Per aspera ad astra, eli ensi askeleita opintojen katkeransuloisella tiellä...

On varsin hyödyllistä omalle kehitykselle kokeilla silloin tällöin työtapoja joita ei yleensä käytä, tai jotka jopa herättävät pelkkänä ajatuksena spontaania vastarintaa.


Olen jo aiemmin tunnustautunut nyhjääjäksi, ja niinpä viime kurssitapaamisella opettajan kehoitettua meitä tekemään jotain välineillä jotka tuntuvat meistä vastenmielisiltä valinta oli helppo: valitsin paksuja pastellikyniä, värillisen paperin ja ryhdyin toimeen ilman alustavia luonnoksia tai kuvia. Tulos oli mitä oli, mutta huolimatta siitä että kokemus jo sinänsä riitti musertamaan vahvemmankin itsetunnon, aivoihini pesiytyi halu kokeilla lisää. Joskin hieman kontrolloiduimmissa olosuhteissa...

Pitäydyin tutuissa välineissä (lyijäri, Wacom, Photoshop), mutta päätin tyytyä puolihätäiseen lyijykynäluonnokseen, hypätä puhtaaksipiirtämisen yli ja siirtyä suoraan värittämiseen. Tai siis ei. Tällä kertaa päätin nimittäin maalata. Viivat saisivat vahteeksi jäädä altavastaajan asemaan, ja leikkisin koloristia.


Aion vakaasti saattaa kokeilun päätökseen, ja jos ei muuta niin voinpahan tarjota teille, rakkaat lukijani, hyvät naurut. Ohessa kolme ensimmäistä askelta, ja jatkoa seuraa...

Oblivion High: Kade ulkona!!!

Pitelen käsissäni painotuoretta Oblivion High kakkosvolaa Kade jonka ihanat Otavan ihmiset lähettivät minulle express-pakettina vapuksi! Jos vielä muutama kuukausi sitten ihmettelin miksi ihmeessä paahtaa lähes 100 tunnin työviikkoja vastaus on nyt käsissäni, ja sen tuoma tunne huumaava!

Toivon että tämäkin osa löytää tiensä mahdollisimman monen lukijan käsiin ja lupaan teidän säästyvän pahimmalta myötähäpeältä. Otamme mielellämme vastaan kritiikkiä ja muutakin palautetta lukijoiltamme, ja virheistä pyritään ottamaan oppia. Kuten Joc jo aiemmin kirjoitti ensimmäistä osaa vaivanneet lapsentaudit ovat poissa. Kolmososa (työnimeltään 'Laulu'), jonka kuvakäsiksen työstäminen on juuri lähtökuopissa, on toivottavasti sekin askel parempaan suuntaan.
Vanha totuus pätee: ainoa tapa kehittyä tekijänä on piirtää, piirtää, piirtää, ja julkaistuksi pääseminen nopeuttaa prosessia huomattavasti koska omia tuotoksiaan joutuu katsomaan paljon kriittisemmin, puhumattakaan kustannustoimittajan ja asiantuntevien lukijoiden kritiikistä.



Tiiviillä kanssakäymisellä sarjan hahmojen kanssa on yllättäviä vaikutuksia, ja hahmot alkavat ikäänkuin kehittää itse itseään ja elää omaa elämäänsä. Juha ja Max olivat alunperin vain luokkakavereita ja random sivuhahmoja kunnes varastivat shown, ja vaikka sanoinkin kerran haastattelussa etten pahemmin välitä Masaton kaltaisista mitäänsanomattomista nynnyistä kakkosvolan tapahtumat pakottivat esiin sympatiaa ja ymmärrystä kyseistä henkilöä kohtaan. Pirautin jopa pari kyynneltä piirtäessäni sivuja 38-44...
Onneksi Johanna on hyvä äiti kaikille luomilleen lapsille ja kohtelee heitä tasapuolisesti (^___^)