Kakkosalbumi työn alla…

Lukukausi loppuu täällä Oxfordissa tällä viikolla, ja nyt on vihdoinkin aikaa palata kakkosalbumin pariin. Nimeksi on varmistunut Oblivion High: Kade ja minulla on käsikirjoituksen kanssa pienonen ongelma – tahtoisin nimittäin tehdä albumista 6000 sivua pitkän. Rama ilmoitti tiukkaan sävyyn, että se ei siinä tapauksessa todellakaan valmistu jouluksi, ja että 60 sivua olisi järkevämpi tavoite. Varmaan niitä tulee VÄHÄN sitä enemmän… Joo joo, karsin tässä sivujuonia ja hahmoja ja läppää…

…mutta herää kysymys: mitä teemme kaikilla tarinoilla joita tässä kokonaisuudessa ei kerta kaikkiaan ehdi kertomaan? Romaaneja? Stop-motion-animaatiota playmo-ukoilla? Marionettinäytelmiä?

Aamuöisin kun baarit sulkevat ja opiskelijanaapurini hoipertelevat kailottaen kotiinpäin makaan usein sängyssä ja unelmoin mangastudiosta, jossa meitä olisi enemmän kuin kaksi, ja Ramalla olisi kokonainen tiimi alaisia jotka kävisivät researchaamassa tapahtumapaikkoja ja tekisivät rasterointia ja keittäisivät kahvia… Ja me voisimme julkaista jossakin lehdessä sellaiset 20 sivua kuussa… Naurakaa vaan! Ilman unelmia emme olisi saaneet ensimmäistäkään albumia valmiiksi, saati sitten julkaistuksi :)

Mainitsin hiljattain kundikaverilleni että harjoittelen silloin tällöin peilin edessä Oscar-puhetta, kaiken varalta. "Miten sä OSCARIN voittaisit?" Öö… en tiedä. "MISTÄ KATEGORIASTA MUKA?" No… en tiedä? Tuottajat, käsikirjoittat ja näyttelijät pitävät yleensä parhaat puheet, joten olen harjoitellut niitä? "MUTTA ETHÄN SÄ OLE KOSKAAN TEHNYT LEFFAA TAI TUOTTANUT MITÄÄN TAI NÄYTELLYT." No, niin, en. On ollut muita kiireitä. Mutta minä oikeasti luulin, että KAIKKI IHMISET harjoittelevat Oscar-puheita?

Kyselin naapureiltani keittiössä ja paljastui että luonnontieteilijät suunnittelevat useammin Nobel-luentojaan. Sen sijaan kukaan ei ole nähnyt itseään olympiamitalistina, vaika minä en ollut ainoa joka on unelmissaan ollut joskus myös kaunoluistelija. /joc