Moraalikysymyksiä Helsingin Sanomissa

Jussi Ahlroth kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien muikeassa kirjallisuusosassa nuorista japanilaisen popkulttuurin faneista, jotka pukeutuvat julkisesti pikkuriikkisiin asuihin. Pitäisikö tästä huolestua, ja kuinka suhtautua asiaan? Oblivion High 2: Kade käsittelee tietysti juuri tätä asiaa. Yritimme albumissa kuvailla kuinka eri ikäiset ja -taustaiset ihmiset "lukevat" muodin kieltä eri tavoin. Ilmeisesti myös onnistuimme, koska albumi on tämäntyyppiseen tekstiin suorastaan lähdeteos. :) Keskustelin toki myös Jussin kanssa asiasta puhelimessa puolisen tuntia.

Minusta tämän kysymyksen monimutkaisin aspekti on loppujen lopuksi nuorimpien teinien seksuaalisuus. Fyysinen puberteetti iskee varsinkin tytöillä yhä useammin varhain – 11-vuotiaana tai jopa 9-vuotiaana. Tämä ei todellakaan merkitse, että sen ikäiset olisivat henkisesti (tai välttämättä edes fyysisesti) kypsiä seksiin toisen ihmisen kanssa, ikäisenkään. Mutta johonkin ne jylläävät hormonit kohdistuvat. Pohjoismaissa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti joihinkin näistä asioista: fanitukseen, yltiöpäisiin rakastumisiin, omasta kehosta nauttimiseen. Muita ilmenemismuotoja katsotaan kovin karsaasti – niiden joukossa keskeisenä nuorten ihmisten yritykset opetella ja manipuloida seksuaalisen kommunikaation alkeita. Flirttailua, seksikästä pukeutumista, viattomuuden ja seksuaalisuuden kontrastien ja tasapainon säätämistä.

Kun nuori nainen pukeutuu esimerkiksi japanilaisittain ranskalaiseksi sisäköksi (juu, nämä maantieteelliset käänteet ovat ulkopuolisista toisinaan kummallisia), asu on toki seksikäs, ainakin joissakin konteksteissa. Ei niinkään koska se näyttää paljasta pintaa – siihen kuuluu ainakin meidän leveysasteillamme uein kunnolliset sukkahousut – vaan koska sen hame on lyhyt, sen pääasiallinen signaali viattomuus ja palvelualttius, ja sen kantaja asettaa itsensä vapaaehtoisesti alistettuun asemaan. Jos maido-asuun on tälläytynyt 36-vuotias nainen, kontrasti kantajan todennäköisen elämänkokemuksen ja arkielämän sosiaalisen vallan sekä puvun lähettämien signaalien välillä on aika suuri. Tämä tulkitaan yleisesti seksikkääksi, ja nuoremmatkin ihmiset tuntevat tietysti tämän koodiston.

Mutta jos kantaja on 13-vuotias, samojen signaalien tulkinta ei ole ihan yhtä yksioikoista. Ulkopuolinen viattomuus ja kokemuksen puute heijastaa todennäköisesti sisäpuolta melko tarkkaan. Ja vaikka nuoren ihmisen mielestä olisikin jännittävää huomata, että asussa saa katseita vanhemmilta pojilta (tai jopa miehiltä), se ei tarkoita, että he kaipaisivat näiltä sen enempää huomiota tai valtaa. Oman sosiaalisen ryhmän sisäinen asema riittää. Hieno puku tuo statusta tyttöjenkin joukossa. Söpöyteen pohjaava naisihanne ei välttämättä pelota samanikäisiä poikia. Ja, suoraan sanoen, suuri osa pikkutytöistä pikkuhameissa ei todennäköisesti edes ajattele ulkomuotoaan seksiin liittyvissä termeissä. Superfeminiininen röyhelöhame jatkaa saumattomasti samaa prinsessaputkea johon tyttöjä pienestä pitäen kasvatamme. Minusta se on ongemallista, mutta se on perustavanlaatuinen ongelma kaikissa länsimaissa yhtä lailla kuin Japanissa, eikä japanilaisen popkulttuurin syyllistämisessä siitä ole mitään järkeä.

Äidin tai isän joka katsoo sydän kurkussa pentujen vaatteita kannattaa pistää silmät kiinni, hengittää syvään ja laskea kymmeneen. Ja katsoa sitten uudestaan ympärilleen. Katsoa ympäristöä jossa tytöt saavat halutessaan pukeutua toimintasankareiksi (nais- TAI miespuolisiksi); jossa pojille sallitaan perinteistä machoilua laajempi skaala tunteita ja asuja; joissa nuoret ihmiset saavat, koostaan tai iästään riippumatta, tuntea itsensä kauniiksi ja nähdyiksi; jossa nuoret voivat toki valita pikkuisen hameen, mutta jossa he ovat aivan yhtä tervetulleita ja ihasteltuja jättimäisissä pörröisissä kigurumi-pyjamissa, jotka peittävät kehon muodot täysin.

Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että hormonihuuma on cosplay-maailmassa melkoinen. Mutta niinhän se on kaikkialla jossa nuoret ihmiset kokoontuvat. Jotkut ympäristöt vaan ovat turvallisempia kuin toiset opetella ystävyyttä, romantiikkaa, seksuaalisuuden kirjoa. Minä sallisin lapselleni cosplayasun ja conin – ja keskustelin hänen kanssaan myös siitä, mitä ulkopuoliset näkevät kun katsovat pukua, joka nuoren mielestä on vain tai ensisijaisesti tosi söpö.

(Ja hei, vinkiksi van, koulussa tai kotona keskustelua voi halutessaan avata kipaisemalla kaupasta tai kirjastosta Oblivion High 2-albumin!)