerkiksi lauseessa "Ms Mandu on vasta sarjan eka osa". No, sarjan eka osa on tietysti Vaihdokas; siksi kannessa lukee "Osa 1 Vaihdokas" ja kirjan selkä tekee asian vielä selvemmäksi. Tai niin me luulimme…

Tämä tuntuisi pahalta ellemme olisi itsekin jo aikaa sitten tajunneet, ettei ykkösosan kansi todellakaan ole kamalan onnistunut. Lupaamme korjata asian mahdolliseen toiseen painokseen, ja luonnollisesti tyyliä on puhdistettu merkittävästi jo kakkosalbumiin. Laitamme tästä blogiin sneak previewn kun Otava näyttää vihreää valoa. :)

PS. Ja sneak preview -bileet ovat tietysti täysillä käynnissä myös osoitteessa www.oblivionhigh.com, jossa kakkosalbumia – jonka nimi on KADE – voi lukea joka päivä uuden sivun ja aattona kaksi!

Takavasemmalta...

... Joc lämmittelee ennen yleisön pääsyä saliin.


Kyseinen tilaisuus olisi ollut todella antoisa antropologian opiskelijalle. Eri myyntipöytien sisältö oli paikoin... hämmentävä, ja oli kiintoisaa nähdä mitä ruotsinsuomalaiset eniten kaipaavat vanhasta kotimaastaan (paitsi salmiakkia ja saunaa)...

Kiitos kotikonnuille…

Koska Oblivion High on toistaiseksi on ilmestynyt vain suomeksi, emme tietenkään olleet ennen sunnuntaita käyneet kirjan kanssa vielä missään ulkomaalaisissa kinkereissä. Väsbyn ruotsinsuomalaisella koululla vierailu oli siis huippuhomma useammalla kuin yhdellä tapaa. Nuoriso vastaanotti sarjakuvan ja seinäkalenterin armollisella kiinnostuksella, myös käytetyt mangat menivät erinomaisesti kaupaksi (varsinkin suomenkielisiä sarjiksia on tietysti hankala saada siellä käsiinsä) ja monet aikuiset jotka eivät itse sarjiksista erikoisemmin välittäneet pysähtyivät keskustelemaan fiksuja nuorisokulttuurista ja suomalaisuudesta ulkomailla. Ostettiinpa yksi albumi mahdolliseen tulevaan väsbysuomalaisten kotiseutumuseoonkin! (Asiasta kiinnostuneet voivat kääntyä paikallisen Suomiseuran puoleen – tiedätte kyllä paikan – siellä missä käydään aina äänestämässä).

Mitä muuta? Hauskoja uusia pikku tovereita, joulupuuroa ja tiernapoikia… Näin me vaaralliset maahanmuuttajat vaarallisissa maahanmuuttajaghetossamme! :)

PS - Ja "käytetyt"-osio OH-kaupassa on nyt olemassa! Tiputtelemme tuotteistoa sinne hissukseen; huomasimme vasta että ruotsista ja tanskasta postittaminen maksaa omaisuuksia, joten salakuljetamme kamat ensin suomen varastoomme!

Joulusiivous - ja halvalla lähtee!

Joulusiivous Ninan talossa kehkeytyi varsinaiseksi riehaksi ja nyt meillä on iso läjä kamoja joille etsitään uutta kotia. Huomenna 14.12 kello 12-16 meidät löytää Upplands Väsbyn Ruotsinsuomalaisen koulun joulumarkkinoilta, jossa Oblivion High -pöytä on suureksi osaksi second-hand-tavaraa täynnä...

Alla lista myytävänä olevista tuotteista. Ai että mitä se teille kuuluu, jos ette ole nyt Ruotsissa? No, mitä jäljelle jää ilmestyy maanantaina Oblivion High -kaupan uuteen kirppariosioon. Ja mitä rahoille tapahtuu? Nepä rahoittavat kakkosalbumin loppusuoraa, mitäs muutenkaan! (Älkää unohtako käydä katsastamassa kotisivujemme joulukalenterista albumin alkusuoraa!)

OBLIVION HIGH-VALIKOIMAN LISÄKSI:

Suomeksi: Ragnarök 1-10; Kill Me Kiss Me 1-5; War Angels 1; 3x Hokuto Manga vol 1, 2x Hokuto Manga vol 2; Lehtinen-Vanamo: Mangan Mestarit; Piirrä mangaa 1-3; Jan Kjær: Mangan Taikaa; 3 Rei Shimura -pokkaria; Teiniagentti Luna 1; Full Moon Wo Sagashite 1; Salapoliisi Conan 1-3, 30-31, 46.

Englanniksi: Clamp: Legal Drug 1, Chobits 6; Le Chevalier d'Eon 1; The Other Side of The Mirror 1; Trinity Blood 1; Mushishi 1; Trigun 1; Boogiepop doesn't laugh 1; Boogiepop-romanerna 1 och 2; hela Saiuki 1-9: How to Draw Anime and Game Characters vol 4; Claymore 1; Mammoth Book of Best New Manga

Japaniksi: Chayamachi: Black; T.M. Revolution: Joker; Comickers Vol 41 (how to…); B'SL nov 2006, apr 2008, maj 2008

Ruotsiksi: 3x Leffler/Alvemark: Könskrig; Klass 7B 1-4; Afrodite och Sveket

DVD: Final Fantasy VII Advent Children 2-disc special edition; Boogiepop Phantom the Complete Collection (5-disc)

Musiikki: Gackt – Redemption; Gackt – Love letter (singel)

Figuriinit: Death Note: Ryuk, Light, L, Belus

Pelit: PS2: Puyopop Fever, FFVII Dirge of Cerberus, Unlimited Saga; PlayStation: CastleVania Symphony of the Night; GameCube: Legend of Zelda Collector's Edition, Super Smash Bros Melee; Nintendo DS: Dr Kawashima's Brain Training, Lunar Genesis; GameBoy Advance: Sword of Mana, Castlevania Circle of the Moon, Golden Sun, Legend of Zelda A Link to the Past + Four Swords, Phantasy Star Collection; Gameboy Color: Pokemon Silver

Muuta: Blade of the Immortal Post Card Book

Saattaa löytyä vielä muutakin! Ja jos tiedät jo mitä tahdot, etkä halua, että sitä laitetaan edes vahingossa muille myyntiin, laita sähköpostia hetipikaisesti osoitteeseen mandushop@oblivionhigh.com niin ilmoitamme kirpparihinnat ja sovimme kaupat!

Sarjisreportaasi Burmasta

Guy Delisle kulkee albumin kannessa lastenvaunujen kanssa ja juuri tämä aspekti teki minuun albumissa suurimman vaikutuksen. Kun hänen vaimonsa, Lääkäri ilman rajoja, auttaa Burman takamailla köyhiä ja tarvitsevia, koti-isä Guy piirtää edellisen sarjakuva-albuminsa valmiiksi, käy leikkitunneilla, ostaa vaippoja ja pääsee tutustumaan diktatuuriin arjen kautta ja hissukseen. Vähitellen hänelle löytyy omankin alan maailmaa parantavaa tekemistä – kuvitustyö terveysesitteeseen ja animaatiokurssi – mutta pääasiallisesti hän on kuitenkin vain Burmassa elämässä ja kokemassa, katsomassa ja luonnostelemassa, ja painamassa kaiken visusti mieleensä.

Pienet tarinat arjen kommelluksista liittyvät jouhevasti toisiinsa ja niistä muodostuu vähitellen myös isompia kaaria. Aung San Suu Kyi on kotiarestissa samassa kaupungissa, hyväntekeväisyysjärjestöjen suhde sotilasjunttaan surkastuu entuudestaan, ja monet alussa eksoottisen tuntuiset asiat avautuvat vähittäin itsestäänselviksi. Delisle käsittelee vakaviakin aiheita pelottomasti, mutta albumi on silti kovasti hauska – nauroin ääneen varmaan kymmenen, viisitoista kertaa.

Delisle kirjoittaa hyvin ja käännös on niin naseva, että vitsin saattaa joskus avata samassa huoneessa olijoille vain lukemalla sisältöä ääneen. Ensisijaisesti hän on silti piirtäjä, eikä hän laita sivulle yhtäkään sanaa ellei se ole täysin välttämätöntä. Parissa kohtaa, kun pariskunta lähtee lomalle katsomaan Burmaa kunnolla turistin silmin, kerrontakin muuttuu valokuva-albumimaiseksi sarjaksi ruutuja, joista näkee miltä maa näyttää, mutta ei millaista siellä on elää.

Muilta sivuilta siitä saa sen sijaan erinomaisen käsityksen, ja yksi Delislen teemoista onkin kuinka katsomme eri asioita eri silmällä taustasta ja tilanteestamme riippuen. Suosittelen albumia lämpimästi sekä sarjisfaneille että maailmanpolitiikasta ja varsinkin hyväntekeväisyysjärjestöistä kiinnostuneille. Se on lähestyttävän kerrontansa takia vallan erinomainen joululahja sellaisellekin rakkaalle, joka ei normaalisti lue sarjiksia.

PS 1: Ja arvatkaa tuntuuko huimalta voida sanoa, että trallallaa, me olimme kunniavieraita Helsigin Sarjakuvafestivaaleilla samaan aikaan tämän tyypin kanssa!

PS 2: Ja jos joululahjoja vielä uupuu, kandee käydä klikkaamassa Oblivion High -pääsivulta joulukalenteriin piiloutuneita rusetteja…

Oblivion High -joulukalenteri on auki!

Olemme iloksemme saaneet paljon yhteydenottoja aiheesta Oblivion High 2: Kade – tuleeko se ja milloin se tulee? Kiitos kysymästä, ette arvaakaan kuinka paljon se ilahduttaa albumintuotannon tiimellyksessä! Vastaus on että tulee taatusti, sepä on jo melkein puoliksi valmiskin ja sivumäärä kohenee päivä päivältä (vaikka borrelia, palovammat ja talouskriisi ovatkin yrittäneet tunkea kapuloita rattaisiin…). Otavan kevääseen ehditään, tosin ehkä loppukevääseen pikemminkin kuin alkuvuoteen!

