29.11.2011

Impromptu ja internet...

Postitin alkusyksystä kollektiiviseen guns/boobs/superheroes/japanese popculture characters -blogiimme tämän pari vuotta sitten ruotsalaiseen lehteen tekemäni kuvituksen, ja Wolfie innostui sen nähtyään kirjoittamaan pulp fiction -tyylisen lyhyttarinan. Pallo oli vierinnässä. Tarinan luettuani halusin tehdä sille kannen, ja nähtyään kannen Wolf puolestaan lupasi kirjoittaa pari tarinaa lisää mahdollisen fanzinen julkaisua varten. Toivon saavani taivuteltua kollektiivimme kolmannen jäsenen, Sarin, käyttämään graafisen suunnittelun supervoimiaan ja tekemään meille taiton ja hienon kannen.

Tällaiset improptut ovat ammattipiirtäjän henkireikä, ja muiden lasten kanssa leikkiminen on hauskempaa kuin yksin. Emme asu samassa kaupungissa, emme edes samassa maassa, mutta internet mahdollistaa myös kotona yksin työskentelevälle freelanserille mahdollisuuden kreatiiviseen kanssakäymiseen.







-> Wolfie's Blaxploitation piece














-> the cover art

27.10.2011

Xenoblade revisited...

Pyörrän aikaisemmat puheeni ja tunnustan olleeni täysin väärässä. Xenoblade on ERINOMAINEN peli, yksi vuoden 2011 parhaista julkaisuista, ja ehdottomasti vuoden paras RPG.

Itse asiassa en ymmärrä tätä itsekään, sillä grafiikka on rumaa (Wiin grafiikkamoottori on tunnetusti surkea), ja koska pelin värimaailma on tismalleen sama kuin visuaalisesti häikäisevän Final Fantasy XIII:n se näyttää ihan rumalta sisar/velipuolelta. Bonuksena taustalla nolot panhuilut.

Siitä huolimatta Xenobladessä on ”sitä jotain”, mitä FFXIII ei koskaan onnistunut minussa herättämään (FFXIII on luultavasti sarjan ensimmäinen peli jota on viitsinyt pelata loppuun. Jopa kympissä ja kahdessatoista pelasin hammasta purren paitsi tarinan myös kaikki side questit sekä Colosseumin salaisen bossin)...

Lainaan itseäni fiksumpaa henkilöä: ”They are keeping things that are Right and Proper and throwing away those genre cliches that are Wrong. Best parts of old-fashioned and modern. Pure magic.”


Let there be Light!


(kuva haettu IGN:n sivustoilta)

26.9.2011

Jos elämä kypsyttää...

... siihen auttaa tämä Ossi Hiekkalan postittama lääke (^_^)

24.9.2011

Karkkipäivä, osa 2...

... sekä valmis rasteroitu työ.

Karkkipäivä...


Nix poseeraa (^_^).
Tussattu lineart...

22.9.2011

Appeja ja kirjamessuja...


Huomenna Johanna kertoo yhdessä Spotcomicsin Jonas Darnellin ja Rikard Ekmanin kanssa kuinka Oblivion High vääntyi digimuotoon appiksi!
Aika ja paikka: Göteborgin kirjamessut, Seriescenen kello 17.30.

Uusi traileri!

Studio Ms Mandun harmaa eminenssi Max Koljonen on taikonut meille vuoden 2012 alussa ilmestyvän Oblivion High'n ruotsalaisen painoksen kunniaksi ihka uuden trailerin!

3.9.2011

Turhaa jäpätystä...

Helpotuksen huokaus; eka episodi Oblivion High ykkösvolaa toimitettu Spotcomicsille, jotka puolestaan taikovat siitä sisältöä Oblivion High-appiin. Noin viisikymmentä sivua vanhaa ja uutta sekä pari ekstraa (Nin tuskin on ainoa jolla on märkiä unia Dantesta).
Ulkona paistaa aurinko, linnut laulavat, ja pahin kuumekin on hellittänyt. Olen liian väsynyt pelaamaan Xenobladea, mutta aion raahautua puutarhatuoliin Tenjou Tengen kakkosvolan kanssa (uutta Vizin tuplapainosta). Today, life might still not be that good, but it's almost bearable, for a change...


