18.8.2010
Vanha suola janottaa...
Mieleni tekisi kehittää Näkkirunoa suuntaan tai toiseen, luultavasti aikuisten kuvakirjaksi, mutten selitä tätä enempää, puhukoot pikaluonnos puolestaan...
Kysymys kuuluukin; onko ajan ja vaivan väärti, vaiko onko parasta laittaa koko projekti koin kestävään pussiin?
P.S. Painotettakoot vielä etten suinkaan harkitse sarjiksen uudelleenpiirtämistä vaikka paikoin varmasti aihetta olisikin ;-)
Tunnisteet:
J.L. Runeberg,
Näkki,
redux,
runo,
Under strandens granar,
uusinta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2014
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2013
(2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2012
(34)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2011
(53)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (6)
-
▼
2010
(25)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(52)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2008
(58)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (6)
13 kommenttia:
Kun kerran sanoit minulle, sanon sen saman nyt sinulle. Keskity vaan yhteen sarjakuvaan. Sillä tavalla siitä yhdestä tulee parempi.
Okei, ei se nyt ihan juuri noin mennyt, mutta joka tapuksessa kukaan tuskin jaksaisi piirtää kahta sarjakuvaa yhtä aikaa, ellei toinen olisi todella lyhyt. Nimittäin ihan äskettäin itse poikkesin nettisarjakuva-rutiinistani piirtämällä 6-sivuisen sarjakuvanovellin, ja hetkellinen sarjakuvan vaihtaminen tuntui varsin virkistävältä.
Varsinkin kun syrjähyppy oli lyhyt ja ytimekäs, eikä mikään raskas ikuisuus-sarjakuva.
Toisena piti sanomani että vaikka olet kehittynyt Vesi oli Mustaa-albumin ajoista, sen piirustustyyli sopi hyvin Kalevalaan perustuvan juonen kanssa.
Hieman Legolasmainen vedenhenki sopii paremmin yhteen Kalevalan kanssa kuin blondi rokkipoika, jos minulta kysytään.
Ainahan vanhan hahmon henkiinherättäminen uudella piirustustyylillä on varsin jännää, ja siinä ehkä näkyy parhaiten piirtäjän kehitys.
Kiitos kommentista!
Sarjakuvan uudelleenpiirtäminen ei todellakaan ole tarkoitus, ajattelin lyhyttä syrjähyppyä, lähinnä virkistykseksi (sitäpaiti minulla on varsin ikävä pahis-Näkkiä. OH:ssa hän on pitkään pissisblondi ennenkuin voimat ja muisti alkavat palailla). Panen kuitenkin nuo ulkoasua koskevat kommenttisi korvan juureen ettei Näkistä tule ihan Gackt'ia ;D
Ehkä ei pitäisi katsella vanhoja töitään? Ongelmana on se että jos idea ja juoni ovat tekijän mielestä edelleenkin erinomaiset mutta tekninen toteutus ontuu moinen harmittaa parin vuoden jälkeen. Toisaalta, jos odottelisi taitojensa kehittymistä ennenkuin ryhtyisi mihinkään suurempiin projekteihin a) ei tulisi koskaan tehtyä mitään koska kokisi omat taidot liian puutteellisiksi ja b) taidot eivät takuulla kehittyisi koska ei aseta osaamistaan kokeeseen, mikä taas johtaa takaisin edellä mainittuun.
On se vaan vaikeaa... ;D
Vaikea sanoa... Jos oikein mieli tekee niin miksei välillä voisi puuhata senkin parissa, jos vain aikaa on. Muuten Sunnan neuvo lienee hyvä, jos on liian monta rautaa tulessa ei niihin kaikkiin pysty millään keskittymään.
Joo, paljon apua mustakin taas oli. :/
PS. Saan pian sen mun "Miron-sarjiksen" ekat kaksi lukua nettiin!
Huisaa! Miron-linkkiä kehiin heti kun valmistuu!
Mä en paljoa katso mun vanhoja sarjakuvia, koska niiden taso on helposti ylitettävissä lähes millä tahansa sarjakuvalla, joka on yksinkertaisesti piirretty paremmin.
Vanha juoni houkuttelee-funktio ei ole minulle vielä tuttu, sillä 16 vuotiaana en ollut mikään Hemmingway.
Vanhat hahmotkaan eivät siinä mielessä inspaa, sillä vaikka alussa joku hahmo saattaa tuntua parhaalta characterilta ikinä, hahmon persoonaan kyllästyy helposti jos keksii uuden paljon moniulotteisemman hahmon.
