Seikkailu jatkuu...

Luvassa huhtikuun lopussa lisää suomalaista mytologiaa ja ruotsalaista lähiöelämää samoissa kansissa!
Suomen puolella tilattavissa mm AdLibriksestä ja muista isoista nettikaupoista ^_^

Maanantaina mangaa...

Tuuraan Freddie Kaplania Hög av serier-podcastissa, pääaiheena mangauutuudet (ja uusintajulkaisut). Ruotsiksi.

Taustat, te elämäni suola...

”Ont ska med ont fördrivas”, eli vapaasti suomennettuna ”kovaan tuskaan kovat lääkkeet”. Taustat ovat kuin etana salaatissani, sade piknikki-päivänä, rakko peukalossa kesken Guilty Gear-turnauksen, mutta oivallettuani lopultakin niiden tarjoamat kerronnalliset mahdollisuudet (puhumattakaan lukijoiden palkitsemisesta mielenkiintoisilla yksityiskohdilla) olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja pakottautunut kiinnittämään niihin oikeasti huomiota...

Mutta mitä tehdä kun siinä missä ihmisiä on helppo piirtää taustat ovat niin pahuksen hankalia? Luonto on ihan jees, mutta entäs rakennukset ja niiden sisätilat, ihmisjoukot ym aikaa ja vaivaa vievät jutut?
Tekemään ei opi kuin tekemällä, ja siksi olenkin ottanut innolla vastaan storyboard-keikkoja. Vielä vuosi sitten olisin luultavasti mennyt mielummin hammaslääkäriin kuin suostunut moiseen: storyboardien tekeminen on kaikkea mitä inhoan eniten piirtämisessä; kiirettä, valmista täytyy tulla NYT ja taustoja, taustoja, taustoja.
Mutta jessus kuinka opettavaista! Ja siitä vielä maksetaankin!


Koska Oblivion High ykkösosasta on mennyt aika monta vuotta eikä piirrosjälki enää tunnu omalta (eikä varsinkaan riittävän hyvältä) tulee Ruotsissa vuoden 2012 alussa julkaistavasta tuplaosasta jonkinlainen OH 2.0. Olemme lisänneet tarinaa ja henkilöitä selventäviä sivuja ja tekovirheistä on pyritty ottamaan oppia. Taustojakin on tarinaan ilmestynyt (^_^)



BTW; Luin Vizin Tenjo Tenge-avauksen (Viz, kiitos että pudotitte nimestä sen naurettavan h-kirjaimen) loppusivuilta piirtäjän avautumista, ja oli lohdullista tajuta että neroillakin on samat ongelmat kuin meillä lättäjalkapiirtäjillä <3


Lopuksi: kesälomatoivotukset Näkiltä!

Sarjisreportaasi Burmasta

Guy Delisle kulkee albumin kannessa lastenvaunujen kanssa ja juuri tämä aspekti teki minuun albumissa suurimman vaikutuksen. Kun hänen vaimonsa, Lääkäri ilman rajoja, auttaa Burman takamailla köyhiä ja tarvitsevia, koti-isä Guy piirtää edellisen sarjakuva-albuminsa valmiiksi, käy leikkitunneilla, ostaa vaippoja ja pääsee tutustumaan diktatuuriin arjen kautta ja hissukseen. Vähitellen hänelle löytyy omankin alan maailmaa parantavaa tekemistä – kuvitustyö terveysesitteeseen ja animaatiokurssi – mutta pääasiallisesti hän on kuitenkin vain Burmassa elämässä ja kokemassa, katsomassa ja luonnostelemassa, ja painamassa kaiken visusti mieleensä.

Pienet tarinat arjen kommelluksista liittyvät jouhevasti toisiinsa ja niistä muodostuu vähitellen myös isompia kaaria. Aung San Suu Kyi on kotiarestissa samassa kaupungissa, hyväntekeväisyysjärjestöjen suhde sotilasjunttaan surkastuu entuudestaan, ja monet alussa eksoottisen tuntuiset asiat avautuvat vähittäin itsestäänselviksi. Delisle käsittelee vakaviakin aiheita pelottomasti, mutta albumi on silti kovasti hauska – nauroin ääneen varmaan kymmenen, viisitoista kertaa.

Delisle kirjoittaa hyvin ja käännös on niin naseva, että vitsin saattaa joskus avata samassa huoneessa olijoille vain lukemalla sisältöä ääneen. Ensisijaisesti hän on silti piirtäjä, eikä hän laita sivulle yhtäkään sanaa ellei se ole täysin välttämätöntä. Parissa kohtaa, kun pariskunta lähtee lomalle katsomaan Burmaa kunnolla turistin silmin, kerrontakin muuttuu valokuva-albumimaiseksi sarjaksi ruutuja, joista näkee miltä maa näyttää, mutta ei millaista siellä on elää.