1.9.2011

Näkki rantautuu Ruotsiin...

Olen ollut viime viikkoina aika lailla naimisissa työkoneeni kanssa ja säätänyt tulevan ruotsalaispainoksen kokoa (joka on hieman suomalaista painosta suurempi) sekä rasteroinut sen uusiksipiirrettyjä ykkös- ja kakkosepisodeja.

Koska muutamat lukijat ovat udelleet mistä saada käsiinsä eka vola - yleensähän ihmiset aloittavat sarjan seuraamisen mieluiten juuri eka osasta (^_^) - olemme keksineet suomenkielisille lukijoillemme mielestämme varsin hyvän ratkaisun: julkaisemme syyskuun lopussa Göteborgin kirjamessuilla Oblivion High-appin. Itse app on ilmainen, ja sisältöä voi ostaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi haluamaansa tahtiin. Tästä lisää infoa lähempänä julkaisua.



14.8.2011

Comic Punk...

Koska vuorokaudessa on muutenkin liian vähän tunteja päätin osallistua uuteen blogiin. Kuten monet muutkin nerokkaat ideat tämäkin syntyi myöhään illalla höpistessäni sitä sun tätä kahden muun supersuorittajan kanssa. Puhe kääntyi pohjoismaalaisen sarjakuvan omaelämänkertasarjispainotteisuuteen (kukaan meistä ei ole fani) ja kurvikkaiden supernaisten ja mielikuvituksellisten aseistuksen puutteeseen. Päätimme oitis korjata tilanteen aloittamalla blogin johon voimme postata jälkimmäisiä.
Nimeksi päätettiin Comic Punks, ja ensimmäisen viikon tehtäväksi määritettiin oman tai toisen luoman suosikkihahmon piirtäminen, ja ainoana perustussääntönä se ettei blogista saa tulla vielä yhtä myllynkiveä kaulojemme ympäri, vaan se on puhtaasti hauskanpitoon. Enjoy!


1.8.2011

And now to something completely different...

Since Ms Mandu is planning to release Oblivion High as an app in september at the Gothenburg bookfair, I'm doing some serious redrawing for the vol 1 (thank god there's been at least SOME development since 2006 when it was first drawn).
Hopefully we'll be able to offer the contents in English, Swedish and Finnish.

Anyways, here's some cover art, the new tag is by Jan Bielecki...


16.7.2011

Todellisuus on tarua ihmeellisempää...

Sokerihammastani alkoi yllättäen kolottaa, ja koska keittiön kaapista ei löytynyt mitään kaurahiutaleita makeampaa lähdin koiran kanssa iltakävelylle lähikauppaan. No siis, se on periaatteessa _lähin_ kauppa, mutta sinne on noin neljä kilsaa ja samat takaisin.

Ohitettuamme pellot ja hevoshaat saavuimme ihan tavalliselle svenne-rivitaloalueelle ja hupsis, tämä otus tuijotti meitä erään talon pihalta! Jos Samus Aran ja ZGMF-X19A Justice saisivat lapsen ja jotain menisi vikaan, se luultavasti näyttäisi aika lailla tältä (^_^)

14.7.2011

EI_VOI_OLLA_TOTTA...