Hahmoihin kiintyy, sille ei voi mitään. Riippuu sitten tekijästä kykeneekö myös jättämään hahmojaan taakseen. Jos onnistuu tekemään hyvän hahmon, niin sille ei ole tarvetta, mutta joskus on kehitettävä uutta jotta kehittyy.
Vaikkakin sitten uusi hahmo vanhan hahmon päälle, niin että tekijän oma näkemys korostuu kerros kerrokselta. "Hahmo on kuin sipuli", oku kerran sanoi.
Vai tarkoitettiinko sillä juonta, ihan sama kai.
Miettikää mitä Tintti olisi ilman Kapteeni Haddockia.
Kun taannoin kahlasin uudestaan läpi kaikki Tintti-alpparit, huomasin miten tylsää meno oli ennen kuin sivuhahmot tulivat mukaan. Tintti on hahmona jotenkin vain ...tylsä. Hahmolla ei ole oikein mitään persoonaa tai heikkouksia. Milou ei vielä riittänyt vastapariksi.
Joskus vanhoja hahmoja voi olla hyväkin kaivaa esiin, onhan moni hyvä hahmo saanut alkunsa vanhasta lapsuuden tai nuoruuden ideasta, joka herätettiin henkiin ja kehiteltiin eteenpäin.
Itse kuulun niihin onnettomiin, jotka eivät aina osaa luopua vanhoista hahmoistaan vaikka olisi syytä. Moni wanha hahmo on tietenkin unohtunut, mutta Narullan hahmoista yritän itsepintaisesti pitää kiinni vaikka koko konsepti olisi varmaan syytä dumpata. En enää kehdannut piirtää sitä edes julkaisuun, eikä se tunnu kiinnostavan kuin muutamaa ihmistä. Eihän moni edes tiedä että se OLI julkaisussa. :P Mutta silti...
Tosin tuon sarjan kohdalla kyse on pitkälti siitä etä en päässyt kokeilemaan sen kanssa sitä mitä alun perin olisin halunnut. Joten kokeilen nyt, vaikka jäljestä tuleekin kamalaa kun en jaksa keskittyä siihen ja on vain kiire saada tehtyä mahdollisimman nopeasti.
Mä luulen että sekä hahmojen että juonten on syytä olla sipuleita, muuten saadaan tulokseksi vain mitäänsanomaton kertakäyttötuote. Hyvässä juonessa on useita teemoja päällekkäin.
Enemmän sipulia kansalle! ;D
Täysin samaa mieltä Haddockista, mutta tämähän ei ole mikään yllätys koska Tintti on oikeastaan pahimman luokan ”mary sue”.
Halusi pitää kiinni Narullan hahmoista on mielestäni osoitus siitä, että niissä on ”sitä jotain”. Hyvää hahmoa voi käänneellä suuntaan ja toiseen ja siitä löytyy aina jotain uutta.
Joskus hahmot alkavat elää omaa elämäänsä, otan röyhkeästi esimerkiksi OH-sarjan Maxin ja Juhan; he olivat alunperin lähes nimettömiä sivuhahmoja, mutta nyysivät itselleen projektin edetessä paljon isomman palan kakkua. Eka albumin sivulta 13 lähtien he ovat olleet olennainen osa tarinaa, olematta mitenkään tärkeitä itse juonen kannalta, ja olisi ollut tyhmää kieltää heiltä pääsy näyttämölle (varsinkin kun Maxista vaikuttaa tulleen yksi suosituimmista hahmoista).
Mjoo, tottahan kai tuokin, mutta mikään ei tunnu oikeasti viittaavan siihen että Narullan hahmoilla olisi mitään laajempaa fanikuntaa. Jos ne eivät kiinnosta kuin tekijää itseään + 7-8 ihmistä sen lisäksi, niin jossain mättää. :/ Mutta omaksi huviksi mä tota Miron-juttuakin teen, en varsinaisesti sen takia että laittaisin sitä minnekään näytille.
Tietenkin kyse voi olla siitäkin että suomalainen "manga" ei vain nyt laajasti kiinnosta, tai omat taidot eivät ole tarpeeksi hyvät, tai että se nähdään vain fanzine-juttuna...