Niille, kuten meille, jotka eivät jaksa odottaa tarinan jatkumista, olemme rakentaneet kotisivuille joulukalenterin. Se sisältää kakkosalbumin ekat 25 sivua (selattavana, jos ehditte mukaan vasta myöhemmin) ja vähän muutakin karkkia sille joka tietää mistä etsiä! Toivottavasti pidätte! Palautetta voi laittaa Kaverit-sivun vieraskirjaan tai tietysti tänne blogikommentteihin. Iloista joulunodotusta toivottavat pikkumandut!

Nightmare Before Christmas...

Joulu lähestyy uhkaavasti ja niin myös kaikenmaailman töihin liittyvät deadlinet. Syksy on ollut painajaismainen; sairastelua, piirtolaudan hajoaminen yms muuta mukavaa, ja juuri kun ajattelin ettei tilanne tästä enää pahene...



Oikean käden etusormi on oikeakätiselle piirtäjälle aika tärkeä ruumiinosa. Niinpä koen tiettyä turhaumaa eilisen tapahtumien vuoksi:

Avasin kakluunin luukut (uunissa paloi tuli) kädessäni muka paksut hanskat. Kuului vain äänekästä sihinää ja poistettuani hanskan saatoin vain tuijottaa epäuskoisena sormessani ammottavaa syvää viiltoa.
Pidettyäni sormea juoksevan kylmän veden alla kunnes kipu toi kyyneleet silmiin tarkastelin lopputulosta. Siinä se oli, vieläkin. Nipistin itseäni enkä valitettavasti herännyt. Uskomattominta kaikessa tässä oli (paitsi oma tyhmyyteni) se ettei viillosta vuotanut pisaraakaan verta. Korkea lämpö oli luultavasti polttanut umpeen verisuonet.
Nykyajan urheiluhanskat vaikuttavat koostuvan enimmäkseen muovista vaikkeivat siltä näytäkään. Muovin lämmönsietokyky taas on valitettavan... heikko.


Ehkäpä minun pitäisi nukkua useampi tunti yössä ja hellittää hieman stressiä ennenkuin tunaroin itseni hengiltä. Sitten jäävät työt aivan takuulla tekemättä :P


P.S. Oletteko (te oikeakätiset) koskaan yrittäneet harjata hampaita vasemmalla kädellä?

Joulufiiliksissä jo?

Tämä tuntui sopivalta hetkeltä hehkuttaa uuden Oblivion High -kaupan uusia tuotteita! Kaupan takana olemme tietysti me itse, joten tänä ensimmäisenä viikkona toimintaan lienee hyvä suhtautua vielä kokeellisena. (Ei kuitenkaan niin kokeellisena, etteikö tuotteita toimitettaisi, mutta kaupassa saattaa vielä olla häröä sisältöä, tai meiltä saattaa tulla hämmentynyttä sähköpostia).

Ai mitä sieltä saa? NO KUULKAAS! Nix-teepaitoja, kalenteria ja kirjaa tietysti, postikortteja, kirjanmerkkejä, kännykkäkorua ja pinssiä. Eli periaatteessa kaikki pinen ihmisen joululahjatarpeet ovat siinä. Ja jotta toimitus saapuisi varmaasti ennen joulua, tilaus kannattaa tehdä jo marraskuun puolella.

"Sano jo täti mikä lolissa mättää?"

Kirjoitin kahdessa aikaisemmassa postauksessa lolitamuodista. Ensimmäinen käsittelee sen monia myönteisiä ja rakentavia puolia. Toinen selittää kuinka feminismin historia on kehittynyt viimeisen runsaan sadan vuoden aikana tilanteeseen, jossa minunlaiseni kolmekymppinen kolmannen aallon feministi voi naama vakavana väittää, että kyllä se on fiksua ja hauskaa kun nuoriso laittaa minihameen, pitsiessun ja tajuttomat meikit. Ja se on! Mutta ei ainoastaan sitä. Siksi olen luvannut käydä läpi myös asiaan liittyvät keskeiset ongelmat. Tästä lähtee!

Eri ihmisryhmät tulkitsevat samoja koodeja eri tavalla


Kaikki ulkonäköön ja pukuun liittyvät asiat, joihin voimme itse vaikuttaa, ovat eräänlaiseja koodeja, joiden kautta viestitämme ympäristöllemme eri asioita. Ja niitä viestejä tulkitaan eri paikoissa eri tavalla. Jos hiukset jättää pesemättä ennen punkbändinsä keikkaa, sillä kommunikoidaan, että tässä on tärkeämpääkin mielessä kuin porvariyhteiskunnan siisteysarvot. Samaa saatetaan tarkoittaa, jos hiukset jätetään pesemättä ennen työhaastattelua, mutta siinä tapauksessa vastapuoli päätteleekin todennäköisesti ennemmin, että kyseessä on henkilö, joka potee masennusta, nukkuu tärkeinäkin päivinä pommiin, tai jolle ei sovi edustustyö muiden asiakkaiden kuin erinäisten rasvalettien ja muiden hulttioiden joukossa.

Samoin mekko joka on kavereiden kanssa bilettäessä normaali saattaa olla mummolassa rivo, ja tähän vaikuttaa varsinkin ikäryhmien väliset erilaiset koodit. Eri ihmisyhteisöt soveltavat myös toisiinsa erilaisia arvoja; niin esimerkiksi minihameeseen pukeutunut supermalli Pradan mainoksessa näyttää jalolta ja ylväältä, kun identtiseen asuun pukeutunut vähän kuluneemman näköinen naisihminen katukuvassa hämärän jälkeen tulkitaan helposti prostituoiduksi.

Ja hiusten puhtaudenaste tai helman pituus ovat sentään ihan normaaleja, jokapäiväisiä koodeja! Jos valitsee tarkoituksella tyylin, joka on jollakin tapaa poikkeuksellinen, tyylin josta omalla ryhmällä on paljon tietoa ja muilla hyvin vähän, silloin on valmistauduttava myös siihen, etteivät ulkopuoliset osaa "lukea" vaatteita oikein. (Ja "oikein" on relatiivinen käsite. Opettajan tai vanhemman tai monen samanikäisenkin mielestä lolitamuotiin pukeutuva on se lukihäiriöinen, joka ei osaa "kirjoittaa" tapailemaansa viestiä yhteiskunnan koodien mukaisesti).



Ronskisti vaan tytöt

Kolmannen aallon feministit ovat usein kiinnostuneita vaatteista ja muodista, ja tietysti muotifanien joukossa yleensä löytyy paljon fiksuja, tiedostavia ja menestyviä naisia, joita ei paljon töissä tai muuallakaan päästä alistamaan. Monet naiset, minäkin, kokevat tavallaan muodin ja meikit palkinnoksi, oikeudeksi jonka olemme ansainneet jatkamalla taistelua keskeisten naisasiakysymysten puolesta.

Meillä ei varsinkaan ole mitään syytä hävetä kehojamme tai seksuaalisuuttamme. Ja kun tämän kulttuurin osia kerran ollaan, sen että olemme feministejä ei pitäisi estä meitä pukeutumasta ajoittain tavalla joka on konventionaalisesti seksikästä. Oli se sitten sitä halvalla ja hauskalla tavalla, tai harkitusti, viitteellisesti ja tyylikkäästi. Molemmilla on paikkansa!

Ongelma on vaan, kuten Ariel Levy on todennut erinomaisen hauskassa ja kiinnostavassa kirjassaan, että ulkopuolelta katsottuna nainen joka pukeutuu seksysti omaksi ilokseen ja nainen joka pukeutuu seksysti, koska hän luulee, että se on ainoa tapa saada arvostusta ja huomiota, näyttävät tarkalleen samalta. Vaikka minä käyttäisinkin esim Pretty Woman -saappaita ironisesti, tuntematon mies luulisi minut nähdessään todennäköisesti, että myyn seksiä tai ainakin vokottelen. Mikä saattaa pahimmillaan johtaa epämiellyttäviin tilanteisiin –tai parhaimmillaan antaa hänelle tärkeän opetuksen. Siis olettaen, että pääsen keskustelemaan asiasta, ja mies on fiksu tyyppi.

Mutta ne viisikymmentä tai tuhat muuta miestä, jotka näkevät pornot kledjuni ilman, että pääsen selittämään heille kantaani? Heidän silmissään minä lähetän maailmalle hyvin perinteistä viestiä: että minun arvoni on riippuvainen heidän katseistaan ja hyväksynnästään, ja että heillä on siksi myös oikeus lähennellä minua tai käyttäytyä alentuvasti minua kohtaan.

"Raunch culture" eli viime vuosikymmenen aikana yleistynyt tyttöjen ronskeilu ei olekaan johtanut miesten tasapuoliseen objektifiointiin. Me naiset saamme mielellämme näyttää Sinkkunaisilta ja puhua seksistä, mutta miehet eivät juurikaan näytä enemmän paljasta pintaa tai heittäydy aktiivisesti naisten himon kohteiksi. Ja juuri naisten vapaamielisempi suhtautuminen seksikkääseen pukeutumiseen on osaltaan ollut lisäämässä paljaan pinnan, seksin ja seksikkyyden määrää julkisuudessa ja katukuvassa. Jos olet tänään kuusitoista vuotta vanha, et todennäköisesti muista aikaa, jolloin tavikset eivät harrastaneet telkkarissa seksiä, stringibikinit eivät ollet musiikkivideotanssijan normaali asu, tai 14-vuotiaat eivät käyttäneet koulussa minihameita ja korkosaappaita. Varsinkaan talvella.



Muodin lukihäiriö

Vanhemmille ihmisille kaikki tämä on aika uutta. Ja lolitamuodin koodit ovat heille täysin tuntemattomia. Useimmat ihmiset Suomessa ja muualla länsimaissa eivät ymmärrä tapaa, jolla lolitamuoti lainaa ja muokkaa esimerkiksi viktoriaanisen ajan muotia kääntämällä sen siveysarvot päälaelleen. Eikä kyse ole vain paljastavien vaatteiden normalisoitumisesta: monet niistä yksityiskohdista, joita japanilainen lolitamuoti käyttää omiin tarkoituksiinsa, ovat länsimaissa olleet jo käytössä ihan muiden alojen symboleina.