Suurin osa ihmisistä on luultavasti sitä mieltä, että on kiva kun asiat keskitetään yhteen ja samaan paikkaan. Ajatus omasta haavoittuvaisuudesta valkenee luultavasti vasta sitten kun jotain menee pahasti pieleen. Esimerkki:
Google+:n mielestä on fiksua kahmia kaikki kuvani Bloggerista, googlemailista ym paikoista yhteen ja samaan mappiin. Sitten minulta kysytään haluanko julkaista kaikki nämä kuvat heidän sivustollaan. Totta hemmetissä en halua, eli painan kielteistä vastausta. Seuraavaksi Google+ kysyy josko haluan deleatata PYSYVÄSTI koko mapin. No en tietenkään, ja juuri kun olen painamassa kielteistä vastausta Wacom-lautani saa jonkun ihmeen kohtauksen, ja vaikka asetuksissa on pinnan yläpuolella kynän tunnistaminen pois päältä se piru päättää että olen koskettanut 'kyllä'-vaihtoehtoa, ja deleattaa surutta ison osan Bloggeriin lataamistani kuvista. Seuraa sanatulva jota ei voi toistaa tässä koska blogia lukevat paitsi alaikäiset, myös hyvin käyttäytyvät, säädylliset ihmiset.

Päivän opetus: jos haluatte kokeilla Google+ betaa pysykää poissa fotomapista, henkenne uhalla. Älkääkä laittako, tai salliko miden laittaa, kaikkia luomukananmunianne samaan koriin...

1.7.2011

Taustat, te elämäni suola...

”Ont ska med ont fördrivas”, eli vapaasti suomennettuna ”kovaan tuskaan kovat lääkkeet”. Taustat ovat kuin etana salaatissani, sade piknikki-päivänä, rakko peukalossa kesken Guilty Gear-turnauksen, mutta oivallettuani lopultakin niiden tarjoamat kerronnalliset mahdollisuudet (puhumattakaan lukijoiden palkitsemisesta mielenkiintoisilla yksityiskohdilla) olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja pakottautunut kiinnittämään niihin oikeasti huomiota...

Mutta mitä tehdä kun siinä missä ihmisiä on helppo piirtää taustat ovat niin pahuksen hankalia? Luonto on ihan jees, mutta entäs rakennukset ja niiden sisätilat, ihmisjoukot ym aikaa ja vaivaa vievät jutut?
Tekemään ei opi kuin tekemällä, ja siksi olenkin ottanut innolla vastaan storyboard-keikkoja. Vielä vuosi sitten olisin luultavasti mennyt mielummin hammaslääkäriin kuin suostunut moiseen: storyboardien tekeminen on kaikkea mitä inhoan eniten piirtämisessä; kiirettä, valmista täytyy tulla NYT ja taustoja, taustoja, taustoja.
Mutta jessus kuinka opettavaista! Ja siitä vielä maksetaankin!


Koska Oblivion High ykkösosasta on mennyt aika monta vuotta eikä piirrosjälki enää tunnu omalta (eikä varsinkaan riittävän hyvältä) tulee Ruotsissa vuoden 2012 alussa julkaistavasta tuplaosasta jonkinlainen OH 2.0. Olemme lisänneet tarinaa ja henkilöitä selventäviä sivuja ja tekovirheistä on pyritty ottamaan oppia. Taustojakin on tarinaan ilmestynyt (^_^)



BTW; Luin Vizin Tenjo Tenge-avauksen (Viz, kiitos että pudotitte nimestä sen naurettavan h-kirjaimen) loppusivuilta piirtäjän avautumista, ja oli lohdullista tajuta että neroillakin on samat ongelmat kuin meillä lättäjalkapiirtäjillä <3


Lopuksi: kesälomatoivotukset Näkiltä!

23.6.2011

17.6.2011

Paras stressilääke...

Happy Birthday or...


























Artist: It's Joc's birthday today, so I'm drawing her a birthday card!
*smiling with enthusiasm*
Inner voice: That's nice of you!…. Wait, isn't that Dante? You already gave her a Dante a couple years ago and posted it on this very same blog!
Artist: You can NEVER have too many good-looking hunks on your birthday cards, now, can you?
Inner voice: But she likes them BIG and BALDHEADED and MUSCLED. Not GIRLY like HIM!!
Artist: Well, yes, but... I like them girly… uhum… AND it's DANTE. She's a GEEK so she'll like him because he's Dante! *shining up again*
Inner voice: The only Dante she knows is THE ITALIAN DUDE!! You selfish GIT!

