29.5.2009

Yazoo, nyt myös jalallisena...


Posti toi tänään Sweet Kittystä tilaamani Yazoo-avaimenperän korvaamaan sen vanhan jalattoman. Mukaan tarttui myös Kadaj, mutta eikös vanha sanonta menekin että ”kaksin aina kaunihimpi”?

Kyllä nyt kelpaa ;D

26.5.2009

Mummot nettiin!



Pääsin kuin pääsinkin sunnuntaina Kemin sarjisfestareiden palkinnonjakoon. Jarla otti Strippi-lempin Fingerporista, lehti-Lempi meni Sarjakuvablogit.com-osoitteeseen ja grand prix'n nappasi oikeutetusti erinomaisen mukava ja huiman ansioitunut sarjakuvaneuvos Heikki Kaukoranta.

Hauskinta näissä tapahtumissa ovat silti aina kilpailusarjojen palkinnot, kun joku 12-vuotias sarjakuvapiirtäjä jostakin saa tulla pokkaamaan kukan ja rahapalkinnon, tai kohdalle osuu aikuisten sarjoissa uusi tuttavuus. Aarni Korpelan nerokkaista Nenäkäs-sarjoista kirjoitan lisää jahka ne ehtivät nettiin, mutta viikonlopun grand slam meni Anni Nykäselle. Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voitto loistavalla nettisarjiksellaan Mummo, joka on vihdoinkin täällä – omat oikeat kotisivut on luvattu parin viikon sisään – ja nappasi myös sprinttistrippikilpailun voiton. Katsokaa täältä kohtaa Sprinttistripin SM-kilpailu!

PS. Pikkuriikkinen juttu Oblivion Highsta Pohjolan Sanomissa, kuvassa näkyy tosin paremmin meidän second-hand-osastomme.

24.5.2009

Terveisiä Kemistä!


Kemin Sarjakuvafestivaleilla (ja sen mangatapahtumassa Kitaconissa) on vähän samaa vapauttavaa fiilistä kuin Sodankylän elokuvafestareilla. Pohjoinen taivas on korkealla ja, kuten ruotsiksi sanotaan, ilmapiirissäkin on katto korkealla – siellä saa olla vähän minkälainen ja millä lailla vaan, eikä sarjakuvaa (edes mangaa) määritellä turhan fundamentalistisesti.

Lauantai-aamuna varhain järjestimme Oblivion High 2: Kade -julkkarit ja yllättään moni oli raahautunut paikalle kaitsomaan trailereita, syömään karkkia, tutustumaan sarjaan ja kuulemaan ennakkotietoja sen tulevista käänteistä.

Lauantai-iltapäivänä luennoin sarjakuvan käsikirjoittamisesta, mitä kutsuttiin innostavaksi vaikka puhuinkin kuulemma uuvuttavan nopeasti… Sori! Olemme aiemmin luvanneet julkaista aiheesta enemmän blogiposteja ja nyt ei ainakaan enää ole mitään tekosyitä jättää näin tekemättä! Jälkeenpäin heräsi paljon keskustelua käsikirjoittajien käyttökelpoisuudesta suomalaiselle sarjisskenelle. Konsensus oli, että sitä olisi paljonkin, varsinkin lyhyempien käsisten kirjoittajille, mutta että piirtäjistä olisi ehkä jotenkin noloa tehdä yhteistyötä käsikirjoittajan kanssa maassa jossa auteur-sarjakuva on se mitä opetetaan ja arvostetaan. Tästä puhutaan taatusti vielä lisää!

Tänä aamuna pääsin puhumaan sarjakuvan markkinoinnista ilman rahaa. Esitelmä tiivistyy Sarjainfon sivuille ja eiköhän siitä saada tänne blogiinkin ainakin osasia. Apua, nyt en ollenkaan ehtinyt kertoa kaikista uusista sarjakuvatuttavuuksista tai Lempi-voittajista tai ihanista faneista tai mistään! Pitää juosta junalle nimittäin. Mutta kerron lisää jahka pääsen kotiin, siihen asti katsokaa rankkaa journalistiikkaa haastattelustani Kyuun videoblogista (josta myös kuva yllä). HUGS? HUGS!

22.5.2009

"Kaks pussii noitapillei ja Oblivion High"


Kirjoitan tätä Helsingistä jonne olen tehnyt välilaskun kopatakseni mukaan ison pinkan uusia Oblivion High kakkosia. Yöjuna Kemiin lähtee puoli kasilta illalla, eli tässä on juuri aikaa pakata varasto, valmistella ohjelmanumeroita, ostaa karkkia ja vaaleanpunaiset sukkahousut sikäli kun löydän, ja raahautua asemalle.

Mutta yksi hauska uutinen ei voi odottaa! Oblivion High 2 on siis nyt kaupoissa (kävin vilkaisemassa Akateemisesta aamulla, ja siellähän se oli), ja Oblivion High ykkösestä valmistellaan paraikaa ns. R-kirjapainosta – eli ykkösalbumi vaihdokas on tulossa loppukesästä R-kiskoihin! Ärrällä kirja on hieman pienempikokoinen, ja kantta on skarpattu vähän enemmen kakkoskannen tyyliseksi.

