Suomen Mangatulevaisuus, eli Kuinka Mandut Menivät Wow

Rama palasi Animeconin Taidekujalta ihan jouluissaan näkemistään hienouksista – ja vanhana ystävänä olin huomaavinani, että hän oli myös hieman KAUHUISSAAN.
– Nuoret ihmiset piirtävät nykyään ihan sairaan hyvin, hän sanoi.
Olemme usein harmitelleet sarjakuvantekijöiden perustaitojen puutetta, siis ihan piirrostekniikan, anatomian, työvälineiden käytön ja muun kohdalla. Me kuulumme koulukuntaan, joka uskoo vakaasti, että tyylitelty sarjakuvamaisuus toimii kaikista parhaiten kun se pohjautuu ymmärrykseen siitä, miten joku asia piirrettäisiin tarvittaessa realistisesti.
Asia oli itse asiassa tullut puheeksi myös kaffeklatschissamme, jossa kaikki olivat asiasta samaa mieltä (vaikka Essi Nopanen, joka on sattumalta Animeconin Taidekujan vastaava, ja jolla on paljon kokemusta mangapiirrustuksen opettamisesta, kommentoikin viisaasti, että aivan yhtä tärkeää kuin tekniikan hiominen on vaan piirtää, piirtää, piirtää, huolehtimatta liikoja siitä onko joku asia Oikein tai Hyvin).*
Katsottuaan taiteilijoiden printtejä, Rama joutui kuitenkin myöntämään, että seuraava sukupolvi on jo nuoremmalla iällä teknisestikin niin lupaavaa, että sarjakuvan ja mangataiteen alalla on kohta Suomessa laatutekijöitä vaikka kuinka.
Koska matkustimme molemmat coniin lentäen ja matkalaukut pullottaen, emme kerta kaikkiaan voineet ostaa mitään taidetta mukaan: sitä ei saisi mitenkään nuhjaantumatta kotiin. Silti Rama oli jo saanut shoppaushepulin ja ostanut yhden printin. Järki kuitenkin neuvoi, ettei sitä saisi mitenkään venkoiltua siististi kotiin, joten satunnainen Oblivion High -kännykkäkorun ostaja sai mukaansa kaupanpäälliseksi myös tässä tuntemattomaksi jäävän nuoren kilpailijamme printin.
Samaisen Rautataivas/Star Wreck -tyyppien pöydän liepeillä, jossa myös Oblivion High -tuotteita myytiin conin aikana, tutustuimme myöhemmin Susi Ite -nimellä tunnettuun taiteilijaan, jonka olimmekin missannut Taidekujalla. Onneksi portfoliossa oli vielä joitakin kappaleita nuoren naisen teoksia.
– MINÄ OSTAN TUOLLAISEN! rama huusi ja osoitti keltataustaista kaunokaista [kuvassa].
– Hm, minä sanoin, ja katsoin taiteilijaa paremmin. Kuinka vanha sinä olet, jos saa kysyä?
Ei hän kovin vanhalta näyttänyt, mutta kuvista päätellen vähintään 20v olisi lähellä totuutta. Arvaus oli neljä vuotta pielessä.

Rama kantoi uuden printtinsä hellästi kädessään Ruotsiin asti. Käykää tekin välittömästi tutustumassa Suden Ittensä tuotantoon täällä. Taiteilija itse sanoo nöyrästi, että hän vielä opettelee tiettyjä juttuja, mutta niin galleriastakin näkyy huimaa kehitystä. Jos kaikki menee hyvin, kuvia löytyy myös Oblivion Highn myyntipöydästä Helsingin Sarjakuvafestareilta, sillä neiti tarvitsee uuden piirtotabletin ja ammattimaista meininkiä pitää tukea.

Mitä parasta, tällaisia lupauksia on siis Suomessa paljon. Tärkeintä koko Taidekuja-asiassa on näin ollen huomio, että kohta mangaakin pystyisi tuottamaan Pohjoismaissa studiomaisesti. Parissa vuodessa olisi helppo rakentaa talli yhteistyökumppaneita, jotka osaisivat tehdä kansainvälisen tasoisesti piirtämistä, inkkaamista, rasterointeja, taustoja, tai mitä nyt koskaan tarvitaankaan, jotta tuotantotahtia voisi nostaa. Harmillista kyllä se ei vielä taloudellisesti toimisi, ellei sarjakuvia tehtäisi ensisijaisesti mainostarkoutuksiin ja vientiin, mutta meitä ainakin kiinnostaisi kovasti rakentaa sellaista yritystoimintaa.

Jos ja kun Ms Mandu Studio laajentaa ja rekrytoi, siitä ilmoitetaan ensiksi tässä blogissa… Haluatteko mukaan?

*Tästä virkkeestä tuli nyt aivan liian pitkä, eikä siihen mahtunut mukaan, että Essi piti myös sen hienon manga-workshopin conissa, jonka alussa Mandut saivat mahdollisuuden kertoa työtavoistaan.