7.6.2011

Uppcon



















Olimme Johannan kanssa sunnuntaina parin tunnin pikavisiitillä Uppconissa. Tarkoitus oli jakaa flyereita joten hankimme kaikkein ensimmäiseksi tunnelmaan sopivat pipot (^_^)
Flyerit loppuivat nopeasti, ja koska meillä ei vielä ollut mitään myytävää maleksimme katsomassa myyntipöytiä, lahjoitimme rahaa Pray for Japan-hyväntekeväisyyteen (ja saimme siitä kiitokseksi hienot keksit <3 ), ja ihailimme hienoja pukuja. Näkemieni Uppcon-kuvien mukaan alueella liikkui myös KOS-MOS, mutta muuten ainakin sunnuntaina cossaajien joukossa oli minun makuuni harmittavan vähän pelihahmoja. Onneksi sentään eteen osui hieno Lightning.

Kongressikeskuksen iso sali veti noin 1500 ihmistä, ja järjestävät olivatkin suuressa viisaudessaan sijoittaneet suurkuvanäyttöjä sekä myyntitelttaan että torille jotta kukaan ei jäisi paitsi conin huippukohdista, ja päätösseremonian yhteislaulun aikana tunnelma oli katossa myös ulkona (alla olevassa kuvassa vasta odottelua AMV-kisan voittajien tahtiin).










Pukuilu suuren massan huvina näyttää saapuneen jäädäkseen myös ruotsalaiseen mangaskeneen. Hassua että vielä muutama vuosi sitten manga-aallon oletettiin täällä savuttaneen huippunsa ja hiipuvan pikkuhiljaa pikkupiirien jutuksi. Onneksi kävin ihan tasan päinvastoin!


Uppcon on Animeconista poiketen maksullinen tapahtuma, joskin conin viimeisenä päivänä sisään pääsee itse conialueelle ilmaiseksi (sisätiloihin tosin ei ole asiaa), ja olikin hauskaa katsoa ”tavallisten” uppsalalaisten ilmeitä kun he käyskentelivät alueella ihmettelemässä menoa (^__^)









Ensi vuonna useampi päivä Uppconissa, ja lisää aikaa!



Ai niin, jos joku tietää mistä ihmeen Hetalia-tyyppisestä eri-maiden-hahmojen-parisuhdedraamasta nämä Suomi-pukuilijat ovat peräisin niin kertokaa wanhallekin!



31.5.2011

Uppcon 2011!






Perjantaiaamuna Uppsalan pikkuruinen yliopistokaupunki herää surrealistiseen tunnelmaan kun kaupungin valloittavat kissapojat ja crossplayaajat (^_^)

Viikonloppuna pidetään Uppsalassa Uppcon, ja luvassa on menoa vuorokauden ympäri 3-5. kesäkuuta Uppsalan kongressi- ja konserttitalolla Vaksalatorilla. Cosplayta, Versailles, mangaa, animea, kilpailuja, työpajoja ja luentoja!

Oblivion High ilmestyy Ruotsissa vasta vuoden 2012 alussa, mutta Ms Mandu käy paikalla vaihtamassa kuulumisia Ruotsin mangaskenen tuttujen kanssa ja tutkimassa paikallista cosplaymuotia.

Ohessa hieno flyerimme!

20.5.2011

Tagged...

Olemme Ms Mandu-studiolla jo Oblivion High-sarjan alkuajoista asti unelmoineet ihka oikeasta tagista. Unelmastamme tuli totta, kun ruotsalainen kustantajamme otti yhteyttä sarjakuvapiirtäjä/kuvittaja/graffititaiteilija Jan Bielickiin, ja ghettouskottavuutemmekin nousi noin 200%.

Heja!!

18.5.2011

Monochrome...

























Gundamit on tältä erää katsottu, mutta sisäinen fanityttöni kieltäytyy päästämästä otettaan joten Gundam fanart -kasa senkun kasvaa...

Tykkään monokromaattisesta väriasteikosta. Siinä missä Athrun Zala oli elegantin violetti, Kira Yamato on piparinruskea. Tein tämänkin kuvan lähinnä väritystä harjoitellakseni, eli taas on otettu mallia animesta (^_^).

