Pidän itseäni (ja sanon tämän senkin uhalla että Joc nauraa itsensä kuoliaaksi) varsin rationaalisena ihmisenä, mutta minussa(kin) asuu pikkuinen gootti, jonka olemassaolo ilmenee lähinnä rakkautena hautausmaihin ja niiden romanttiseen ilmapiiriin.
Olessamme viikonloppuna Oxfordissa tekemässä alustavaa tutkimusta tulevaan kummitustarinaamme Joc hemmotteli minua viemällä minut Holywellin hautausmaalle.
Kävijä astuu ruosteisesta portista suoraan 1800-luvun romantikkojen maailmaan. Minä tahansa hetkenä voi nähdä Wordsworthin istumassa kaatuneella hautakivellä sommittelemassa tuntemuksiaan runomuotoon ja Rossetti luonnostelee muuria vasten poseeraavaa Jane Morrista.
Suuret, kauan sitten istutetut varjostavat puut, upeasti työstetyt hautakivet, kiipeilevä, villiintynyt muratti, Holywell on kaikkea mitä klassiselta hautuumaalta voi odottaa.
Holywell on myös paikka jossa ketut ja muut pienet nisäkkäät, hyönteiset sekä linnut viihtyvät, ja tämän vuoksi osa hautausmaata on luonnontilassa niittynä, mikä on omiaan lisäämään paikan romanttista vaikutelmaa.
Paitsi romanttista tunnelmointia hautausmaat tarjoavat aina mielenkiintoista luettavaa jos jaksaa tavailla vaikeasti luettavia vanhoja hautakiviä, julkkiksia kuten tässä tapauksessa Kenneth ”Wind in the Willows” Graham sekä yllättäviä löytöjä, kuten esimerkiksi tämä (ks. oikeanpuoleinen kuva) ristinmuotoinen hautakivi jonka taustapuolelta löytyivät (ylhäältä alas) Jeesus ristillä, Mariat haudalla, apostolit Pietari ja Paavali (puhdasta arvailua puoleltani) sekä Luciferin putoaminen taivaasta.
Holywellistä uusien kenkien aiheuttamien rakkojen golgatana kävelyretkemme jatkui kohti Yliopistomuseoa ja sen oheista Pitt Rivers -kokoelmaa, mutta se onkin jo toinen tarina...
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti