Nuoret iloiset feministit lolitamuodin puolesta

Korkealaatuinen ja älykäs feministiryhmäblogi Jezebel kirjoitti järkevästi Lolita-muodista ja sai kiitolliselta lolilta vielä järkevämmän kirjeen – jonka hoksasivat vielä julkaista sivuillaan kokonaisuudessaan. Ellie-niminen nuori aikuinen nainen joka identifioi itsensä kolmannen aallon feministiksi puolustaa lolimuotiharrastustaan – tarkemmin Yhdysvaltalaiseen lolitakulttuurin osallistumistaan – seuraavin perustein:

– Lolimuoti ottaa avuttomaan ja voimattomaan pikkuneitinaisellisuuteen liittyviä symboleita kuten pitsit ja rusetit ja vetää niihin hirveästi huomiota; naisten näkyvyys on sinänsä jo subversiivinen asia, ja näkyvyys hypertyttömäisyyden kautta on vielä enemmän normeja haastavaa.

– Lolitakulttuuri hakee esteettisen inspiraationsa ajalta, jolloin naiset olivat miesten alistamia, mutta tavalla joka muuttaa näitä normeja (katso yllä).

– Harrastus on naisvaltainen – naiset tekevät, järjestäytyvät, tapaavat ja harrastavat yhdessä ja auttavat toisiaan vapaaehtoisesti projekteissaan. He kokevat myös, että pukeutuvat ensisijaisesti itselleen ja toisilleen, sillä lolitamuoti saattaa usein pelottaa tai jopa iljettää miehiä. Paitsi tietysti kulttuuriin osallistuvia mekkopoikia ("brolitat"). Pedofilejäkään lolit eivät kiinnosta, koska he eivät ole lapsia; päin vastoin he ovat naisia jotka tiedostavat oman seksuaalisuutensa eivätkä pelkää pukeutua tavalla joka korostaa sitä alistumatta mainstreamkulttuurin alentaaviin alastomuuskoodeihin.

– Lolitaharrastajien käsityöosaaminen on korkeatasoista ja tosimaailmassakin arvokas tietotaito, eikä japanilaistenkaan lolitabrändien käsityövaiheita ole ulkoistettu matalapalkkaisiin maihin – kaupallistakin muotia luovat siis ensisijaisesti harrastajat toisilleen.

– Lolitakulttuurissa ihannoidaan myös tiettyjä nautinnollisia ruokia, kuten makeisia ja jälkiruokia, jotka ovat mainstream-kulttuurissa naisilta jotenkin kiellettyjä.

– Lolitaharrastus ei syrji rodun tai koon perusteella, mutta, kuten Ellie kirjoittaa:

We do, however, tend to shun those who insist on being 'ladylike,' because clothing should not change who you are or how you act—besides, if you're going to dress this ridiculous, it's pretty necessary to have a sense of humor about the whole thing.

Juttu kannattaa lukea, ja olenkin samaa mieltä sen sisällöstä: minäkin olen kolmannen aallon feministi ja Ellien arvot ja argumentit puhuttelevat minua vahvasti. Harmillista kyllä Elliellä ja minulla on myös yhteinen ongelma – kolmannen aallon feminismi ei välttämättä toimi. Kirjoitan tästä ja asian yhteydestä Lolitamuotiin vielä kahdessa seuraavassa viestissäni.

Peppuvaeltaja!

Oooooo hottis! Tältä se näyttää, uuden Tähtivaeltajan kansi, jonka kuva on tietysti raman käsialaa. Lehden sisältä löytyy myös meikäläisten ehkä aika levoton haastattelu… Jokin Toni Jerrmanin läsnäolossa saa meidät aina hämärään mielentilaan.

Nyt kun katsoin kuvaa oikeassa kontekstissaan, tajusin tavallaan vasta kuinka queer mangan fanittaminen usein on. Homosensualismin ja jopa -seksin siirtyminen miestenkeskeisestä asiasta heterotyttöjen makuun on tietysti useimmiten mainittu asiaan liittyvä piirre. Samalla tavalla naiskauneuden tutkiskelu piirtämisen tai (minun tapaukessani) tuijottamisen kautta lienee sekin tiukkiskonservatiivien mielestä vähintäänkin vinoviettistä.

