Per aspera ad astra, eli ensi askeleita opintojen katkeransuloisella tiellä...

On varsin hyödyllistä omalle kehitykselle kokeilla silloin tällöin työtapoja joita ei yleensä käytä, tai jotka jopa herättävät pelkkänä ajatuksena spontaania vastarintaa.


Olen jo aiemmin tunnustautunut nyhjääjäksi, ja niinpä viime kurssitapaamisella opettajan kehoitettua meitä tekemään jotain välineillä jotka tuntuvat meistä vastenmielisiltä valinta oli helppo: valitsin paksuja pastellikyniä, värillisen paperin ja ryhdyin toimeen ilman alustavia luonnoksia tai kuvia. Tulos oli mitä oli, mutta huolimatta siitä että kokemus jo sinänsä riitti musertamaan vahvemmankin itsetunnon, aivoihini pesiytyi halu kokeilla lisää. Joskin hieman kontrolloiduimmissa olosuhteissa...

Pitäydyin tutuissa välineissä (lyijäri, Wacom, Photoshop), mutta päätin tyytyä puolihätäiseen lyijykynäluonnokseen, hypätä puhtaaksipiirtämisen yli ja siirtyä suoraan värittämiseen. Tai siis ei. Tällä kertaa päätin nimittäin maalata. Viivat saisivat vahteeksi jäädä altavastaajan asemaan, ja leikkisin koloristia.


Aion vakaasti saattaa kokeilun päätökseen, ja jos ei muuta niin voinpahan tarjota teille, rakkaat lukijani, hyvät naurut. Ohessa kolme ensimmäistä askelta, ja jatkoa seuraa...

Venyttelyä, sivutaivutuksia ja oivalluksia, osa 2...

Aloitin vastikään opinnot HDK:ssa. Koska Seriekonst och avancerad bildberättande on jatkokurssi suurin osa opiskelijoista on jo ehtinyt toimia ammattikuvittajina, animaatoreina tai sarjakuvantekijöinä (löytyypä joukosta myös keraamikko ja arkkitehti).
Pahat aavistukseni itseään suurina taiteilijoina pitävistä tuhertelevista omakustannesarjakuvan tekijöistä hävisivät jo ensimmäisenä päivänä!
(no juu, mahtui heitäkin mukaan muutama).


Aura Ijäs mainitsi aikaisemmassa blogitekstissä kuinka animaatiostudioissa työpäivä alkaa useinmiten sillä, että paperille piirretään kolme samankokoista ympyrää.
Kurssikaverini kertoi että tämä on itse asiassa vasta puolet alkulämmittelystä: ympyröiden jälkeen siirrytään kuutioihin, joita paperi täyteen kääntäen kuutiota joka askeleella muutaman asteen. Näin verrytellään sekä viivan että tilan hallinta.

Tuntuu aivan ihanalta, ja samaan aikaan melkoisen ahdistavalta, puhua todellisten hardcore-piirtäjien kanssa joilla on asenteena että jos esm ihmisten piirtäminen tuottaa hankaluuksia niin silloin piirretään ihmisiä vähintään kaksi tuntia joka päivä (muttein töitten ohessa) kunnes homma luonnistuu halutulla tavalla...
Olen aika lailla varma siitä että tällaisten ihmisten kanssa seurustelu tulee tekemään ihmeitä omille taidoilleni; en ole kilpailijatyyppiä mutta inhoan olla joukon huonoin ;D


Jos satutte olemaan Tukholmassa SPX:n aikoihin teillä on oiva tilaisuus tavata heistä ainakin osa... Jyrki, I know just the man for you!