Hyvä puoli nettijulkaisussa on kuitenkin se, että se tuntuu enemmän harrastelijatasolta. Silloin ei todennäköisesti joudu heti suomimangaa kritisoivien tahojen hampaisiin ja haukuttavaksi blogeihin tai foorumeille.
Täytyy nyt vielä jankuttaa niistä Narulla-hahmoista: usko nyt pois että niissä on imua. Ei ole tekijän vika jos kaikki eivät ymmärrä hyvän päälle ;-)
(toisaalta tiedän kokemuksesta että on aika masentavaa tehdä sarjista jos lukijat eivät anna palautetta, suuntaan tai toiseen. Ehkä se kirjallisen palautteen antaminen koetaan ”viralliseksi” koska coneissa ja sarjisfestareilla saa paljon eneäämn kommentteja. Hm, tätyypä käydä tarkastamassa vieraskirja taas vaihteeksi)
No, jos lukijat ei ymmärrä hyvän päälle niin piirtäjän uraa se ei ainakaan auta. ´:) Mutta totta kai sekin, että sain aikoinaan töitä lähinnä siksi että olin ensimmäinen ja pitkään lähes ainoa mangatekijä.
Suomessa ollaan kyllä laiskoja antamaan palautetta, sinänsä välillä kadehdin Japanin kulttuuria, vaikka montaa muuta asiaa en kadehdikaan. Kyllä mä haluan että mun elämässä on muutakin sisältöä kuin piirtäminen.
Monet myös luulevat ettei piirtäjälle kehtaa sanoa kehitysehdotuksia, ja dA-kulttuuri onkin varmasti vaikuttanut siihen että kaikki vähänkään negatiivinen on heti "fleimaamista". Ja totta sekin, etteivät kaikki osaa palautetta ottaa vastaan. Luulisin kyllä että oikeasti suositut jutut tulevat enemmän tai vähemmän esille, vaikka piirtäjälle suoraan ei palautetta annettaisikaan. Ja totta sekin, että yhdentekevistä jutuista ei kukaan jaksa puhua. :/
No joo. Ja sitten on tietysti nämä "Tää on ihan paska öhö öhö kattokaa nyt tätäki ähä ähä... hei, mitä se nyt loukkaantu, kumma jos ei piirtäjä osaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä"-tapaukset...
Ja mulla oli jotain todella kehittävää sanottavaa hahmoista, mutta unohdin mitä se oli.
Ai joo, nyt muistankin mitä se oli mitä piti sanoa. Tuli vain tuosta Tintistä mieleen...
Aika usein päähahmojen ongelma on persoonattomuus, ja ilmeisesti se on ihan tarkoituksellista kun halutaan että hahmo on "tyhjä taulu" johon lukija voi samaistua. Tämä välillä jurppii, kun sitä toivoisi että myös päähenkilöillä olisi edes joskus jonkinlaista persoonaa.
Mutta tuntuu siltä, että aina otetaan jonkinlainen riski kun päähahmo ei olekaan se tylsä kliseinen perustyyppi? Ainakin näin tuntuu olevan mainstreamissa, alternativessa saakin sitten olla hieman erikoisempia päähenkilöitä.
Niin, Pixarhan otti suuren riskin, joka säikäytti rahoittajat, kun UP!in päähenkilö olikin vanhus...
Pahasti off topic, mutta sivuten viimeistä osaa kommentissasi: Ikärasismi lienee suurin ongelma siihen etteivät FFX-XII-osien pääsankari ole jaksaneet kiinnostaa vaan lähinnä vain ärsyttää (no okei, kässärin mielenkiinnottomuudellakin saattaa olla osuutta asiaan). Toisaalta, jos henkilö on 14-vuotias tarkoittaako se automaattisesti myös sitä että on aivokuollut pissis? ;D
Varmasti monilla on ongelma samaistua teini-ikäiseen päähenkilöön, mutta mun mielestä päähenkilö voi olla minkä ikäinen tahansa - kunhan sitä persoonaa löytyy. Yleensähän päähenkilön "kuuluu" olla 14-16 vuotias, mahdollisimman tylsä ja kliseinen ongelmateini, joka ei kuitenkaan ole liian pahis ja joka etsii omaa paikkaansa jne... Liekö ongelma sitte tuo "katsojan pitää pystyä samaistumaan" vai se etteivät käsikirjoittajat osaa luoda teini-ikäistä hahmoa?
Ei kliseissäkään sinänsä mitään vaan miten ne esittää.
Kylläpä muuten harhautui kauas aiheesta.
Lähetä kommentti