Japanilaista neroutta: KY ja SKY

Toverini Kaisa on juuri palannut Suomeen vuoden japaninopintojen jälkeen, ja kertoo japanilaisen kulttuurin vaikuttaneen häneen metkasti. Hän ostaa nykyään itselleen hätkähtämättä vaaleanpunaisia esineitä, eikä osaa enää olla valokuvassa ilman japanilaismielistä poseeraamista. (Se tarttuukin nopeasti, kuten kuvista näkyy).

Keskustelu kosketti hetkellisesti myös japanilaisia uudissanoja ja niiden rakentumista lyhenteistä, ja minun on ihan pakko jakaa kanssanne seuraavat, nerokkaat adjektiivit! Ihminen, joka ei osaa lukea sosiaalista ilmapiiriä, on japanissa k–uki yomenai*, eli cooliksi pseudoenglanniksi KY (äänetään kei-wai). Ihminen, joka ei TODELLAKAAN osaa lukea sosiaalista ilmapiiriä, on luonnollisesti super KY, eli SKY (äänetään skai).

Huomaan, että taipumus olla aina SKY on ongelma paitsi monille Oblivion Highn hahmoille, myös itselleni. Nyt kun sille on sana, ongelma on määritelty, ja ratkaisullekin saattaisi olla toivoa…

Conikeskustelusta mieleeni jäi tietysti lähinnä tuollaiset kevyet asiat, mutta minusta tuntui, että Kaisa oli nähnyt ja ymmärtänyt paljon kaikenlaista kiinnostavaa. Koska en viime vuoden aikana ole opintojeni takia lukenut blogeja lainkaan, ajattelinkin tällä viikolla näin jälkikäteen vilkaista Kaisan blogista Japaninkuulumisia. Kun onnellinen loppukin oli tavallaan taattu (voittoisia ja haikea kotinpaluu juuri Ropeconin alla, heh…).

Mutta höpön pöpön minä mitään "vilkaisin". Kalliit hedelmät on paitsi viisas, tarkkanäköinen, hauska ja opettavainen myös älyttömän hyvin kirjoitettu, ja alle vuorokaudessa olen nyt lukenut koko blogin kuin romaanin! Suosittelen sitä lämpimästi. Kannattaa aloittaa alusta eli Japaniin saapumisesta, vaikka minunkin tapani toimii (siis lukea ensin takaperin tästä päivästä kunnes parin kuukauden jälkeen joutuu myöntämään aikovansa tosiaan lukea kaiken, jolloin on yhtä hyvä siirtyä alkuun kronologisen kokemuksen vuoksi). Blogin salaisuus lienee, että Kaisa jo lähtiessään osasi japania ja tunsi maan kulttuuria sen verran, ettei alkeistason kummasteluihin tullut kulutettua aikaa.

Tekstiä kuvittavat siellä täällä myös nerokkaat lainat kielenopetuksen harjoitustehtävistä, jotka kannattaa käydä lukaisemassa vaikka arki ja yhteiskunta eivät muuten tällä hetkellä kiinnostaisikaan.

Nti Bride: Hra Marriage. Menisittekö kanssani naimisiin?
Hra Marriage: Olen iloinen kosinnastanne, mutta en näe teissä arvoa. Olkaa ystävällinen ja etsikää joku toinen mies.

*u:n päällä pitäisi olla ¯, mutta en saa sitä näppikseltäni onnistumaan.

Älä pelkää korkeuksia!

Suurkiitokset kaikille – olisikohan teitä ollut yli sata! – jotka kuuntelivat tänään Ropeconissa "Kuinka kirjoitan" -paneelia. Mike Pohjola ja minä yritimme parhaamme mukaan kertoa kaiken tietämämme kirjoittamisen ammatista. Monet huomioista päätyvät tännekin jahka ehdin kirjoittaa, ja jo tänään ajattelin jakaa luennolta kaksi tärkeintä neuvoa.

1. Älä tähtää liian alas – tai liian korkealle!

Jotkut harrastajat kirjoittavat vain pöytälaatikkoon, mikä pitkän päälle on tietysti omiaan pysäyttämään kehitykseen. Useimmat kirjoittavat toisaalta vain esim omalle kirjoitusseuraalleen, tai vaikka mielisarjansa fanfic-lukijoille Livejournalissa. Vaikka pienelle piirille on helppo kirjoittaa, se on myös lokero johon helposti jämähtää – varsinkin kun palaute jonka toveriryhmässä saa ei melkein koskaan ole täysin rehellistä. (Eikä sen tietenkään tarvitsekaan olla, kun juuri se myönteinen ja toisiaan tukeva ilmapiiri mahdollistaa pöytälaatikosta ponnahtamisen).

Toiset taas ajattelevat, että luova kirjoittaminen merkitsee järjestään yhdeksänosaisen fantasiaeepoksen aloittamista. Ja tunnenpa ainakin yhden lahjakkaan kirjailijanalun, joka kirjoittaa (sinänsä nerokkaita) ficcejään, SEKÄ massiivista fantsueepostaan, ja ihmettelee vielä miksi ura ei etene.

2. Harjotteluajan voi toki hyväksikäyttää!

Mutta mihin se loogisesti etenisi? Kirjoittaminen on käsityötä, joka pitää opetella, ja kehittyminen vaatii (kuten aina) asteittaisia haasteita. Uuden asian tekeminen on vaikeata vain kerran, ja sen tekeminen hyvin ei sekään vaadi montaa kertausta, jos haaste on osaamastasi taidoista vain askeleen päässä. Ison harppauksen tekeminen vaatii taas miljoona iteraatiota, ja romaanisarjaa voi joutua harjoittelemaan vuosikymmeniä. Ei ihme jos turhautuu.