Pitsiessu ja goth-lolitojen maid-puvut kuuluvat länsimaissa perinteisesti pornon kalustoon. Babydoll-mekot ja A-linjaminit muistuttavat svengaavien 60- ja 70-lukujen seksuaalisesta vapautuneisuudesta. Lapsellisten yksityiskohtien käyttö ja lapsellisen äänen tai käyttäytymisen yhdistäminen paljastaviin vaatteisiin tuo monille mieleen nuorten naisten hyväksikäytön – paitsi Lolita-romaanin (ja elokuvan) monta todellisempaa ja surullisempaa tarinaa. Ja jos näiltä assosiaatioilta vältytään, naiivin näköiseksi tekeytyminen vahvistaa vaivihkaa ennakkoluuloja, joiden mukaan varsinkin nuoret naiset ovat järjestään avuttomia bimboja.

Käyttämämme koodit kuten muoti sekä heijastavat kulttuuria, että luovat sitä. Lolitamuotikin muuttaa kulttuuriamme asteittain. Ja vaikka minä ainakin katson mielummin puolialastonta nuorta naista itse-ommellussa asussa, jossa on pitkät hihat ja sukat ja leikitteleviä yksityiskohtia, kuin puolialastonta nuorta naista jonka tyyli-ikoni on Posh Spice*, kaikkien lienee hyvä pitää mielessä, että monen katsojan silmissä molemmat ovat joko yhtä siveettömiä – tai sitten se lolita on suorastaan merkittävästi pornompi.

Kaikista näistä syistä lolitamuoti ei ole ongelmatonta. Silti tavoitteena on tietysti yhteiskunta jossa naiset ja miehet voivat pukeutua ihan miten huvittaa ilman, että heidät tuomitaan. Mutta jotakin ne vaatteet aina viestivät, ja kun tuo ihana utopia ei ole vielä täällä, varsinkin nuorimpien lolitamuodin harrastajien on hyvä tiedostaa, että he saattavat muiden silmissä pelata vaarallista tai uhmakasta peliä.

Ja varokaa namusetiä ja –tätejä. Ja kun kuitenkin harrastatte seksiä, tehkää niin keskenänne ja muistakaa Sanrio-kortsut. ;)

Terveisin Mandu-täti.

*okei, ehkä Posh Spice ei ole kenenkään tyyli-ikoni. Keksikää oma esimerkkinne.

Lukijapostia: Nin

Olen Prahassa ja rientämässä yöjunalle ihan kohta. Fanart[ät]oblivionhigh.com -inboxissa kuitenkin kilahti. Hm, Nana Osaki, ajattelin, tuttu nimi. Missäköhän me ollaan tavattu? No MISSÄKÖHÄN. Että niin meillä – hajamielinen professori luulee mangakoja mangahahmoiksi.

Kuva on kuitenkin kiva, minä ainakin pidän Nin-osuvan ilmeen lisäksi erityisesti hiusten sävytyksestä. (Ja paitsi Niniltä, kuva näyttää aika paljon myös ramalta, jos hänelle saisi millään ilveellä korvat päähän). Nana, jos haluat linkin kotisivuillesi tai blogiin, laita se vielä mailitse perään!

Lukijapostia: Elfquestahtava Nix

Mike Pohjola on tietysti ensisijaisesti kirjailija, eikä kuvataitelija (hänen ajankohtaiset teoksensa ovat Kadonneet kyyneleet sekä Sanaleikkikirja) mutta roolipelikonkarina ja pitkän linjan ankistina hän on tietysti myös piirtänyt lukemattomia hahmoja ja sarjiksia… Ehkä ei täysin yllättäen hän kuvaakin Nix-tulkintaansa "elfquestahtavaksi" :)

Lisää Mikeä löytyy tietysi hänen blogistaan.

Lukijapostia: Soon Mi

No hyvä on, laitetaan heti perään toinen, eihän tätä voi pantata! Aura Ijäs (jee!) lähetti söpön Soon Miin – kuvattu niin nopeasti, ettei Soon Mi edes ehtinyt hermostua kuten usein käy kun häntä osoittaa kynällä tai kameralla… Ehkä hänestä kasvaisikin isona vähän relampi! Auran töihin voi tutustua täällä!

Ja hei, kuvia saa luonnollisesti lähettää osoitteeseen fanart@oblivionhigh.com – eikä sinun tietenkään tarvitse olla ammattilainen! Kamalan ujo vaan ei sovi olla, sillä meitä ilahduttaa tietysti jos saamme näyttää kuvat maailmalle…

Lukijapostia: Nix

Ensimmäisen fanart@oblivionhigh.com -osoitteeseen lähetetystä kuvasta vastaa Mattias Elftorp, jonka muita töitä löytyy täältä. Vähänkös androgyyni ja viettelevä ja… minulle tulee joku vanha kunnon goottistara mieleen. Mutta kuka? Hm…

Bloomerit ja lolitaminihame: feminismin historia neljässä minuutissa

Edellisessä viestissäni kehuin erään kolmannen aallon feministin käsitystä lolitamuodista, mutta lupasin myös valottaa asiaan liittyviä ongelmia. Sitä ennen minun on kuitenkin selitettävä, miten nämä "aallot" eroavat toisistaan, joten itse asia saa jäädä tavallaan cliffhangeriksi – vaikka lolitamuoti mainitaan toki tässäkin joitakin kertoja…

Länsimaisen feminismin historia tähän asti jaetaan yleensä kolmeen laajaan jaksoon. Ensimmäisen aallon feminismiin kuuluu taistelu naisten perusoikeuksista. Tavoitteena oli saada hyväksytyksi ajatus, etteivät naiset ole miehiä alempiarvoisia, tyhmempiä tai kyvyttömämpiä, vaikka siltä saattoi usein vaikuttaa koska naiset eivät juurikaan saaneet koulutusta tai (keski- ja yläluokassa) tehdä töitä. Ensimmäisen aallon feminismin saavutuksiin kuuluvat naisten oikeus koulutukseen, töihin, järkevään sairaanhoitoon varsinkin synnytysten yhteydessä, sekä äänestämiseen ja poliittisiin toimiin; sen fokukseksi voisi kuvailla yhteiskunnan ja politiikan.

Toisen aallon feministeillä, johon sisältyy varsinkin 60- ja 70-lukujen naisliike, oli jo nämä oikeudet, joten nyt oli mahdollista sanoa, että "the personal is political": taistelu siirtyi yksityiselämään. Tämän aallon suurimpia saavutuksia ovat oikeus ehkäisyyn ja abortteihin (ja yleensäkin seksiin ennen avioliittoa). Nyt monet ryhtyivät myös puhumaan erilaisuuden voimasta – sanoivat, ettei naisten tavoitteena saa olla yrittää olla samanlaisia kuin miehet, sillä silloinhan naiset ensinnäkin epäonnistuisivat järjestään, joutuisivat toisinnäkin yrittämällä yrittämään jotakin mihin miehet syntyvät luonnostaan, eikä se kolmanneksi silloin kunnioittaisi naisille ominaisia piirteitä ja perinteitä (oli kyse sitten hoivavietistä tai neulomisharrastuksesta). Toisen aallon feminismin avainsanoiksi voisi määritellä samanarvoisen eriarvoisuuden, yksityiselämän sekä biologian.

(Jotkut sen alaryhmät suhtautuivat sivumennen sanoen sitäpaitsi naiseuteen mystisena, jopa okkultistisena supervoimana, ja leipoivat kuukautisverileipää jota syötiin alasti kuunvalossa. Mutta tämä siis ei todellakaan päde heihin kaikkiin. Ja vaikka maagisten supernaisten välinen poliittisesti värittynyt lesborakkaus oli joissakin ryhmissä hauska ja kunnioitettu harrastus, toisen aallon feminismiin, joka rakentui hyvin vahvasti ajatukseen kahdesta sukupuolesta ja niiden muka "luonnollisesta" toiminnasta, liittyi toisinaan myös paljon ongelmia seksuaalisten vähemmistöjen hyväksymisen suhteen.)

Vaikka on totta, että miehet esimerkiksi ovat keskimääräisesti huomattavasti vahvempia kuin naiset, biologistien ajatus sukupuolille "ominaisista" piirteistä on tieteellisesti hyvin ongelmallinen (lukekaa aiheesta esimerkiksi Deborah Cameronin erinomainen kirja The Myth of Mars and Venus: Do Men and Women Really Speak Different Languages?). Kysehän on keskiarvoista, joten vaikka esimerkiksi joku jossakin tietyssä työssä käytännöllinen tietty aivojen piirre olisikin yleisempi miehissä, sitä esiintyisi myös naisissa, eikä kyseisiä tehtäviä voi järjellisesti kieltää naisilta – vaikka juuri sellaisia ajatuksia biologismi tuo väistämättä mukanaan. Sitäpaitsi monet sellaiset asiat, jotka käsitetään usein muka biologiaan liittyviksi, rakentuvat kasvatuksen aikana kulttuurin tuloksena.

Kolmannen aallon feministit (80- ja 90-luvut) vierastavat biologiseen sukupuoleen perustuvaa maailmankuvaa; he elävät maailmassa, jossa se on hyvin harvoin rajoite. Naisten ja miesten eriarvoinen kohtelu – esimerkiksi se, etteivät naiset ja miehet edelleenkän ansaitse samasta työstä samaa palkkaa, tai se, että hyvin harvassa länsimaisessa parlamentissa tai yrityksen johtokunnassa on yhtä paljon naisia kuin miehiä – selitetään kokonaan kulttuurimme aiheuttamana ongelmana. Ensimmäisen aallon feministeiltä on (toki toisen aallon feministien kautta) peritty ajatus, että naisilla on oikeus ja kyvykkyyttä kaikkiin näihin tiloihin ja asemiin; käyttöön on jäänyt myös nimi "patriarkaaliset rakenteet" niille yhteiskunnallisille ilmiöille jotka selittävät naisten edelleen heikomman aseman.

