13.9.2010

The Great Hang-over...



Sarjisfestivaalit olivat ja menivät, ja palattuani nyt kotiin istun aamutakissa lueskelemassa sähköposteja, feisbuukkaan ja poden jostain syystä lievää moraalista krapulaa...

Perheessäni tapahtuneen äkillisen sairastapauksen vuoksi sarjisfestarivierailuni jäi ajateltua huomattavasti lyhyemmäksi. Onneksi ymmärrystä riitti sekä järjestäjien että haastattelijani (Kyuu Eturautti) taholta, mutta itseäni jäi vaivaamaan se etten ehtinyt jutustella ihmisten kanssa niin paljon kuin olisin halunnut ja moni tuttava jäi kokonaan näkemättä.
Festarit ja conit ovat erinomainen tilaisuus paitsi verkostoitua (järkyttävä projektinjohtajasana!) myös ennenkaikkea puhua sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat jopa lukeneet kirjojasi. Olen sitäpaitsi sairaanloisen utelias tietämään mistä hahmoista lukijat pitävät eniten, ja miksi :3

Johannan poissaolon ja erinäisten muitten syitten vuoksi myyntipöytä oli jäädä ihan hunningolle, mutta onneksi Limingasta tullut Team Pärvelö armahti minua ja ojensi auttavan kätensä. Suurkiitokset siitä heille!

Onnistuin hankkimaan Reima Mäkisen Mangan värit, ja mieleni teki kauheasti Maaria Laurisen hienoja julisteita mutta tajusin sentään etten ikinä saisi niitä ehyenä kotiin asti.




Mangaka-paneelikeskustelu ei oikein päässyt vauhtiin, ja lievät provosointiyritykseni kaikuivat kuuroille korville (Jari Lehtistä lukuunottamatta, hänen kynänsä näytti savuavan melkoisesti vuodattaessani tuntemuksiani) ;D

Ms Mandun haastattelu jouduttiin edellä mainitsemani asian vuoksi siirtämään improvisoituun ajankohtaan painetussa ohjelmassa ilmoitetun sijaan, eli oli enemmän hyvää tuuria että sinne eksyi ketään. Suurkiitokset Anssille, ihana mies joka vaivautui paikalle kesken työpäivän, ja Ossille ja Auralle jotka kuuntelivat kärsivällisesti sekä parille paikalle eksyneelle fanille. Tavalliseen tapaan Kyuu onnistui karkottamaan päästäni sen viimeisenkin järjen hivenen, eli keskustelu liikkui jossain Twilight zonen rajamailla... olisi vain puuttunut Mikko ”Mikko Lammi” Lammi niin olisimme puhuneet vain kosmoksesta. Tai mitä luultavimmin yaoi-kosmoksesta...


P.S. Kuten jo mainitsin FB:ssa: aika oli todella kortilla ja jouduin heittäytymään haastattelusta suoraan taksiin. Jenna, olen sinulle velkaa kunnon omistuspiirroksen, ota yhteyttä!

P.P.S. Ylin valokuva kuvastaa hyvin päivän meininkiä, vähän liian nopeesti ja ei ihan tarkkaa. Mutta tosi hieno meikki oikeanpuolimmaisella tytsillä!

26 kommenttia:

Aura kirjoitti...

Mangapiirtäjäpaneeli oli hyvä ja siellä tuli esille niin monta hyvää pointtia, että toivottavasti ei kaikunut kuuroille korville... (Tai voi toivoa että tärkeät pointit mainitaan artikkelissa... jos se Jari siellä kirjoitteli.)

rama kirjoitti...

No hyvä että jotain kiinnosti... ;-)
Mihin lehteen Jari muuten kirjoittaa tätä nykyä, JapanPoppiin?

Aura kirjoitti...

JP juu, ja eiköhän molempiin lehtiin tule taas festariraportit. Piirtoartikkeli vois taas olla muutenkin mukava, sillä niitä tulevia mangapiirtäjiä on niin paljon.

rama kirjoitti...

Tulikin mieleen yksi asia minkä sanoit toisaalla: minuakin ihmetyttää ja vaivaa mangan ja muun sarjakuvan ainainen erottelu festareilla. On tosi outoa laittaa festarit kolmeen (vai oliko jopa neljään?) eri paikkaan, ja vähintäänkin erottaa manga muista sarjakuvanmuodoista. Haistaanko me pahalle vai mistä on kyse?

Aura kirjoitti...