Hm, mitähän keksisi seuraavaksi työntekoa välttääkseen... *silmäilee Mu La Flagaa*

13.5.2011

Luovuuden huipulta Mariaanien hautaan...



Monolithin Xenoblade ilmestyi muistaakseni Japanissa alkuvuodesta 2010 Wii-konsolille ja on nyt rantautumassa Eurooppaan nimellä Xenoblade Chronicles, joten nähtyäni twitterissä Nintendon Euroopanosaston avanneen pelille oman sivun siirryin sinne välittömästi...


Viisi minuuttia (jotka tuntuivat enemmän viideltä tunnilta) myöhemmin voin sanoa että näin juuri ehkä elämäni huonoimman pelitrailerin.
Pelaajille oli Nintendo Europen virallisilla sivustoilla tarjolla lähinnä Tansanian matkailutoimiston mainoskamppanjaa muistuttava videonpätkä, jossa turisteja houkutellaan maahan hienoilla maisemilla: valtavat, silmänkantamattomiin kantavat savannit, hitaasti käyskentelevät elefantit ja gnulaumat, turmeltumaton luonto… tiedätte tunteen.
Traileri ei sen sijaan sisältänyt ainuttakaan taistelukohtausta. Mistään spoilaamisen estämisestä tuskin voi olla kyse koska on peli on ollut markkinoilla Japanissa toista vuotta, eli FTW, NIntendo Europe, onko tämä pila?? Vilkaisu kalenteriin kertoi ettei tänään ole ensimmäinen huhtikuuta.




Valitettavasti Xenoblade Chroniclella ei ole sisällöltään tai ulkonäöltään mitään yhteistä Xenosaga- tai Xenogears-nimisten edeltäjiensä kanssa, ja maisematkin ovat valitettavan tuttuja kolmesta viimeisimmästä Final Fantasy-pelistä. Siis mikä ihme japanilaisia pelitaloja oikein vaivaa nykyään?? Keiden he oikein luulevat haluavan katsella näitä NOLOJA pastellimaisemia taustalla soivan VIELÄ NOLOMMAN pan-huilun säestämänä?? Toivon sydämeni pohjasta että traileriin on leikattu pelin surkeimmat osat ja että se itse asiassa onkin yhtä juhlaa. Mikä on erittäin todennäköistä... :P


Onko maailmassa ihan aikuisten oikeasti vain tietty määrä hyvää pelisuunnittelua, ja kun pelitalo on käyttänyt oman osuutensa niin paluuta ei ole, vaan seuraa vääjäämätön putoaminen EA-lisenssipelitasolle?




Kiitos jälleen kerran, Nintendo Europe. Jätätte yleensä julkaisematta pelit joista olen oikeasti kiinnostunut koska ette usko niiden kiinnostavan eurooppalaisia siksi että ne eivät myyneet tarpeeksi hyvin Amerikoissa. Meillähän on niin samanlainen maku pelejen ja elokuvien suhteen (<- ironiaa). Mitä tapahtui esm DS-pelille Xenosaga I & II? Sen sijaan julkaisette mielenkiinnottomia, jo ilmestyessään vanhentuneilta tuntuvia harhaiskuja.

Ulkona sataa parhaillaan vettä, ja luultavasti sekin on teidän syytänne…

9.5.2011

Fanart, mon amour...

Huoh, ammattikuvittajana väsyn joskus ihan totaalisesti piirtämiseen. Hassua kyllä ongelmaan auttaa parhaiten... piirtäminen. Koska minun on vaikea piirtää mitään ”ihan tuosta vaan spontaanisti” ilman paineita olen havainnut fanitaiteen tekemisen erinomaiseksi tekniikkaharjoitteluksi ja rentoutukseksi!