Muilta sivuilta siitä saa sen sijaan erinomaisen käsityksen, ja yksi Delislen teemoista onkin kuinka katsomme eri asioita eri silmällä taustasta ja tilanteestamme riippuen. Suosittelen albumia lämpimästi sekä sarjisfaneille että maailmanpolitiikasta ja varsinkin hyväntekeväisyysjärjestöistä kiinnostuneille. Se on lähestyttävän kerrontansa takia vallan erinomainen joululahja sellaisellekin rakkaalle, joka ei normaalisti lue sarjiksia.

PS 1: Ja arvatkaa tuntuuko huimalta voida sanoa, että trallallaa, me olimme kunniavieraita Helsigin Sarjakuvafestivaaleilla samaan aikaan tämän tyypin kanssa!

PS 2: Ja jos joululahjoja vielä uupuu, kandee käydä klikkaamassa Oblivion High -pääsivulta joulukalenteriin piiloutuneita rusetteja…

Keskiluokkaiset verenimijät

Vähän erilaisen nettisarjakuvan takaa löytyy entinen luokkatoverini Rob, eli Gealga. Hän kirjoittaa muistiin ystäviensä keskusteluja talouskriisistä ja laittaa sanat lontoolaisten vampyyrien suuhun. Käykää lukemassa täältä!

Sarja kuvia? (Nimim. tyhmä olo).

Kognitiivisen semantiikan luennolla kävi tällainen tapaus, kun aika sekava proffa yritti selvittää esimerkin avulla kuinka erinomaisesti me ymmärrämmekään mitä ihmiset tarkoittavat, silloinkin kuin asiaa ei voisi yksittäisiä sanoja tulkitsemalla tajuta. (Ei siihen mitään esimerkkejä olisi tarvittu, tämähän tulee harvinaisen selväksi joka kerta kun kyseinen mies avaa suunsa). Proffan esimerkkivirke oli tällainen:

Lapsi poltti kätensä, koska ei muistanut, että liesi on kuuma.


Mitä tässä virkkeessä annetaan ymmärtää, proffa kysyi. Olimme kaikki hiljaa. Pohdin. Että lapsi oli ennen tiennyt, ja että nytkin olisi pitänyt tietää. Että lapsi oli keittiössä? So what? Kukaan ei sanonut mitään. Proffa huokaisi.

– Tässä annetaan ymmärtää, että lapsi laittoi kätensä hellalle. Eihän se unohtaminen lapsen kättä polttanut.

Oho! Niin tietysti. Me olimme kaikki kuulleet virkkeen ja tehneet välittömästi mielessämme kuvan, jossa lapsi polttaa kätensä koskettamalla keittolevyä. Sitä ei tarvitse erikseen määritellä, koska asiayhteys on niin ilmeinen.

Monet aloittelevat kirjailijat ja sarjakuvantekijät kertovat liikaa, näyttävät liikaa. Ihmisen aivot eivät voi muuta kuin etsiä yhteyksiä, eikä yliselittäminen ole varsinkaan arkisia tilanteita kuvaellessa välttämätöntä. Jokaista liikettä ei tarvitse erikseen näyttää.

Jos fiktiossa tahtoo kertoa lapsesta, joka polttaa kätensä hellalla, on jotenkin luontevaa lähestyä asiaa kuvailemalla itse hellaa. Mutta kuten esimerkkiteksti näyttää, sen ei tarvitse olla huomion keskipisteenä, tai välttämättä edes läsnä. Ehkä sanat "puurokattila" ja "munakello" riittävät avaamaan lukijan mieleen kuvan keittiöstä kaikkine yksityiskohtineen. Tai huomio voi olla jossakin ihan muualla, hahmojen, ja lukijankin.

Äiti seurasi keittiön telkkarista hajamielisesti Ossetian tapahtumia. Tankit kolistelivat teillä ja lapset itkivät. Yhtäkkiä yksi pakolaisista tuntui parahtavan aivan hänen takanaan. Herranjestas! Keiki oli liian sokissa edes nyyhkyttääkseen, ojensi vaan äidille kättään, jonka räikeän punainen palovamma paisuttaisi kohta kolme kertaa paksummaksi.

PS. Kuvassa liesi minun keittiössäni. Avomieheni maalasi sen iltana ennen ensimmäisiä treffejämme, mallinaan hieno mutta räikeä Kööpenhaminalainen elokuvateatteri.

Festarit ja conit! Täältä tullaan me!