Kolmannessa aallossa liikkeen suhtautuminen "samanarvoiseen erilaisuuteen" on myös taas muuttunut, ja tätä voi valaista vertaamalla eri aaltojen todennäköistä suhtautumista lolitamuotiin.

Feminismin ensimmäinen aalto sijoittui tietysti aikaan, jolloin pikkutytöt pukeutuivat oikeasti 1800-luvun mekkoihin. Silloin ajatus naisista esimerkiksi housuissa olikin hyvin radikaali, vaikka housut olisivat olleet hyvin käytännöllisiä esim polkupyöräillessä. (Polkupyöräily oli tietysti sekin monien mielestä siveetöntä). Villeimmät feministit käyttivät vuosisadan vaihteessa Bloomer-pöksyjä, mutta monet naisasianaiset kokivat myös tärkeäksi pukeutua hyvin perinteisesti, jotta he eivät menettäisi ainakaan siitä syystä mainettaan, jota uhkasi vaatteita tärkeämmätkin asiat (esim julkisesti meuhkaaminen ja poliittinen kampanjointi).



Lolitamuotia olisi siis ekan aallon aikana paheksuttu, koska aikuiset pukeutuvat siinä sopimattomasti (ei aikuisten vaatteisiin), ja koska siinä painotetaan juuri niitä epäkäytännöllisiä koristeita, joita vain naisten vaatteissa on – jotka maksavat rahaa, ovat alati tiellä, ja saavat naiset näyttämään sieviltä nukeilta, jotka eivät osaa tehdä mitään oikeasti tai hyvin. Lolitamuotia olisi paheksuttu melkein tarkalleen samoista syistä myös toisen aallon aikana, paitsi että siihen liittyvä seksuaalisuuden hyväksyntä olisi ollut myönteinen piirre. (Vuosina 1790 - 1960, johon ensimmäisen aallon voi suunnilleen asettaa, minihameita tai sivistynyttä naista iloisen seksuaalisena olentona ei tietenkään sopinut edes kuvitella). Toisen aallon feministeille olisi kuitenkin ollut ongelma, että lolitamuoti perustuu jollakin tasolla ajatukseen siitä, että juuri viattomuus = naisellisuus = seksikkyys.

Feminismin kolmas aaltokin kokee, ettei seksuaalisuudessa ole mitään kummallista, mutta se tulkitsee saman muodin merkit hyvin eri lailla. Viattomuuteen perinteisesti liittyvissä symboleissa ei olekaan mitään viatonta, kun ne asetetaan eri yhteyteen: jos 24-vuotias naistutkimuksen opiskelija pukeutuu koulu-univormuun, se on hätkähdyttävää, ja tekee katsojan hyvin tietoiseksi sekä opiskelijan iästä ja seksuaalisuudesta, että siitä koulu-univormusta itsestään. Leikittelevä muoti voi tuoda näkyviin – ja kyseenalaistaa – juuri niitä paljon puhuttuja patriarkaalisia rakenteita, jotka esimerkiksi määrittelevät vahvan miehen ja heikon naisen seksikkäiksi.

Sen lisäksi lolitamuotiin tai korkeisiin korkoihin pukeutuminen saattaa naisen mielestä olla kivaa ja hauskaa, eivätkä kolmannen aallon feministit tahdo kieltää itseltään mitään kivaa. Tai hyödyllistä – ja perinteinen naisellisuus voi olla hyvin suureksi hyödyksi!

Periaatteessa on tietysti kamalaa, että mies on tosimies aamulla herätessään, ja naisen on "puettava" itselleen "oikea" naiseus esim. poistamalla karvaa sääristä ja lisäämällä sitä ripsiin. Mutta sellainenkin nainen joka tietää ja ymmärtää että tämä on epäoikeudenmukaista, saa kaupasta parempaa palvelua ja baanalla enemmän huomiota (ja tekee töissä ammattimaisemman vaikutelman) jos seuraa kulttuurin pelisääntöjä.

Mukautuminen saattaa tuntua pahalta, koska se toistaa ja vahvistaa epäoikeudenmukaisia rakenteita. Kolmannen aallon feministit sanovatkin usein, ettei jokainen voi taistella koko ajan. Välillä on vaan pakko valita mitkä asiat ovat päällimmäisenä tärkeitä. (Heitä voikin verrata niihin ensimmäisen aallon feministeihin, jotka eivät käyttänet Bloomer-housuja, jotteivat leimaantuisi radikaaleiksi, tai näyttäisi hulluilta, tai tuntisi itseään rumiksi).

Super-radikaalit karvasääritaistelijat kutsuvat tällaista ajattelua toisinaan vähättelevästi huulipunafeminismiksi. Mutta kolmannen aallon tytöillä oli hyvä idea: kun naisellisia signaaleja käyttää hyväkseen tavalla joka on selkeätä ja tietoista, samalla tulee tehtyä muutkin ihmiset niistä tietoisaksi. Tämän voi toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä tyllihame ja huulipuna maihareihin, irokeesiin ja nahkatakkiin. Tai pukeutumalla hyvin konservatiivisesti, tai hyvin muodikkaasti, mutta valitsemalla merkkejä, materiaaleja tai yksityiskohtia joista ilmenee, että valintaan ovat vaikuttaneet trendien lisäksi myös arvot. Tai liioittelemalla joku perinteinen look täysin villiksi, kuten Amy Winehouse, jonka hillitömät rajaukset ja Marge Simpson-kampaus olivat jo Amyn hieman terveempinä aikoina sekä perinteisiä diivan merkkejä, että parodia omasta itsestään.

Vaihtoehtoinen tapa sekä nauttia kulttuurin nais-signaaleista että näyttää hyvin selvästi että tässä haastetaan niitä liioittelulla on tietysti pukeutua lolitamuotiin. Kolmannen aallon feminismin näkökannalta se on täydellinen yhdistelmä hupia ja politiikkaa: siinä yhdistyvät leikkisyys ja radikaalius, pikkutyttöjen mielikuvitusmaailmojen ja naisten käsityöperinteen arvostus, ja siihen kuuluu seksikkyyttä joka on tavallaan yleisluontoista – jolla flirttaillaan enemmän kulttuurin kanssa yleensä kuin tiettyjen miesten kanssa. Eli täydellistä! Eikö?

Juu, mutta silti ei ihan. Palaan vielä lähiaikoina asiaan ja selitän miksi.

Nuoret iloiset feministit lolitamuodin puolesta

Korkealaatuinen ja älykäs feministiryhmäblogi Jezebel kirjoitti järkevästi Lolita-muodista ja sai kiitolliselta lolilta vielä järkevämmän kirjeen – jonka hoksasivat vielä julkaista sivuillaan kokonaisuudessaan. Ellie-niminen nuori aikuinen nainen joka identifioi itsensä kolmannen aallon feministiksi puolustaa lolimuotiharrastustaan – tarkemmin Yhdysvaltalaiseen lolitakulttuurin osallistumistaan – seuraavin perustein:

– Lolimuoti ottaa avuttomaan ja voimattomaan pikkuneitinaisellisuuteen liittyviä symboleita kuten pitsit ja rusetit ja vetää niihin hirveästi huomiota; naisten näkyvyys on sinänsä jo subversiivinen asia, ja näkyvyys hypertyttömäisyyden kautta on vielä enemmän normeja haastavaa.

– Lolitakulttuuri hakee esteettisen inspiraationsa ajalta, jolloin naiset olivat miesten alistamia, mutta tavalla joka muuttaa näitä normeja (katso yllä).

– Harrastus on naisvaltainen – naiset tekevät, järjestäytyvät, tapaavat ja harrastavat yhdessä ja auttavat toisiaan vapaaehtoisesti projekteissaan. He kokevat myös, että pukeutuvat ensisijaisesti itselleen ja toisilleen, sillä lolitamuoti saattaa usein pelottaa tai jopa iljettää miehiä. Paitsi tietysti kulttuuriin osallistuvia mekkopoikia ("brolitat"). Pedofilejäkään lolit eivät kiinnosta, koska he eivät ole lapsia; päin vastoin he ovat naisia jotka tiedostavat oman seksuaalisuutensa eivätkä pelkää pukeutua tavalla joka korostaa sitä alistumatta mainstreamkulttuurin alentaaviin alastomuuskoodeihin.

– Lolitaharrastajien käsityöosaaminen on korkeatasoista ja tosimaailmassakin arvokas tietotaito, eikä japanilaistenkaan lolitabrändien käsityövaiheita ole ulkoistettu matalapalkkaisiin maihin – kaupallistakin muotia luovat siis ensisijaisesti harrastajat toisilleen.

– Lolitakulttuurissa ihannoidaan myös tiettyjä nautinnollisia ruokia, kuten makeisia ja jälkiruokia, jotka ovat mainstream-kulttuurissa naisilta jotenkin kiellettyjä.

– Lolitaharrastus ei syrji rodun tai koon perusteella, mutta, kuten Ellie kirjoittaa:

We do, however, tend to shun those who insist on being 'ladylike,' because clothing should not change who you are or how you act—besides, if you're going to dress this ridiculous, it's pretty necessary to have a sense of humor about the whole thing.

Juttu kannattaa lukea, ja olenkin samaa mieltä sen sisällöstä: minäkin olen kolmannen aallon feministi ja Ellien arvot ja argumentit puhuttelevat minua vahvasti. Harmillista kyllä Elliellä ja minulla on myös yhteinen ongelma – kolmannen aallon feminismi ei välttämättä toimi. Kirjoitan tästä ja asian yhteydestä Lolitamuotiin vielä kahdessa seuraavassa viestissäni.

Keskiluokkaiset verenimijät

Vähän erilaisen nettisarjakuvan takaa löytyy entinen luokkatoverini Rob, eli Gealga. Hän kirjoittaa muistiin ystäviensä keskusteluja talouskriisistä ja laittaa sanat lontoolaisten vampyyrien suuhun. Käykää lukemassa täältä!

Luonnostelkaa!

Uusimmassa Animelehdessä Reima Mäkisen Mustekala-palsta käsitteli arkaa asiaa; luonnosteleminen on kaiken piirtämisen alku ja hyvin tärkeää piirtäjän kehittymiselle, mutta luonnoskirjan aloittaminen oli ainakin allekirjoittaneelle iso askel...