Se on se ero joka vallitsee kaikkialla, niin festareilla kuin skenessä yleensä. Ja vaikka mangavaikutteiset piirtäjät onkin siroteltu mangapäiville ja pienlehtitaivaaseen sekä osittain jopa päätelttaan, ero tuntuu silti olevan yhä vahvasti läsnä. Tai ehkä vanhat ja vanoharhaiset kuvittelevat vaan.

Erottelu kuitenkin tekee mangavaikutteisen sarjakuvan tekijöiden elämästä vaikeampaa, kun ei ole mitään selvää porukkaa minne kuuluisi...

Ja se leimautuminen.

Kai se on se että lähtökohtaisesti ajatellaan ettei mangaihmisiä kiinnosta mikään muu kuin manga, ja sitten taas toisaalta "normaaleja" sarjakuvanlukijoita ei kiinnosta manga kun "se on sitä mangaa".

Aura kirjoitti...

Ai niin, selkeästi mangapiireistä ja fanipohjalta lähtöisin olevilla tekijöillä ei ehkä ole samanlaisia ulkopuolisuuden tunteita.

rama kirjoitti...

Tunnen laillasi itseni joskus lievästi vainoharhaiseksi, mutta ehkäpä tosiaan koemme erottelun niin selkeästi siksi, että haluaisimme leikkiä myös niiden toisten lasten kanssa.
Luulen oletuksesi siitä ettei fanipohjalta mangaa tekevillä luultavasti ole samaa tarvetta saada tunnustusta omien piirien ulkopuolelta olevan aika osuva.

Pitäisiköhän taas tehdä yritys elvyttää Anikin taidenurkkausta? Tuntuu etten ole käynyt koko foorumilla vuosiin (no okei, muutamaan kuukauteen) :P
Minulle ovat kommenttisi olleet varsin tärkeitä, ja utelen myös Sunnan (Absoluthe) mielipiteitä koska kumpikaan teistä ei hymistele vaan huomauttaa virheistä jos sellaisia löytää, ja ehdottaa parannuksia jos sellaisia tulee mieleen.
Niin, ja Anna Stenmanhan mainitsi myös Finnmangan foorumin... mistä tulikin mieleen että pitäisiköhän uskaltautua tarjoamaan lyhyttarinaamme Finnmangan kymppiosaan? Ja tästä taas tulikin mieleen että ainakin itseäni kannustaisi ostamaan Finnmangaa säännöllisesti se että siinä ilmestyisi myös jatkotarinoita...

Aura kirjoitti...

Musta tuntuu usein etten leiki kumpienkaan lasten kanssa. :P

Anikin taidenurkkausta voisi yrittää elvyttää, vaikka luulen sen olevan turhaa. Mutta kysyntää ilmeisesti olisi sillä muistan Annan kommentin siitä miten jotkut lähettävät töitään Finnmangaan nimenomaan saadakseen palautetta.

Sääli että se ilmestyy niin harvoin, jatkosarjojakin voisi olla enemmän (nyt niitä on ollut hyvin vähän).

Se taannoinen idea paikasta, jossa voisi oikeasti jakaa rakentavaa kritiikkiä (ja mangaa tai muuta sarjakuvaa ei syrjittäisi) ei ole oikein ottanut vieläkään tuulta. Ei ole oikein ketään joka sen laittaisi pystyyn.

rama kirjoitti...

Anikin nurkkaus olisi kyllä ihan passeli, mutta siellä ei juuri näy liikkuvan ammattilaisia. Kvaakissa ratio on huomattavasti suurempi, ja näin ollen se myös toimii työvälineenä paremmin (tekniset kyssät kannattaa kyllä postittaa sinne eikä Anikiin). Toisaalta väsyttää se mangatyylin ainainen nillittäminen.
Jos Anikiin saisi houkuteltua vielä kymmenkunta muuta tekijää (olivatpa sitten ammattilaisia tai eivät) joita kiinnostaisi oikeasti kehittävä kritiikki sekä sen antaminen muille niin homma pyörähtäisi käyntiin varsin kivuttomasti *parantumaton optimisti*

Aura kirjoitti...

Voi olla että oma yksityinen soppi olisi parempi, ettemme häiritsisi mangalla Kvaakkilaisia tai eurotyylillä Anikissa. :P

Ja että julkaisuun tarkoitettuakin matskua voisi vapaammin esitellä. Voi olla että kaikki eivät halua keskeneräisiä juttuja julkisesti nettiin lillumaan ja niitä olisi helpompi esitellä suljetummin.