Kuten keltään minua Facebookissa seuraavalta tuskin on päässyt huomaamatta olen parhaillaan todellisessa Gundam-pilvessä. Olenkin tuottanut viime päivinä kasan Athrun-fanartia... (^_^)

Jos haluan harjoitella esm värittämistekniikoita otan (laiskuuttani) usein malliksi jo valmiin kuvan (ks. oikeanpuoleinen kuva). Piirsin siitä oman versioni (en läpi, vaan käyttäen sitä vieressä mallina. Näin myös silmä saa harjoitusta ja oppii katsomaan etäisyyksiä ja suhteita, vähän niinkuin mallista piirrettäessä).


Alla lopputulos.


5.5.2011

Nin iskee jälleen...



















Uudistunut Budoka vain paranee!

3.5.2011

Kukkanen romantiikan myrskyävällä tunnemerellä...




Pidän itseäni (ja sanon tämän senkin uhalla että Joc nauraa itsensä kuoliaaksi) varsin rationaalisena ihmisenä, mutta minussa(kin) asuu pikkuinen gootti, jonka olemassaolo ilmenee lähinnä rakkautena hautausmaihin ja niiden romanttiseen ilmapiiriin.

Olessamme viikonloppuna Oxfordissa tekemässä alustavaa tutkimusta tulevaan kummitustarinaamme Joc hemmotteli minua viemällä minut Holywellin hautausmaalle.


Kävijä astuu ruosteisesta portista suoraan 1800-luvun romantikkojen maailmaan. Minä tahansa hetkenä voi nähdä Wordsworthin istumassa kaatuneella hautakivellä sommittelemassa tuntemuksiaan runomuotoon ja Rossetti luonnostelee muuria vasten poseeraavaa Jane Morrista.

Suuret, kauan sitten istutetut varjostavat puut, upeasti työstetyt hautakivet, kiipeilevä, villiintynyt muratti, Holywell on kaikkea mitä klassiselta hautuumaalta voi odottaa.

Holywell on myös paikka jossa ketut ja muut pienet nisäkkäät, hyönteiset sekä linnut viihtyvät, ja tämän vuoksi osa hautausmaata on luonnontilassa niittynä, mikä on omiaan lisäämään paikan romanttista vaikutelmaa.


Paitsi romanttista tunnelmointia hautausmaat tarjoavat aina mielenkiintoista luettavaa jos jaksaa tavailla vaikeasti luettavia vanhoja hautakiviä, julkkiksia kuten tässä tapauksessa Kenneth ”Wind in the Willows” Graham sekä yllättäviä löytöjä, kuten esimerkiksi tämä (ks. oikeanpuoleinen kuva) ristinmuotoinen hautakivi jonka taustapuolelta löytyivät (ylhäältä alas) Jeesus ristillä, Mariat haudalla, apostolit Pietari ja Paavali (puhdasta arvailua puoleltani) sekä Luciferin putoaminen taivaasta.





Holywellistä uusien kenkien aiheuttamien rakkojen golgatana kävelyretkemme jatkui kohti Yliopistomuseoa ja sen oheista Pitt Rivers -kokoelmaa, mutta se onkin jo toinen tarina...

25.4.2011

Totorometallia!



Maailmassa on nyt albumillinen metal-covereita Studio Ghiblin hienoimmista hittibiiseistä. Tähän uutiseen voi reagoida vain pohtimalla miksi minulla ei ole kyseistä albumia kotona. Onneksi sen voi kuunnella YouTubessa – yllä linkki albumin traileriin.

25.3.2011

Painajaisia...

Kaikissa suhteissa on omat ongelmansa, kuten Rasta saa kokea ;D

22.3.2011

Mitä... ?!!







Tuotteita syövät hiukset saavat aivan uuden merkityksen kun kampaus koostuu kyistä...

15.3.2011

Sokerihumalaa x 2...