Onneksi arjessa on kaikenlaisia kirjoitustehtäviä, joiden mestariksi voi ensin kehittää itsensä. Kirjoita enollesi tai bestiksellesi hänen syntymäpäivänään paras tekstiviestitervehdys kautta aikojen – siinä on selvät parametrit: maksimimerkkimäärä, ja tavoitteena on ilahduttaa toista henkilöä mieleenpainuvalla tavalla. Sen jälkeen ehkä kirjoitat kirjeen pankkihenkilöllesi, teet pelikerhosi kotisivujen tekstisisällön, koulun lehteen kirja-arvostelun, muistikirjaasi sivunmittaisen kuvauksen henkilöstä jonka tunnet hyvin, ja vähitellen esimerkiksi novelli jonka kehtaisit lähettää kilpailuun onkin vain yhden askeleen päässä.

Pohdi vaan aina: mitkä ovat parametrit? Mitä tehdään ja kenelle? Tee sitten se, askel kerrallaan. Älä aloita romaanisarjasta tai jämähdä nykyiselle tasollesi, niin saatat opettaa itsellesi vaivihkaa paitsi kirjoittamisen käsityön myös ammattitaidon tärkeimmän aineksen, nimittäin kyvyn kirjoittaa mihin tahansa formaattiin juuri sen parhaimman ja kiinnostavimman asian.

Festarit ja conit! Täältä tullaan me!

No nyt kyllä tuli ilouutinen! Pikkumandut hyppivät täällä chibiseinille… Ms Mandu on pyydetty Helsingin Sarjakuvafestivaaleille, ja erinäisen venkoilun jälkeen olemme onnistuneet järjestämään itsemme myös paikalle… Wuhu! Syyskuussa tavataan siis Diananpuiston liepeillä, jossa esiinnymme näillä näkymin yhdessä lauantaina, ja minä eli Joc paneelissa myös sunnuntaina. Sarjakuvafestareille on tiedossa myös myyntipöytä, josta saa kirjan lisäksi meidän täysin kawaii oheistuotteitamme, ehkä jopa t-paitoja jos painoaikataulut antavat myöten.



Ropecon puolestaan on tänä viikonloppuna Dipolissa, ja meikätyttö hyppää Århusissa junaan kello 04.10 aamulla ehtiäkseen ajoissa paikalle. (Asiaa kysyneille: ei myyntipöytää, mutta minulla on kirjoja, koruja ja pinssejä mukana).

Pakko coniin on päästä koska ohjelmaa on ihan pipona. Oblivion Highin liittyvää meinikiä on tarjolla sikäli, että pidän Mike Pohjolan kanssa sunnuntaina kello 14-16. ohjelmanumeron Kuinka kirjoitan, jossa puhutaan roolipelien käyttämisestä fiktion innoittajana, ja ihan konkreettisesti työmetodeista ja ammatikseen kirjoittamisesta. Siihen ehtii sopivasti heti Final Fantasy Fightin jälkeen.

Peleistä teoreettisemmalla tasolla kiinnostuneille suosittelisin Dragonbane-arvioinnin julkaisua (jonka osakirjailija olen) perjantaina kello 16 – ja samassa tilaisuudessa julkistetaan myös Timo Multamäen roolahtava lautapeli Zanziar. Illemmalla osallistun roolipelien dokumentaatioon, eli jälkipolville säilyttämistä koskevaan paneeliin, josta on luvassa hyvin kiinnostava, ei vähiten siksi ettei moderaattori Jaakko Stenros siedä jaarittelua vaan vaatii silkkaa asiaa.

Lauantai-yönä auditoriossa, tuotantoyhtiö Energian pojat esittelevät Rautataivas-elokuvastaan enemmän kuin koskaan ennen (tai ainakin yhtä paljon kuin Finnconissa).

Sarjakuvantekijöille – varsinkin käsikirjoittajille – hyödyllisiä voivat muuten olla mm. Get Real-ohjelmanumerot, jossa tosielämän ekspertti kertoo jostakin asiasta kaiken olennaisen (tänä vuonna aiheina sota ja kuulemma rikostutkimus, vaikka en löydäkään sitä ohjelmakartasta), Nanoteknologian nykytilasta kertova esitelmä, Tietotekniikan historiasta ja tulevaisuudesta kertova esitys, Kestikievareiden historia Suomessa, sekä "Johdatus huumausaineisiin", joka lupaa kertoa miten asiat ovat oikeasti eikä leffoissa, toki roolipelikerrontaan keskittyen.

Käsikirjoittajille suosittelisin myös kunniavieras Chris Pramasin esitystä "World Building Techniques for RPGs" Auditoriossa la kello 19.00. Uskottavan ja elävän maailman luominen on sarjiksessa ihan yhtä haastavaa kuin roolipelissä – myös vaikka "maailma" perustuisi omaamme. Ohjelma lupaa käytännön tekniikoita!

Piirtäjille suosittelisin historiallisen miekkailukoulun demoa ulkona lauantaina kello 14. Guy Windsor lupaa ohjelmassa seuraavaa:

The school will present a brief overview of how to start and win a swordfight, according to the historical sources. This will be followed by some proper live action, fencing matches between students of various experience. We will then conclusively prove that European swords can cut, by cutting things with them.

Jos luonnoslehtiöllä ei ehdi, ottakaa kamera mukaan, niin referenssikirjasto karttuu kuin taikaiskusta!

Ja hei, cossaajille tiedoksi – perjantaina voi tehdä omaan suuhun sopivat vampyyrinhampaat!