Sinulla on kädessäsi über-soma kirjanen jonka olet hankkinut juuri tähän tarkoitukseen. Paperi on paksua ja hyvälaatuista ja kestää luultavasti myös terätussin ja vesivärit, sidonta jämäkkä. Tarkoituksenasi on täyttää se toinen toistaan upeammilla kuvilla joita sitten jälkimaailma kuoltuasi ihastelee.. öh, NOT! Tyhjän paperin kammo iskee vähemmästäkin! Tässä tilanteessa perfektionisti unohtaa täysin luonnostelun alkuperäisen tarkoituksen, eli tutkia eri aiheita, tehdä muistiinpanoja tulevia tarpeita varten jne.

Olen lopettanut tyystin ihqujen luonnoskirjojen ostamisen ja siirtynyt todella pahannäköisiin vihkonrupuskoihin. Aloituskynnys on laskenut noin 300% ja luonnosvihkoni täyttyvät tätä nykyä aika nopeaan tahtiin.

Haaveilen tosin salaa siitä että joskus vielä uskallan ostaa hienoja luonnosvihkoja käyttääkseni niitä... (^___^)


Luonnostelkaa!

… Ja mieskauneutta

Wow! Tulipa Maxin kuvasta iskevän näköinen kansi!

Emme ole vielä itse nähneet tätä numeroa paitsi kannen netissä mutta siinä löytynee sisältä meidän Animeconissa tehty haastattelumme (ja todennäköisesti häväistyskuvia, joissa TODELLA räjähtäneen oloiset rama ja Joc istuvat ihan nuutuneina nurtsilla)…

Tähän hätään voi pikaisesti sanoa vain, että JEE! Ja kiitos, koska kansi tuli meille ihan yllätyksenä!

Peppuvaeltaja!

Oooooo hottis! Tältä se näyttää, uuden Tähtivaeltajan kansi, jonka kuva on tietysti raman käsialaa. Lehden sisältä löytyy myös meikäläisten ehkä aika levoton haastattelu… Jokin Toni Jerrmanin läsnäolossa saa meidät aina hämärään mielentilaan.

Nyt kun katsoin kuvaa oikeassa kontekstissaan, tajusin tavallaan vasta kuinka queer mangan fanittaminen usein on. Homosensualismin ja jopa -seksin siirtyminen miestenkeskeisestä asiasta heterotyttöjen makuun on tietysti useimmiten mainittu asiaan liittyvä piirre. Samalla tavalla naiskauneuden tutkiskelu piirtämisen tai (minun tapaukessani) tuijottamisen kautta lienee sekin tiukkiskonservatiivien mielestä vähintäänkin vinoviettistä.

Jaa, ehkä väitätte vastaan, mutta eivätkö mangan usein hyperfeminiiniseltä näyttävät (ja samoin erittäin usein myös käyttäytyvät) tytöt ja naiset pikemminkin ylläpidä heteroihanteiden hegemoniaa?

Enpä usko, en ainakaan, että asia olisi noin yksiselitteinen. Sosiolingvistit ovat tehneet tutkimuksia esimerkiksi puhelinseksipalveluja myyvien naisten ja miesten kielenkäytöstä. Paljastui, että naishahmoja esittävät henkilöt ryhtyivät puhumaan "hypernaisellisesti" – eli niin kuin meidän kulttuurissamme yleensä uskotaan, että naiset aina puhuvat. (Esim alistuvasti, välttäen keskeyttämistä, anteeksipyyteleviä rakenteita käyttäen, kierrellen jne). Todellisuudessa naiset eivät puhu niin sen kummemmin kuin miehetkään. Paitsi – ja tämä on minusta kiinnostavaa – drag queenit ja julkkisbimbot, jotka aivan kuten puhelinseksityöntekijätkin esittävät sukupuoliroolia jonka suhde heidän omaan persoonaansa ei ole läheskään selvä.

Samaa voi, Tähtivaeltajan kannesta puheen ollen, vähän eri tavalla sanoa kyborgihahmoista, joissa se hahmon keinotekoisuus on aina esillä. Jos robotti tai kyborgi on seksikäs, se on rakennettua seksikkyyttä, kulttuurin seksikkyyden signaalien tahallista aktivointia. Siinä päästään purkamaan pelkoja, etteivät ihmiset ympärillämme ole oikein todellisia, että joiltakin saattaa kaikkien esitysten ja ulkokultaisten ominaisuuksien keskellä puuttua sielu. Ehkä kaikki nämä asiat ovat teollisen yhteiskunnan fobioita, jo Fritz Langin Metropoliksessa oltiin näillä jäljillä ja se oli vuonna 1927.

Kun Paris Hiltonin, Miss Ingan tai Crystal Snown peppu on jossakin näytillä, kukaan ei ajattele "no niin – kaikki naiset ovat peppujaan esitteleviä viekottelijoita". Pikemminkin reaktio on hätkähdys, jonka alitajuisen sisällön voisi ehkä suomentaa "hitto, tämä ylilyövä naisellisuuden parodia saa minut kyseenalaistamaan rakenteita tosimaailmassa, missä sukupuoleen liittyvät signaalit eivät ole läheskään yhtä selkeästi esillä."

Mangan naisissa – ja mangan miehissä – on usein näitä samoja ylilyöviä signaaleja, varsinkin kun ajatellaan yhdistelmiä kuten "koulutyttö" ja "taisteluhaarniska". Kiltistäkin hahmosta tehdään pinup-tyyppisiä fan service-kuvia, ja joo, tietysti se on objektifiointia kun koko pointti on hahmon haluttavuuden esittely. Ja tietysti niiden samojen kultuuristen signaalien toistaminen vahvistaa niitä edelleen. Mutta kun ne ovat esillä ympäristössä jossa on ilmeistä, että tässä suhtaudutaan nyt ylilyönteihin vakavissaan ja kiinnostavina, eivätkä signaalit välttämättä tarkoita ihan samaa kuin jossakin muussa yhteydessä, se auttaa kohtaaman maailman kuvia uudella näkökannalla varustautuneena.

Sana "subversiivinen" tulee latinan sanoista sub vertere, kääntää alta. Minulle siitä tulee aina mieleen hehkulampun vääntäminen, mutta se tarkoittaa siis, että jollakin ilmiöllä tai toiminnalla on mahdollisuus muuttaa järjestelmää sisältä päin ja kansan riveistä, ilman mitään ulkopuolisia päätöksiä tai auktoriteetteja. Ehkä hehkulamppuanalogia ei olekaan ihan surkea, jos subversiiviset ilmiöt auttavat porukkaa valaistumaan. Ja jotakin hienoahan maailmalle ja sen arvoille on ilmiselvästi tapahtunut, kun yksi hetskunainen voi piirtää lehden kanteen hottispimun ja toinen voi myöntää julkisesti kuolanneensa sitä erityisen nättinä.

Herran pelko on viisauden alku...

Näiden viisaiden sanojen alta löytyi viime viikonloppuna G18:sta Helsingin sarjakuva-
festareiden pienlehti-
taivas. Ms Mandu kiittää lämpimästi sekä festareiden järjestäjiä että kaikkia niitä jotka jaksoivat kävellä Kirjasto 10:een asti kuuntelemaan luentoamme sekä tulivat myyntipöytämme ääreen juttelemaan!


Kuvassa Oblivion High-sarjan varsin pelottava luokanopettajan sijainen Kärem, joka todellisuudessa on aivan eri työnantajan leivissä. Tosin kumpikaan työnantaja ei tiedä hänen olevan (esikuvansa lailla) ensiluokan Soul Calibur-pelaaja...


P.S. Ylläoleva luonnos on myös siisti tapa pelastaa tilanne jos hahmoa piirrettäessä toinen silmä ei ota onnistuakseen. Jos sama ongelma esiintyy usein kannattaa harkita erikoistumista merirosvosarjakuvaan. HAARRR!!!

Helsingin Festaritunnelmissa

Hei! Olemme tämän viikonlopun kunniavieraita Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla. Suurkiitokset suurjoukolle eri-ikäisiä harrastajia, jotka tunkivat tänään Kirjasto 10:n kuuntelemaan luentoa työmenetelmistämme! Meillä oli hauskaa!

Myyntipöytää pidämme G18-lukaalissa ihan rappujen alla ja siellä olemmekin tavanneet kaikenlaista loistoporukkaa, shout out varsinkin niille nuorille naisille, jotka tahtoivat tukea suomalaista sarjakuvataidetta maksamalla hillittömän ylihinnan jääkaappimagneeteistaan. Magneettien lisäksi valikoimissa on Nix-t-paitaa valkopohjaisena, kirjaa ja seinäkalenteria, kirjanmerkkejä ja postikortteja, printtejä, megajulisteita, pinssejä ja kännykkäkoruja.

Kännykkäkoruja voi tosin käyttää ihan yhtä hyvin myös käsilaukkukoruina tai, kuten kuvasta näkyy, rintakoruna. Älkää vaan sanoko ettemme pidä huolta Oblivion High -lukijoista – tulkaa juttelemaan vaan niin laitamme rintanne internettiin!

Huominen ohjelma ja näyttelymme tiedot löytyvät täältä. Myyntipöytä on auki 10-18.

Ennakkotietojen mukaan tietyt vanhemmat sarjakuvaparrat tulevat viettämään myös huomisen ensisijaisesti Iso-Roobertinkadun Black Door-pubissa. Tämä ei kuitenkaan päde meihin, sillä meillä on töitä ja vatsakatarri. Kävimme silti yksillä myyntipöydän sulkemisen jälkeen. Petri Hiltunen kertoi, että sarjistemme kehitys on kääntynyt epäilyttävään suuntaan. Paljastui, että hän suhtautuu Oblivion Highhin Vesi oli mustaa -albumin suorana ja hämmentävänä jatko-osana.

Toni Jerrman puolestaan kertoi, että Tähtivaeltajan seuraava numero on jo painossa. Siinä on Raman piirtämä kansi ja Ms Mandusta iso juttu. Jee!