Inspiraatiota on hyvä hakea aina muualtakin kuin sarjisten parista. Löysin vasta äskettäin tämän ÄLYTTÖMÄN hienon lehden blogin. HiFructosen sisältö on vaihtelevaa mikä virkistää lukijaa, ja suurin osa kuvatuista tekijöistä on aivan TAJUTTOMAN taitavia... (huomioi rikas ja monivivahteinen adjektiivien käyttöni. Kyllä äitskänope olisi ylpeä ;D)

Ylläolevan kuvan taiteillut tottelee nimeä Shohei, ja jo pelkkä ajatus siitä että hänen hienot teoksensa on tehty KUULAKÄRKIKYNÄLLÄ (aivan, luitte oikein) saa minut itkemään kateudesta... :P

14.3.2011

Kuinka markkinoida sarjakuvaasi ilman rahaa, lyhyt oppimäärä...









Joc puhui tästä pari vuotta sitten Kemissä ja kirjoitti myös artikkelin Sarjainfon numeroon 142. Ohessa kokoonkursimani lyhenne.

Mieti heti alkuun - keitä tunnet? Mitä resursseja sinulla on? Näitä ovat mm taidot, välineet, rahat, ihmiset ja AIKA. Aloita pienimuotoisesti ja laajenna sitten tavoitteitasi jos rahkeesi riittävät.

Neljä peruskiveä
Sarjiksesi markkinointisuunnitelmassa kuuluu olla neljä osaa: mainostilan osto (ellei julkaisijasi ole genresi asiantuntija ehdota itse sopivia julkaisuja sekä myös vaihtoehtoja lehtien ja kirjakauppojen ulkopuolella). Sarjakuvafoorumit kuten Kvaak, pienlehdet ja zinet sekä conien käsiohjelmat ovat melko halpoja ilmoitustiloja. Jos olet omakustantaja kannattaa suuntautua nettiin.
Markkinointisuunnitelmasi muut kolme osaa ovat media, internet ja oma näkyvyys.

Mediat
Mikä on sarjakuvasi formaatti ja tyyli? Miten se sopii sarjakuvakenttään SUomessa ja muualla maailmassa? Onko se ainutlaatuinen? Ajankohtainen? Kenelle se on suunnattu? Kuka sinä olet paitsi sarjakuvantekijä? Miten sarjakuvasi liittyy omaan elämääsi? Miten löydät inspiraatiota?
Kasaa vastauksista pieniä tekstejä ja puleeraa niitä kunnes ne kiiltävät niin että hävettää. Tarkoitus on ensisijaisesti auttaa sinua hahmottamaankuinka sarjakuvasi saattaisi kiinnostaa medioita muutenkin kuin arvostelupakan pohjalla. Tee tämä osa huolella sillä voit myöhemmin copy-pasteata samoja fraaseja webbisivuillesi, lehdistötiedotteisiin, apuraha-anomuksiin ym.

”Mitä se on”, esimerkki:
OH on viisiosainen, mangatyylinen mustavalkoinen sarjakuvaromaani jota luetaan länsimaalaiseen tyyliin vasemmalta oikealle. Se käsittelee realistisesti ja moniuloitteisesti 13-vuotiaiden elämää koulussa ja kotona, kun heidän joukkoonsa liittyy yliluonnollinen olento Näkki, sekä Näkin aiempaa elämää Kalevalan hahmojen kanssa.”

”Kenelle se on?”
OH sopii sisällöltään nuorillekin lukijoille, mutta puhuttelee ensisijaisesti aikuisia teemaltaan ja rakenteeltaan. Sen lukeminen ei vaadi mangan tuntemusta.

”Keitä tekijät ovat?”
OH'n tekijät ovat Nina von Rüdiger, kuvittaja ja graafikko, sekä Johanna Koljonen, juontaja ja kriitikko. Nina kilpailee wushussa EM-tasolla ja omi taiteilijanimensä ”Rama” koiraltaan. Johanna on työskennellyt tv-juontajana Ruotsissa ja mm myynyt lätkäpaitoja Hartwallin areenalla.”

Seuraavaksi kirjoitat tekstiesi pohjalta lehdistötiedotteita. Tarvitset erilaisia erityyppisiin medioihin. Sarjakuvasi uutisarvoisin piirre kannattaa laittaa jo otsikkoon ja ensimmäiseen kappaleeseen. Vain alan mediaa kiinnostaa automaattisesti uusi kotimainen sarjakuva, muille pitää painottaa teoksesi ainutlaatuisuutta.
Lehdistötiedotteiden kuuluu olla selkeitä ja virkkeiden lyhyitä.