Coneissa meiltä kysytään aina että "mistä sitä saa" – vastaus on siis nyt, että kirjakaupoista, nettikirjakaupoista, Oblivionhigh.com-sivuston "Shop"-osiosta ja heinäkuun lopussa siis mys Ärrältä! Ostakaa kaikki kesälukemiseksi niin ottavat tulevatkin osat laajaan jakeluun! ;)

Ja sitten! Kitaconin ovet avautuvat tänään Kemin kulttuurikeskuksessa (Marina Takalon katu 3). Huomenna kello 10 tarjoamme karkkia Teatterin lämpiössä kakkosalbumin julkaisun kunniaksi, kello 16 luennoin käsikirjoittamisesta pienessä auditoriossa ja sunnuntaina yhdeltätoista puhun sarjakuvan markkinoinnista ilman rahaa. Nähdään siellä!

19.5.2009

Doodling away...

























Ms Mandun blogista näyttää tulleen minulle toukokuun kuluessa varsinainen avautumispaikka. Älkää huolehtiko, tämä on ohimenevää ja pian saatte taas lukea Jocin sisällöllisesti huomattavasti antoisampia kirjoituksia (^_____^)

Minulla on tänään melkoisia keskittymisvaikeuksia mutten ole antanut itselleni lupaa livistää pelaamaan Lux Painiä. Aloin sen sijaan raapustelemaan luonnoslehtiööni ilmeitä ja käsiä. Kasvoista tuli aika Nixin näköisiä (jälleen kerran tuli todistettua että minulla on Näkki-fetissi), kädet taas piirtelin käyttäen mallina omaa vasuriani.
Luonnostelu on erinomaista terapiaa, ja välillä on mukava piirtää ilman minkäänlaista onnistumisen pakkoa (asiakkaille tehtävien tilaustöiden taas on natsattava just eikä melkein).


Olo tuntuu jo huomattavasti paremmalta ja taidankin palata töiden pariin ihan vapaaehtoisesti.

17.5.2009

APUA!

Ihana, rakas Yazoo-avaimenperäni on kadottanut vasemman jalkansa enkä löydä sitä mistään!
Onneksi on netti, googlasin eBayn lisäksi parikin nettikauppaa joissa tätä näytti vielä olevan saatavilla *loooooong exhale*

P.S. Sama kauppa myi myös Kadajta *vinguttaa Visaa*

12.5.2009

Syrjähyppyjä ja sympatiaa...

Tällä kertaa minulla oli erinomainen syy lintsata töistä ja piirrellä jotain aivan muuta kuin Otavan kalenteria, Oblivion High kolmosvolan storybordia ja paria mainoskuvitusta; tuttavani oli aiemmin joutunut kerrassaan järkyttävän työtapaturman uhriksi, ja koska alkoholi oli lääkityksen vuoksi pannassa raapustin hänelle strippisarjiksen. Kuulitte aivan oikein. Ja vieläpä supersarjisteemalla.

Pikaista paranemista, toivoo Ms Mandu!


10.5.2009

Paluu suolakaivoksille...

Julkaisualaan perehtymätön voisi kuvitella että Oblivion High -kakkosen juuri tultua kirjakauppoihin taiteilija vetää pina coladaa jossain palmun alla. Mikään ei valitettavasti voisi olla kauempana totuudesta... kolmosvolan kansi on jo työn alla vaikkei itse sisällön tussaaminen alakaan ennen kesää.

Suunnitelmissa on tosin luistaa piakkoin työpöydän äärestä pelaamaan Lux Painiä pariksi tunniksi ;D

4.5.2009

Oblivion High: Kade ulkona!!!

Pitelen käsissäni painotuoretta Oblivion High kakkosvolaa Kade jonka ihanat Otavan ihmiset lähettivät minulle express-pakettina vapuksi! Jos vielä muutama kuukausi sitten ihmettelin miksi ihmeessä paahtaa lähes 100 tunnin työviikkoja vastaus on nyt käsissäni, ja sen tuoma tunne huumaava!

Toivon että tämäkin osa löytää tiensä mahdollisimman monen lukijan käsiin ja lupaan teidän säästyvän pahimmalta myötähäpeältä. Otamme mielellämme vastaan kritiikkiä ja muutakin palautetta lukijoiltamme, ja virheistä pyritään ottamaan oppia. Kuten Joc jo aiemmin kirjoitti ensimmäistä osaa vaivanneet lapsentaudit ovat poissa. Kolmososa (työnimeltään 'Laulu'), jonka kuvakäsiksen työstäminen on juuri lähtökuopissa, on toivottavasti sekin askel parempaan suuntaan.
Vanha totuus pätee: ainoa tapa kehittyä tekijänä on piirtää, piirtää, piirtää, ja julkaistuksi pääseminen nopeuttaa prosessia huomattavasti koska omia tuotoksiaan joutuu katsomaan paljon kriittisemmin, puhumattakaan kustannustoimittajan ja asiantuntevien lukijoiden kritiikistä.



Tiiviillä kanssakäymisellä sarjan hahmojen kanssa on yllättäviä vaikutuksia, ja hahmot alkavat ikäänkuin kehittää itse itseään ja elää omaa elämäänsä. Juha ja Max olivat alunperin vain luokkakavereita ja random sivuhahmoja kunnes varastivat shown, ja vaikka sanoinkin kerran haastattelussa etten pahemmin välitä Masaton kaltaisista mitäänsanomattomista nynnyistä kakkosvolan tapahtumat pakottivat esiin sympatiaa ja ymmärrystä kyseistä henkilöä kohtaan. Pirautin jopa pari kyynneltä piirtäessäni sivuja 38-44...
Onneksi Johanna on hyvä äiti kaikille luomilleen lapsille ja kohtelee heitä tasapuolisesti (^___^)

Blogiarkisto