Sarja kuvia? (Nimim. tyhmä olo).

Kognitiivisen semantiikan luennolla kävi tällainen tapaus, kun aika sekava proffa yritti selvittää esimerkin avulla kuinka erinomaisesti me ymmärrämmekään mitä ihmiset tarkoittavat, silloinkin kuin asiaa ei voisi yksittäisiä sanoja tulkitsemalla tajuta. (Ei siihen mitään esimerkkejä olisi tarvittu, tämähän tulee harvinaisen selväksi joka kerta kun kyseinen mies avaa suunsa). Proffan esimerkkivirke oli tällainen:

Lapsi poltti kätensä, koska ei muistanut, että liesi on kuuma.


Mitä tässä virkkeessä annetaan ymmärtää, proffa kysyi. Olimme kaikki hiljaa. Pohdin. Että lapsi oli ennen tiennyt, ja että nytkin olisi pitänyt tietää. Että lapsi oli keittiössä? So what? Kukaan ei sanonut mitään. Proffa huokaisi.

– Tässä annetaan ymmärtää, että lapsi laittoi kätensä hellalle. Eihän se unohtaminen lapsen kättä polttanut.

Oho! Niin tietysti. Me olimme kaikki kuulleet virkkeen ja tehneet välittömästi mielessämme kuvan, jossa lapsi polttaa kätensä koskettamalla keittolevyä. Sitä ei tarvitse erikseen määritellä, koska asiayhteys on niin ilmeinen.

Monet aloittelevat kirjailijat ja sarjakuvantekijät kertovat liikaa, näyttävät liikaa. Ihmisen aivot eivät voi muuta kuin etsiä yhteyksiä, eikä yliselittäminen ole varsinkaan arkisia tilanteita kuvaellessa välttämätöntä. Jokaista liikettä ei tarvitse erikseen näyttää.

Jos fiktiossa tahtoo kertoa lapsesta, joka polttaa kätensä hellalla, on jotenkin luontevaa lähestyä asiaa kuvailemalla itse hellaa. Mutta kuten esimerkkiteksti näyttää, sen ei tarvitse olla huomion keskipisteenä, tai välttämättä edes läsnä. Ehkä sanat "puurokattila" ja "munakello" riittävät avaamaan lukijan mieleen kuvan keittiöstä kaikkine yksityiskohtineen. Tai huomio voi olla jossakin ihan muualla, hahmojen, ja lukijankin.

Äiti seurasi keittiön telkkarista hajamielisesti Ossetian tapahtumia. Tankit kolistelivat teillä ja lapset itkivät. Yhtäkkiä yksi pakolaisista tuntui parahtavan aivan hänen takanaan. Herranjestas! Keiki oli liian sokissa edes nyyhkyttääkseen, ojensi vaan äidille kättään, jonka räikeän punainen palovamma paisuttaisi kohta kolme kertaa paksummaksi.

PS. Kuvassa liesi minun keittiössäni. Avomieheni maalasi sen iltana ennen ensimmäisiä treffejämme, mallinaan hieno mutta räikeä Kööpenhaminalainen elokuvateatteri.

Absent Without Notice...

Ajattelin että paras tapa kiittää tuttavaani hänen ystävällisestä avustaan olisi laittaa kyseiselle henkilölle Spike Spiegeliä esittävä fan art -piirros (kyseessä on fanaattinen Cowboy Bebop-fani). Annoin inspiraation torrentien viedä itseni mennessään ja vietinkin sen päivän ysipilvellä.

Sattuipa niin että sinä samaisena päivänä minun olisi pitänyt tehdä OIKEITA töitä ja lähettää jo samana iltana ponnistelujeni hedelmät Jocille. Myös Oblivion High kakkosvolan olisi ollut hyvä edetä ainakin yhdellä sivulla. Näin siis Täydellisessä Maailmassa...


Johanna alkaa OIKEASTI epäillä minun pinnaavan töistä... jos en väännä kantta uusimpaan Tähtivaeltajaan teen fan-kuvitusta jollekin hörhölle, tai trimmaan ruusujani. Pahinta on että hänen epäilyissään piilee totuuden siemen; kun piirtäminen ei jostain syystä toimi on helppo keksiä muuta mukavampaa tekemistä...

P.S. Mutta hätä ei ole tämännäköinen; ratkaisin viime yönä unessa sen sivun ruutujaon jolle olin juuttunut, ja pääsen nyt etenemään tavalliseen tapaan. Call it what you want, I call it Spike-magic (^_____^)

Japanilaista neroutta: KY ja SKY

Toverini Kaisa on juuri palannut Suomeen vuoden japaninopintojen jälkeen, ja kertoo japanilaisen kulttuurin vaikuttaneen häneen metkasti. Hän ostaa nykyään itselleen hätkähtämättä vaaleanpunaisia esineitä, eikä osaa enää olla valokuvassa ilman japanilaismielistä poseeraamista. (Se tarttuukin nopeasti, kuten kuvista näkyy).

Keskustelu kosketti hetkellisesti myös japanilaisia uudissanoja ja niiden rakentumista lyhenteistä, ja minun on ihan pakko jakaa kanssanne seuraavat, nerokkaat adjektiivit! Ihminen, joka ei osaa lukea sosiaalista ilmapiiriä, on japanissa k–uki yomenai*, eli cooliksi pseudoenglanniksi KY (äänetään kei-wai). Ihminen, joka ei TODELLAKAAN osaa lukea sosiaalista ilmapiiriä, on luonnollisesti super KY, eli SKY (äänetään skai).

Huomaan, että taipumus olla aina SKY on ongelma paitsi monille Oblivion Highn hahmoille, myös itselleni. Nyt kun sille on sana, ongelma on määritelty, ja ratkaisullekin saattaisi olla toivoa…

Conikeskustelusta mieleeni jäi tietysti lähinnä tuollaiset kevyet asiat, mutta minusta tuntui, että Kaisa oli nähnyt ja ymmärtänyt paljon kaikenlaista kiinnostavaa. Koska en viime vuoden aikana ole opintojeni takia lukenut blogeja lainkaan, ajattelinkin tällä viikolla näin jälkikäteen vilkaista Kaisan blogista Japaninkuulumisia. Kun onnellinen loppukin oli tavallaan taattu (voittoisia ja haikea kotinpaluu juuri Ropeconin alla, heh…).

Mutta höpön pöpön minä mitään "vilkaisin". Kalliit hedelmät on paitsi viisas, tarkkanäköinen, hauska ja opettavainen myös älyttömän hyvin kirjoitettu, ja alle vuorokaudessa olen nyt lukenut koko blogin kuin romaanin! Suosittelen sitä lämpimästi. Kannattaa aloittaa alusta eli Japaniin saapumisesta, vaikka minunkin tapani toimii (siis lukea ensin takaperin tästä päivästä kunnes parin kuukauden jälkeen joutuu myöntämään aikovansa tosiaan lukea kaiken, jolloin on yhtä hyvä siirtyä alkuun kronologisen kokemuksen vuoksi). Blogin salaisuus lienee, että Kaisa jo lähtiessään osasi japania ja tunsi maan kulttuuria sen verran, ettei alkeistason kummasteluihin tullut kulutettua aikaa.

Tekstiä kuvittavat siellä täällä myös nerokkaat lainat kielenopetuksen harjoitustehtävistä, jotka kannattaa käydä lukaisemassa vaikka arki ja yhteiskunta eivät muuten tällä hetkellä kiinnostaisikaan.

Nti Bride: Hra Marriage. Menisittekö kanssani naimisiin?
Hra Marriage: Olen iloinen kosinnastanne, mutta en näe teissä arvoa. Olkaa ystävällinen ja etsikää joku toinen mies.

*u:n päällä pitäisi olla ¯, mutta en saa sitä näppikseltäni onnistumaan.

Korkeapainerintama lähestyy Suomesta käsin...

Posti toi juuri uunituoreen Oblivion High 2009 -seinäkalenterin, ja vaikka tiedänkin ettei ole perin suomalaista tai hyväkäytöksistä ihquttaa itseään en voi olla sanomatta että siitä tuli AIVAN ÄLYTTÖMÄN HIENO!!!
Otavalla tehty taitto on todella hieno ja painojälkikin hivelee silmiä (värit natsaa just eikä melkein). Ihanaa nähdä kevään rehkimisen tulokset paperilla, sillä jostain syystä omista duuneistaan on helpompi iloita kun ne näkee painettuna eikä vain omalla näytöllä...


Suomesta on tulossa myös toinenkin innolla odottamani paketti, nimittäin Yotsuba&! vol 3!
Korkeapainetta sateiseen Tukholmaan!



Maaliskuu: Kon ja Soon Mi mäessä. Ei tule Miistä lautailun maailmanmestaria, ei...

Älä pelkää korkeuksia!

Suurkiitokset kaikille – olisikohan teitä ollut yli sata! – jotka kuuntelivat tänään Ropeconissa "Kuinka kirjoitan" -paneelia. Mike Pohjola ja minä yritimme parhaamme mukaan kertoa kaiken tietämämme kirjoittamisen ammatista. Monet huomioista päätyvät tännekin jahka ehdin kirjoittaa, ja jo tänään ajattelin jakaa luennolta kaksi tärkeintä neuvoa.

1. Älä tähtää liian alas – tai liian korkealle!

Jotkut harrastajat kirjoittavat vain pöytälaatikkoon, mikä pitkän päälle on tietysti omiaan pysäyttämään kehitykseen. Useimmat kirjoittavat toisaalta vain esim omalle kirjoitusseuraalleen, tai vaikka mielisarjansa fanfic-lukijoille Livejournalissa. Vaikka pienelle piirille on helppo kirjoittaa, se on myös lokero johon helposti jämähtää – varsinkin kun palaute jonka toveriryhmässä saa ei melkein koskaan ole täysin rehellistä. (Eikä sen tietenkään tarvitsekaan olla, kun juuri se myönteinen ja toisiaan tukeva ilmapiiri mahdollistaa pöytälaatikosta ponnahtamisen).