Jaa, ehkä väitätte vastaan, mutta eivätkö mangan usein hyperfeminiiniseltä näyttävät (ja samoin erittäin usein myös käyttäytyvät) tytöt ja naiset pikemminkin ylläpidä heteroihanteiden hegemoniaa?

Enpä usko, en ainakaan, että asia olisi noin yksiselitteinen. Sosiolingvistit ovat tehneet tutkimuksia esimerkiksi puhelinseksipalveluja myyvien naisten ja miesten kielenkäytöstä. Paljastui, että naishahmoja esittävät henkilöt ryhtyivät puhumaan "hypernaisellisesti" – eli niin kuin meidän kulttuurissamme yleensä uskotaan, että naiset aina puhuvat. (Esim alistuvasti, välttäen keskeyttämistä, anteeksipyyteleviä rakenteita käyttäen, kierrellen jne). Todellisuudessa naiset eivät puhu niin sen kummemmin kuin miehetkään. Paitsi – ja tämä on minusta kiinnostavaa – drag queenit ja julkkisbimbot, jotka aivan kuten puhelinseksityöntekijätkin esittävät sukupuoliroolia jonka suhde heidän omaan persoonaansa ei ole läheskään selvä.

Samaa voi, Tähtivaeltajan kannesta puheen ollen, vähän eri tavalla sanoa kyborgihahmoista, joissa se hahmon keinotekoisuus on aina esillä. Jos robotti tai kyborgi on seksikäs, se on rakennettua seksikkyyttä, kulttuurin seksikkyyden signaalien tahallista aktivointia. Siinä päästään purkamaan pelkoja, etteivät ihmiset ympärillämme ole oikein todellisia, että joiltakin saattaa kaikkien esitysten ja ulkokultaisten ominaisuuksien keskellä puuttua sielu. Ehkä kaikki nämä asiat ovat teollisen yhteiskunnan fobioita, jo Fritz Langin Metropoliksessa oltiin näillä jäljillä ja se oli vuonna 1927.

Kun Paris Hiltonin, Miss Ingan tai Crystal Snown peppu on jossakin näytillä, kukaan ei ajattele "no niin – kaikki naiset ovat peppujaan esitteleviä viekottelijoita". Pikemminkin reaktio on hätkähdys, jonka alitajuisen sisällön voisi ehkä suomentaa "hitto, tämä ylilyövä naisellisuuden parodia saa minut kyseenalaistamaan rakenteita tosimaailmassa, missä sukupuoleen liittyvät signaalit eivät ole läheskään yhtä selkeästi esillä."

Mangan naisissa – ja mangan miehissä – on usein näitä samoja ylilyöviä signaaleja, varsinkin kun ajatellaan yhdistelmiä kuten "koulutyttö" ja "taisteluhaarniska". Kiltistäkin hahmosta tehdään pinup-tyyppisiä fan service-kuvia, ja joo, tietysti se on objektifiointia kun koko pointti on hahmon haluttavuuden esittely. Ja tietysti niiden samojen kultuuristen signaalien toistaminen vahvistaa niitä edelleen. Mutta kun ne ovat esillä ympäristössä jossa on ilmeistä, että tässä suhtaudutaan nyt ylilyönteihin vakavissaan ja kiinnostavina, eivätkä signaalit välttämättä tarkoita ihan samaa kuin jossakin muussa yhteydessä, se auttaa kohtaaman maailman kuvia uudella näkökannalla varustautuneena.

Sana "subversiivinen" tulee latinan sanoista sub vertere, kääntää alta. Minulle siitä tulee aina mieleen hehkulampun vääntäminen, mutta se tarkoittaa siis, että jollakin ilmiöllä tai toiminnalla on mahdollisuus muuttaa järjestelmää sisältä päin ja kansan riveistä, ilman mitään ulkopuolisia päätöksiä tai auktoriteetteja. Ehkä hehkulamppuanalogia ei olekaan ihan surkea, jos subversiiviset ilmiöt auttavat porukkaa valaistumaan. Ja jotakin hienoahan maailmalle ja sen arvoille on ilmiselvästi tapahtunut, kun yksi hetskunainen voi piirtää lehden kanteen hottispimun ja toinen voi myöntää julkisesti kuolanneensa sitä erityisen nättinä.