Puhuimme taannoin jo siitä voisiko tuo paikka olla avoin, ja päädyimme siihen että ennen pitkää siihen tulisi samoja ongelmia kuin olemassa olevilla sivuilla on. Kun yksikään julkinen mesta ei toimi, niin miksei sitten perustaa pienemmässä porukassa suljettua yhteisöä...

Olettaen että sitä myös käytettäisiin halutulla tavalla.

rama kirjoitti...

Itse asiassa suljettu yhteisö ei olisi mielestäni laisinkaan huono idea, ennenkaikkea siksi että voisi huoleti näyttää luonnoksiaan ja muuta julkaisematonta matskua...

Johanna ja minä asumme useinmiten eri maissa, tai vähintään eri kaupungeissa, ja olemme käyttäneet Googlen Gdocs-toimintoa. Uuden dokumentin luoja kutsuu mukaan haluamansa ihmiset ja antaa heille haluamansa määrän valtuuksia. Kenenkään ei tarvitse ruveta hommaamaan sivustoja eikä säätöä tai hostingia, ja korkea aloituskynnys poistuisi. Onhan se aika karmean näköinen työympäristö, mutta eipähän graafinen suunnittelu vie huomiota pois itse asiasta ;D
Mitä sanot? Jos sinua kiinnostaa vähääkään voin tehdä nopean kokeiluversion sinulle katsottavaksi :3

sunna kirjoitti...

"Ja niin Noa lähti etsimäään kymmenen vanhurskasta."
Mistä aiot kaivaa niin monta piirtäjää?

Mikään ei ole ollut minulle niin arvokasta kuin lähimpien ystävieni suorat kommentit liittyen sarjakuviini.
Mutta luonnollisestikkin tämän uskaltavat sanoa vain ne henkilöt, jotka tietävät että kritiikki ei kaada ihmisuhdetta.


Rama finnmangassa? Saisit luultavasti mun sarjiksen sinne kaveriksi.

rama kirjoitti...

Onhan Noalla koossa jo ainakin kaksi: sinä ja Aura ;D

Itselläni on se ongelma etten pahemmin seurustele Ruotsin sarjakuvapiireissä (koska sarjakuva EI ole minulle poliittinen kannanotto eikä elämäntapa) enkä näin ollen tunne kovinkaan monta ihmistä joka voisi kommentoida tekeleitäni ammattilaisen näkökulmasta. Siksi siis kiusaan sinua, Auraa ja joskus Reimaakin koska annatte kaikki hyvää kritiikkiä.

Niin, ajattelin laittaa sen Oxford Ghost Storyn tyrkylle Finnmangaan jos Anna huolii, kunhan Johanna keksii nimen ja teen sille kantilehtisen. Oletko mukana kymppinumerossa? Olet siis saanut tehtyä jotain alle 200 sivuista, vai onko seuraava Finnmanga takoubon? ;D

rama kirjoitti...

... tarkoitin luonnollisestikin TANKOUBON ;D

sunna kirjoitti...

Toinen kysymys, milloin mä olen tehnyt jotain 200-sivuista? Tottakai nettisarjiksen tarinakokonaisuus ja tempo on 200-svuisen sarjakuvan luokkaa, mutta periaatteessa sekin on sarja lyhyempiä sarjakuvia samoilla hahmoilla ja kehittyvällä juonella.

Voisin kutistaa sen finnmanga-työn ja pistää väliaikisesti sivutilaan näkösälle.

rama kirjoitti...

Okei, liioittelin kuten aina. Mutta minulla on hämärä muistikuva siitä että joskus Hokuto-mangan aikoihin postiluukustani kolahti eräs 100+ sivuinen tuotos joka vei jalat altani...

Aura kirjoitti...

Kommentoijia saataisiin kuulemma lisääkin, mutta voi olla että koko idea on vähän hankala...

Lähtien jo siitä että pitäisi saada ylläpitäjä, mihin kellään ei ole aikaa + mulla ei ainakaan ole kontakteja oikein kehenkään sarjakuva eikä mangapuolella...

Ja toimisikohan se meidän ylevä ideamme lainkaan käytännössä?

rama kirjoitti...