Internet
Sarjakuvasi tarvitsee kotisivut. Katso muilta mallia! Yksinkertaisinta on luoda blogi ilmaisen palvelun (esm Wordpress) kautta. Kohderyhmästä riippuen myös sosiaaliset mediat voivat olla tärkeitä, mutta niiden käyttö syö järkyttävästi aikaa. Mieti voisitko keksiä viraalikamppanjaa, jonka sisällön tuottaisivat lukijat. Löytyykö tuttavapiiristä ihmisiä jotka voisivat auttaa?

Opas lehdistötiedotteen laatimiseen

- Kerää Excell-taulukkoon osoitetiedot mediakategorioittain. Muista päivittää säännöllisesti.
- Älä massapostita
- Oikea vastaanottaja on ensimmäinen seuraavista joiden tiedot saat haltuusi: sarjakuvatoimittaja/arvostelija, kulttuuripäällikkö, toimituspäällikkö, kulttuuritoimituksen yleinen osoite, toimituksen yleinen osoite

Käytä selkeää ja ytimekästä kieltä. Pidä teksti lyhyenä. Laita oheen lowres-kuva joka näyttää työsi tyylin sekä kotisivujesi osoite. Äläkä kirjoita tiedotteeseen ”Heti julkaisuvapaa”, jollet julista palkintojenjakoa ;D

Onnea matkaan!

7.3.2011

Absent Without Notice, part 4...




Aikaa on ehtinyt kulua aika lailla siitä kun aloin työstää Nixiä Pyhänä Sebastianina, mutta olen alkanut palautua muutaman kuukauden sarjis- ja peligraffa-koomasta ja täytyyhän sitäpaitsi ihmisen välillä huvitellakin... (^_^)

Perusvärit ovat paikoillaan ja lannevaate (tai miksi tuota purppuranpalaa kutsuisi) alkaa olla aika lailla valmis.

6.3.2011

Tältä se näyttää!



Oblivion HIgh 3: Laulu on tullut painosta ja postilaatikosta tupsahti tänään lämpimäisiä! Kipin kapin kauppaan kysymään omaa kappaletta – tai paikalliseen kirjastoon, jos ostaminen kirpaisee lompakkoa liikaa. Kirjaa kandee muuten tietysti lähipäivinä ja -viikkoina kysyä vaikka ei sitä heti aikoisikaan ostaa, jotta kaupat ja kirjastot tajuavat tilata niitä paljon ja laittaa näkyvästi esille!

Jaa, että onko hyvä? KRÖHÖM! Sanoisin että parasta mitä olemme koskaan tehneet! <3

4.3.2011

... 1337!!

Kymmenen päätä päihittää kaksi peukaloa...

1.3.2011

Legioonalainen...

Joskus on ihan kiva piirtää realistisemmallakin tyylillä. Kokeilin huvikseni netin syvyyksistä löytämiäni eri brusheja Photoshopissa.

22.2.2011

Lauantai-illan huumaa...

Hitulla meno päällä (^__^)

18.2.2011

Budoka uudistuu!

Budoka-lehti uudistuu kaikkien kamppailulajeista kiinnostuneiden iloksi! Nettisivuja kuulema vielä säädetään, mutta kauppojen hyllyllä on saatavana uunituore lehti. Nin vetäisee tapahtuneen kunniaksi cheng-style taichi quanit (^__^)

16.2.2011

Aamuidylli, osa 3...

Hiiritrilogia on edennyt kolmanteen eli viimeiseen osaansa. Jännitys tiivistyy... (^_^)

15.2.2011

Aamuidylli, osa 2...

Aamuidylli maalaismaisemissa jatkuu...

14.2.2011

Aamuidylli, osa 1...

Idyllinen aamu maaseudun rauhassa...

11.2.2011

Blogiarkisto