Toiset taas ajattelevat, että luova kirjoittaminen merkitsee järjestään yhdeksänosaisen fantasiaeepoksen aloittamista. Ja tunnenpa ainakin yhden lahjakkaan kirjailijanalun, joka kirjoittaa (sinänsä nerokkaita) ficcejään, SEKÄ massiivista fantsueepostaan, ja ihmettelee vielä miksi ura ei etene.

2. Harjotteluajan voi toki hyväksikäyttää!

Mutta mihin se loogisesti etenisi? Kirjoittaminen on käsityötä, joka pitää opetella, ja kehittyminen vaatii (kuten aina) asteittaisia haasteita. Uuden asian tekeminen on vaikeata vain kerran, ja sen tekeminen hyvin ei sekään vaadi montaa kertausta, jos haaste on osaamastasi taidoista vain askeleen päässä. Ison harppauksen tekeminen vaatii taas miljoona iteraatiota, ja romaanisarjaa voi joutua harjoittelemaan vuosikymmeniä. Ei ihme jos turhautuu.

Onneksi arjessa on kaikenlaisia kirjoitustehtäviä, joiden mestariksi voi ensin kehittää itsensä. Kirjoita enollesi tai bestiksellesi hänen syntymäpäivänään paras tekstiviestitervehdys kautta aikojen – siinä on selvät parametrit: maksimimerkkimäärä, ja tavoitteena on ilahduttaa toista henkilöä mieleenpainuvalla tavalla. Sen jälkeen ehkä kirjoitat kirjeen pankkihenkilöllesi, teet pelikerhosi kotisivujen tekstisisällön, koulun lehteen kirja-arvostelun, muistikirjaasi sivunmittaisen kuvauksen henkilöstä jonka tunnet hyvin, ja vähitellen esimerkiksi novelli jonka kehtaisit lähettää kilpailuun onkin vain yhden askeleen päässä.

Pohdi vaan aina: mitkä ovat parametrit? Mitä tehdään ja kenelle? Tee sitten se, askel kerrallaan. Älä aloita romaanisarjasta tai jämähdä nykyiselle tasollesi, niin saatat opettaa itsellesi vaivihkaa paitsi kirjoittamisen käsityön myös ammattitaidon tärkeimmän aineksen, nimittäin kyvyn kirjoittaa mihin tahansa formaattiin juuri sen parhaimman ja kiinnostavimman asian.

Aikainen jouluaatto...

Kvaak-sarjakuvafoorumin sarjakuvanTEKIJÄINosasto (huhhuh mikä yhdyssana!) on erinomainen paikka hengailla kun haluaa jutustella piirrustusvälineistä, valopöydistä, rastereista ja muusta sellaisista. Nimestään huolimatta Kvaakissa nimittäin pyörii paljon muitakin kuin ankisteja, ja osa heistä on oikeita välinehifistejä ja Photoshop-wizardeja joilta löytyy aina vastaus visaisiinkin pulmiin...
Itse olen lopultakin löytänyt pari kohtuuhintaista nettikauppaa joista hankin Pentelin Pocket Brushpenit, tussiterät ja muut piirtämiseen liittyvät sälät joita on hankala saada Tukholmasta.

Ohessa kuva postin tuomasta päivän saaliista!



(kuvassa vasemmalta oikealle Pentelin Standard Brusheja sekä Super Fine- että Suki-terillä, mustia ja harmaita refillejä näihin, lisää refillejä, Tombow Mono One Mini Twist Eraser refilleineen sekä suursuosikkini Pentelin Pocket Brush Pen)

Festarit ja conit! Täältä tullaan me!

No nyt kyllä tuli ilouutinen! Pikkumandut hyppivät täällä chibiseinille… Ms Mandu on pyydetty Helsingin Sarjakuvafestivaaleille, ja erinäisen venkoilun jälkeen olemme onnistuneet järjestämään itsemme myös paikalle… Wuhu! Syyskuussa tavataan siis Diananpuiston liepeillä, jossa esiinnymme näillä näkymin yhdessä lauantaina, ja minä eli Joc paneelissa myös sunnuntaina. Sarjakuvafestareille on tiedossa myös myyntipöytä, josta saa kirjan lisäksi meidän täysin kawaii oheistuotteitamme, ehkä jopa t-paitoja jos painoaikataulut antavat myöten.



Ropecon puolestaan on tänä viikonloppuna Dipolissa, ja meikätyttö hyppää Århusissa junaan kello 04.10 aamulla ehtiäkseen ajoissa paikalle. (Asiaa kysyneille: ei myyntipöytää, mutta minulla on kirjoja, koruja ja pinssejä mukana).

Pakko coniin on päästä koska ohjelmaa on ihan pipona. Oblivion Highin liittyvää meinikiä on tarjolla sikäli, että pidän Mike Pohjolan kanssa sunnuntaina kello 14-16. ohjelmanumeron Kuinka kirjoitan, jossa puhutaan roolipelien käyttämisestä fiktion innoittajana, ja ihan konkreettisesti työmetodeista ja ammatikseen kirjoittamisesta. Siihen ehtii sopivasti heti Final Fantasy Fightin jälkeen.

Peleistä teoreettisemmalla tasolla kiinnostuneille suosittelisin Dragonbane-arvioinnin julkaisua (jonka osakirjailija olen) perjantaina kello 16 – ja samassa tilaisuudessa julkistetaan myös Timo Multamäen roolahtava lautapeli Zanziar. Illemmalla osallistun roolipelien dokumentaatioon, eli jälkipolville säilyttämistä koskevaan paneeliin, josta on luvassa hyvin kiinnostava, ei vähiten siksi ettei moderaattori Jaakko Stenros siedä jaarittelua vaan vaatii silkkaa asiaa.

Lauantai-yönä auditoriossa, tuotantoyhtiö Energian pojat esittelevät Rautataivas-elokuvastaan enemmän kuin koskaan ennen (tai ainakin yhtä paljon kuin Finnconissa).

Sarjakuvantekijöille – varsinkin käsikirjoittajille – hyödyllisiä voivat muuten olla mm. Get Real-ohjelmanumerot, jossa tosielämän ekspertti kertoo jostakin asiasta kaiken olennaisen (tänä vuonna aiheina sota ja kuulemma rikostutkimus, vaikka en löydäkään sitä ohjelmakartasta), Nanoteknologian nykytilasta kertova esitelmä, Tietotekniikan historiasta ja tulevaisuudesta kertova esitys, Kestikievareiden historia Suomessa, sekä "Johdatus huumausaineisiin", joka lupaa kertoa miten asiat ovat oikeasti eikä leffoissa, toki roolipelikerrontaan keskittyen.

Käsikirjoittajille suosittelisin myös kunniavieras Chris Pramasin esitystä "World Building Techniques for RPGs" Auditoriossa la kello 19.00. Uskottavan ja elävän maailman luominen on sarjiksessa ihan yhtä haastavaa kuin roolipelissä – myös vaikka "maailma" perustuisi omaamme. Ohjelma lupaa käytännön tekniikoita!

Piirtäjille suosittelisin historiallisen miekkailukoulun demoa ulkona lauantaina kello 14. Guy Windsor lupaa ohjelmassa seuraavaa:

The school will present a brief overview of how to start and win a swordfight, according to the historical sources. This will be followed by some proper live action, fencing matches between students of various experience. We will then conclusively prove that European swords can cut, by cutting things with them.

Jos luonnoslehtiöllä ei ehdi, ottakaa kamera mukaan, niin referenssikirjasto karttuu kuin taikaiskusta!

Ja hei, cossaajille tiedoksi – perjantaina voi tehdä omaan suuhun sopivat vampyyrinhampaat!

Itse paras renki... eli päivän DIY-vinkki

Ennen vanhaan taiteilijat piirsivät mallista. Tämän päivän sarjakuvantekijän oletetaan repäisevän mitä hankalampia asentoja omasta päästään. Todella outo idea... En tiedä johtuuko asioiden nykytila siitä että nykytaiteilija/sarjakuvantekijä ei ylipäätään juuri vaivaudu tekemään mitään jota voisi edes yrittää tulkita realismiksi vaiko jostain ihan muusta.

En omista digikameraa ja olen surkea sekä kameran takana että sen edessä. Taidekoulussakin yritin aina lintsata valokuvaustunneilta. Mutta Jessen toiseen tulemiseen verrattava tapahtuma on helpottanut suunnattomasti tämän piirtäjän arkipäivää, nimittäin kännykkäkamerat! Hankalaa kädenasentoa on aika työläs piirtää peilin edessä, varsinkin jos tarvitsee malliksi omaa piirtokättään, mutta nyt otan vain kameran, ja FLASH!!! minulla on referenssikuva jota käyttää!

Näkki maalle, minä veteen

Jotenkin minusta tuntuu, ettei tämä iloinen perhe ole tehnyt sopivia varotoimia veteen mennessään. Ensinhän kuuluu sanoa "näkki maalle, minä veteen"; mieluiten myös sitoa Näkki ja muut vetehiset esim ihan raudalla, tai jollakin perinteiseille taialla...




Vaikka vesiskillit ovatkin vähissä, Japanissa muistetaan onneksi kuitenkin varoittaa kulkijoita karhuilla ratsastavista amazoneista ja siiamilaisista friikkipandoista… Eikä minulla oikein ollutkaan muuta asiaa kuin tämä: käykää Jürgen Spechtin hienoilla kotisivuilla katsomassa valokuvia Japanista!!! En linkitä tässä suoraan etusivulle, sillä mies on ilmeisesti tehnyt myös eroottisia hommia enkä ole ehtinyt tarkistaa kuinka suositeltavia ne kuvat ovat ja minkä ikäisille – dokumentaatiot kuitenkin ovat eri hienoja ja näyttävät usein vähän vähemmän nähtyä japanikamaa… Joukossa loistavia referenssikuvia jos piirrät Japaniin sijoittuvia sarjiksia!

Thanks to Jürgen Specht for permission to display these images!




PS… Conan Barbaarista puheen ollen (kts edellinen blogiviesti), Conan haluaa sinun jättävän huumeet sikseen.

Näköharha eli Olisiko tarvetta analysoida juomani teen koostumus?