Luulen että ideamme toimii sitä paremmin mitä vähemmän ihmisiä siinä mukana (siis tiettyyn rajaan asti). Ihmiset ovat nimittäin siitä vekkuleita laumaotuksia, että jos mukana on paljon porukkaa niin kaikki ajattelevat että ”en nyt viitsi kommentoida, onhan siellä paljon muita, tehkööt joku muu sen” :P

Mietin vielä tuota ja palaan asiaan sähköpostilla jos keksin mitään fiksua.

Aura kirjoitti...

Taitaa siinä olla vielä sekin ongelma, että kaikkien pitäisi ihan aidosti olla valmiita antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä. Ja olemaan haukkumatta muita tyylin takia.

Voisiko manga ja "kaikki muu" olla aidosti saman katon alla? Kun ei se ole missään muuallakaan onnistunut.

rama kirjoitti...

Luulen että voi, jos kaikki tuntevat toisensa ja kunnioittavat toisiaan ammattilasina.

Aura kirjoitti...

Mäkään en kyl ole ammattilainen, mutta säännöissä pitäisi olla selvästi se että kaikki saavat antaa palautetta ja myös vastaanottaa sitä. Ettei tule mitään "kuka toikin on mulle sanomaan"-meininkiä.

jotenkin mulla on vain epäilyksiä... :(

Curtvile kirjoitti...

Mangan ja muun sarjakuvan saattaminen saman katon alle on pitkä ja kivinen tie. Kun itse on satunnaisesti myös scifi-piireissä ja tietää miten Animeconin ja Finnconin väkien saappaat ovat ristissä...
Itsellä jäi mangaka paneli hiukan kesken ulkopanelistisista syistä mutta on pakko kommentoida "muiden lasten kanssa leikkimistä"
Ongelma ei ole yksin mangapuolella on muillakin jotka eivät ole kiinnostuneet seuraamaan yleistä sarjakuvaskenen konsensusta.
Nimimerkillä kokemusta on.

Kvaakin mangapuolta saa elävöittää ainakin minun puolestani aivan vapaasti.

rama kirjoitti...

Ulkomailla asuvana käsitykseni Suomen sarjakuvaskenestä on varsin hatara, mutta jos Ruotsin mallin mukaan mennään niin ns alternative on jo vuosikausia ollut se mainstream. Mutta ehkäpä me kaikki muut jotka emme oikein jaksa arvostaa tiskipenkkirealismia aina ja kaikkialla voisimme leikkiä yhdessä? Siis antaa ehdotuksesi mukaisesti kaikkien kukkien kukkia ja arvostaa toinen toistemme erikoisuuksia. Tai sitten voimme jatkaa näissä juoksuhaudoissamme, onjan se aina kiva kun on joku jota pitää itseään huonompana...

Mutta, porukoiden sijoittaminen eri paikkoihin, ja jopa rakennuksiin ei taatusti edesauta yhteisymmärrystä.

Curtvile kirjoitti...

Olisi erittäin tervetullutta jos me erilaiset nuoret leikittäisiin yhdessä ja otettaisiin se mainstream alternativekin mukaan kunhan ankealta kyökki"realismiltaan" ehtivät.

Itseä tuo juoksuhautamentaliteetti korpeaa, jos kohta myönnän sen olemassaolon toisin kuin ne jotka vannovat ja vakuuttavat että kyllä me kaikki toimeen tullaan.

Mangalauantai on mielestäni olennainen osa festareita ja sarjakuvakenttää ja erottelu on aika keinotekoinen tapa yrittää vakuuttaa itsekullekin että sarjakuva on tätä ja manga tätä.

Minua ilahdutti kuinka moni ehdotti(kvaakissa) että aivan kaikki löytyisi saman katon alta.

Toivottavasti näin käykin

Aura kirjoitti...

Toivottavasti tosiaan... Se tarkoittaisi ehkä myös sitä, että tulevaisuuden mangavaikutteisilla tekijöillä olisi jo mahdollisuuksia piirtää sarjakuvaa. Ehkä.

Se voisi tarkoittaa sitä, etteivät satunnaiset isommatkaan vaikutteet olisi enää niin iso Juttu joka leimaa koko sarjakuvan joko "mangaksi" tai "pseudomangaksi joka ei ole aitoa".

Ehkä.

Itsekkäästi kyllä toivon, että se aika olisi jo nyt. ´:)

rama kirjoitti...

Kaikkien sarjakuvatyylien saaminen saman katon alle olisi todella hienoa, ja hyvä alku rauhaisalle rinnakkaiselolle.
Ja ajan mittaan myös keskinäiselle vuorovaikutukselle <3