Törmäsin Animeconissa pariinkin otteeseen merkilliseen kulkueeseen. Valitettavasti käsilläni ei ollut kameraa, mutta onnistuin tekemään näköhavainnostani oheisen pikaluonnoksen.

Kertoessani tästä Jocille hän katsoi minua pitkään kasvoillaan varsin kummallinen ilme ja kiisti nähneensä mitään vastaavaa. Onko aihetta huoleen? Onko muilla conilaisilla ollut havaintoja tällaisesta, vai sisälsikö nauttimani tee yksinkertaisesti jotain muuta kuin... teetä?

Pintaa... eli Ms Mandun kunniapalkinto Balthierille

Tietsikkapelit muodostavat varsin merkittävän osan elämästäni ja niinpä tuskin oli yllätys että halusimme cosplayn yksilökisassa antaa Ms Mandun erikoispalkinnon juuri Parhaalle Pelihahmolle.
Kaksi loisti ylitse muiden; Fran ja Balthier Final Fantasy XII:sta. Molempien puvut olivat todella huippuluokkaa ja asenne kunnossa.
Koska muu tuomaristo halusi palkita Franin meidän ei tarvinnut tuskailla kuinka valita näiden kahden helmen väliltä (^_^).


Kiitokset otawotalle hienosta kuvasta! Voit ihailla otawotan muita Animecon-otoksia hänen Flickr-sivuillaan.

Suomen Mangatulevaisuus, eli Kuinka Mandut Menivät Wow

Rama palasi Animeconin Taidekujalta ihan jouluissaan näkemistään hienouksista – ja vanhana ystävänä olin huomaavinani, että hän oli myös hieman KAUHUISSAAN.
– Nuoret ihmiset piirtävät nykyään ihan sairaan hyvin, hän sanoi.
Olemme usein harmitelleet sarjakuvantekijöiden perustaitojen puutetta, siis ihan piirrostekniikan, anatomian, työvälineiden käytön ja muun kohdalla. Me kuulumme koulukuntaan, joka uskoo vakaasti, että tyylitelty sarjakuvamaisuus toimii kaikista parhaiten kun se pohjautuu ymmärrykseen siitä, miten joku asia piirrettäisiin tarvittaessa realistisesti.
Asia oli itse asiassa tullut puheeksi myös kaffeklatschissamme, jossa kaikki olivat asiasta samaa mieltä (vaikka Essi Nopanen, joka on sattumalta Animeconin Taidekujan vastaava, ja jolla on paljon kokemusta mangapiirrustuksen opettamisesta, kommentoikin viisaasti, että aivan yhtä tärkeää kuin tekniikan hiominen on vaan piirtää, piirtää, piirtää, huolehtimatta liikoja siitä onko joku asia Oikein tai Hyvin).*
Katsottuaan taiteilijoiden printtejä, Rama joutui kuitenkin myöntämään, että seuraava sukupolvi on jo nuoremmalla iällä teknisestikin niin lupaavaa, että sarjakuvan ja mangataiteen alalla on kohta Suomessa laatutekijöitä vaikka kuinka.
Koska matkustimme molemmat coniin lentäen ja matkalaukut pullottaen, emme kerta kaikkiaan voineet ostaa mitään taidetta mukaan: sitä ei saisi mitenkään nuhjaantumatta kotiin. Silti Rama oli jo saanut shoppaushepulin ja ostanut yhden printin. Järki kuitenkin neuvoi, ettei sitä saisi mitenkään venkoiltua siististi kotiin, joten satunnainen Oblivion High -kännykkäkorun ostaja sai mukaansa kaupanpäälliseksi myös tässä tuntemattomaksi jäävän nuoren kilpailijamme printin.
Samaisen Rautataivas/Star Wreck -tyyppien pöydän liepeillä, jossa myös Oblivion High -tuotteita myytiin conin aikana, tutustuimme myöhemmin Susi Ite -nimellä tunnettuun taiteilijaan, jonka olimmekin missannut Taidekujalla. Onneksi portfoliossa oli vielä joitakin kappaleita nuoren naisen teoksia.
– MINÄ OSTAN TUOLLAISEN! rama huusi ja osoitti keltataustaista kaunokaista [kuvassa].
– Hm, minä sanoin, ja katsoin taiteilijaa paremmin. Kuinka vanha sinä olet, jos saa kysyä?
Ei hän kovin vanhalta näyttänyt, mutta kuvista päätellen vähintään 20v olisi lähellä totuutta. Arvaus oli neljä vuotta pielessä.

Rama kantoi uuden printtinsä hellästi kädessään Ruotsiin asti. Käykää tekin välittömästi tutustumassa Suden Ittensä tuotantoon täällä. Taiteilija itse sanoo nöyrästi, että hän vielä opettelee tiettyjä juttuja, mutta niin galleriastakin näkyy huimaa kehitystä. Jos kaikki menee hyvin, kuvia löytyy myös Oblivion Highn myyntipöydästä Helsingin Sarjakuvafestareilta, sillä neiti tarvitsee uuden piirtotabletin ja ammattimaista meininkiä pitää tukea.

Mitä parasta, tällaisia lupauksia on siis Suomessa paljon. Tärkeintä koko Taidekuja-asiassa on näin ollen huomio, että kohta mangaakin pystyisi tuottamaan Pohjoismaissa studiomaisesti. Parissa vuodessa olisi helppo rakentaa talli yhteistyökumppaneita, jotka osaisivat tehdä kansainvälisen tasoisesti piirtämistä, inkkaamista, rasterointeja, taustoja, tai mitä nyt koskaan tarvitaankaan, jotta tuotantotahtia voisi nostaa. Harmillista kyllä se ei vielä taloudellisesti toimisi, ellei sarjakuvia tehtäisi ensisijaisesti mainostarkoutuksiin ja vientiin, mutta meitä ainakin kiinnostaisi kovasti rakentaa sellaista yritystoimintaa.

Jos ja kun Ms Mandu Studio laajentaa ja rekrytoi, siitä ilmoitetaan ensiksi tässä blogissa… Haluatteko mukaan?

*Tästä virkkeestä tuli nyt aivan liian pitkä, eikä siihen mahtunut mukaan, että Essi piti myös sen hienon manga-workshopin conissa, jonka alussa Mandut saivat mahdollisuuden kertoa työtavoistaan.

Guilty Gear -karkkia...

Bongasin conissa peräti kaksi (2!) GG-hahmoa; Bridgetin ja Testamentin. Itseltäni jäi päällekkäisten aikataulujen vuoksi ryhmäcosplayn paras osa näkemättä, mutta luotettavien tietojen mukaan Bridget ja Lara vetivät voiton kotiin vaikkei ”oikeita” palkintoja herunutkaan tuomaristolta tai yleisöltä...


Olisinpa edes ehtinyt ottaa kuvia...


Kuvat otawota ja lmmz, kiitos.

Voita Oblivion High -tuotteita!

YLE Radio X3Min aamuohjelma B-laget järjestää Ms Mandu -kilpailun! Vastaamalla netissä kysymykseen - på svenska, naturligtvis – voitte voittaa kappaleen Oblivion High: Vaihdokas -albumia, jossa on mandujen omistuspiirrustus ja -kirjoitus – sekä superhienon Nix-kännykkäkorun ja Oblivion High -magneetin!

Kilpaile täällä!


…och det gällde alltså Radio X3M:s Ms Mandu -tävling med signerat album, ett mobilsmycke och en kylskåpsmagnet som pris! Klicka på länken ovan för att tävla!

Kunnian kukkuloilla & Over the Moon…

…väsyneinä ja iloisina Animeconin jälkeen ajelimme Dead Dogista hotellille päin kun taivaalle ilmestyi rekka-auton kokoinen kuunsirppi.
"Pretty", Joc sanoi.
"Look at the moon," Edward James sanoi.
Farah Mendelsohn ja M. John Harrison hihittelivät jotakin kuun yli loikkivasta lehmästä: sellainen tästä enää puuttuu.
"Se ei käy," ilmoitti conitealainen ratin takaa. "Tuohon kuuhun menivät minun viimeiset voimani. Lehmään ei enää riitä rahkeet."

Kunniavieraiden keskuudessa vallitsi onneksi yksimielisyys siitä, että kuukin oli above and beyond – suorastaan, että Finnocon/Animecon oli jo aiemmin tehnyt meidän puolestamme niin sunnattoman paljon, ettei lehmää voinutkaan hyvällä omallatunnolla enää vaatia.

Tulemme blogaamaan Animeconin mahtavuudesta myöhemmin lisää, mutta näin kotimatkan ajaksi riittäköön Liisa Rantalaihon Filkin' Freaks -yhtyeelle (muistammekohan nimen oikein??!) sanoittama kunniavieraslaulu, joka meille esitettiin Finnconin naamiaiskilpailun jälkeen. Yhtyeen suosiollisella luvalla julkaisemme tekstin tässä!


Ms Mandu filk, Finncon-Animecon 2008
Säv. Joakim uti Babylon

Känner du Oblivion
av Nina och Johanna?
Töm vår kanna, töm vår kanna,
skål för dess person!

Nina förtrolla oss med pennan kan
och Johanna skriver likadan
Ms Mandu, Ms Mandu
många hjärtan vann.


Päiväsaikaan joku nakuili
lammella kylpemässä,
tytöt siinä kyttäämässä
pojan huomasi.

Kenen silmät tuolla palavat
missä varjon luovat jalavat?
Eipä tiedä, eväät viedä
joku kerkesi.


Nu braverar Mi och Nin
om japanska gästen!
Toppar resten, toppar resten
där i skolan sin.

Varför är Nix inte fotot lik?
Dock charmerar sin publik
fast han inte, fast han inte
spelar rockmusik.


Tällainen siis oli tarina.
Nina ja Johanna
jatkaa meidän ilonamme
työtä parina.

Jos alkaa mangan tiellä astella,
täytyy conissakin luuhata.
Mutta suuta ilman muuta
tulee kastella!


(P.S. Asiaan kuulumattoman, mutte yleistä conifiilistelyä edustavan valokuvan, otti mitä lahjakkain Lamppu. Lahjoja on myös kuvassa näkyvällä nuorella sankarilla).