No nyt kyllä tuli ilouutinen! Pikkumandut hyppivät täällä chibiseinille… Ms Mandu on pyydetty Helsingin Sarjakuvafestivaaleille, ja erinäisen venkoilun jälkeen olemme onnistuneet järjestämään itsemme myös paikalle… Wuhu! Syyskuussa tavataan siis Diananpuiston liepeillä, jossa esiinnymme näillä näkymin yhdessä lauantaina, ja minä eli Joc paneelissa myös sunnuntaina. Sarjakuvafestareille on tiedossa myös myyntipöytä, josta saa kirjan lisäksi meidän täysin kawaii oheistuotteitamme, ehkä jopa t-paitoja jos painoaikataulut antavat myöten.



Ropecon puolestaan on tänä viikonloppuna Dipolissa, ja meikätyttö hyppää Århusissa junaan kello 04.10 aamulla ehtiäkseen ajoissa paikalle. (Asiaa kysyneille: ei myyntipöytää, mutta minulla on kirjoja, koruja ja pinssejä mukana).

Pakko coniin on päästä koska ohjelmaa on ihan pipona. Oblivion Highin liittyvää meinikiä on tarjolla sikäli, että pidän Mike Pohjolan kanssa sunnuntaina kello 14-16. ohjelmanumeron Kuinka kirjoitan, jossa puhutaan roolipelien käyttämisestä fiktion innoittajana, ja ihan konkreettisesti työmetodeista ja ammatikseen kirjoittamisesta. Siihen ehtii sopivasti heti Final Fantasy Fightin jälkeen.

Peleistä teoreettisemmalla tasolla kiinnostuneille suosittelisin Dragonbane-arvioinnin julkaisua (jonka osakirjailija olen) perjantaina kello 16 – ja samassa tilaisuudessa julkistetaan myös Timo Multamäen roolahtava lautapeli Zanziar. Illemmalla osallistun roolipelien dokumentaatioon, eli jälkipolville säilyttämistä koskevaan paneeliin, josta on luvassa hyvin kiinnostava, ei vähiten siksi ettei moderaattori Jaakko Stenros siedä jaarittelua vaan vaatii silkkaa asiaa.

Lauantai-yönä auditoriossa, tuotantoyhtiö Energian pojat esittelevät Rautataivas-elokuvastaan enemmän kuin koskaan ennen (tai ainakin yhtä paljon kuin Finnconissa).

Sarjakuvantekijöille – varsinkin käsikirjoittajille – hyödyllisiä voivat muuten olla mm. Get Real-ohjelmanumerot, jossa tosielämän ekspertti kertoo jostakin asiasta kaiken olennaisen (tänä vuonna aiheina sota ja kuulemma rikostutkimus, vaikka en löydäkään sitä ohjelmakartasta), Nanoteknologian nykytilasta kertova esitelmä, Tietotekniikan historiasta ja tulevaisuudesta kertova esitys, Kestikievareiden historia Suomessa, sekä "Johdatus huumausaineisiin", joka lupaa kertoa miten asiat ovat oikeasti eikä leffoissa, toki roolipelikerrontaan keskittyen.

Käsikirjoittajille suosittelisin myös kunniavieras Chris Pramasin esitystä "World Building Techniques for RPGs" Auditoriossa la kello 19.00. Uskottavan ja elävän maailman luominen on sarjiksessa ihan yhtä haastavaa kuin roolipelissä – myös vaikka "maailma" perustuisi omaamme. Ohjelma lupaa käytännön tekniikoita!

Piirtäjille suosittelisin historiallisen miekkailukoulun demoa ulkona lauantaina kello 14. Guy Windsor lupaa ohjelmassa seuraavaa:

The school will present a brief overview of how to start and win a swordfight, according to the historical sources. This will be followed by some proper live action, fencing matches between students of various experience. We will then conclusively prove that European swords can cut, by cutting things with them.

Jos luonnoslehtiöllä ei ehdi, ottakaa kamera mukaan, niin referenssikirjasto karttuu kuin taikaiskusta!

Ja hei, cossaajille tiedoksi – perjantaina voi tehdä omaan suuhun sopivat vampyyrinhampaat!

Kuinka päästä kustannettavaksi?

Kotisivujemme vieraskirjassa saimme nimimerkiltä Ukkeli seuraavan kysymyksen, joka saattaa kiinnostaa muitakin mangakoita!

Miten päädyit piirtämään mangaa? 8D siis millä tavoin sait mangasi julkisuuteen? :33 (haluan neuvoa ;_; )

Nina vastaa: Minulla oli valmis idea Runeberg-aiheiseen sarjikseen ja saatuani Karimin kässärinkirjoittajaksi (teimme Vesi oli mustaa-albarin nimimerkillä Infamy) piirsin ensimmäiset 20 sivua ja lähetin kopiot parille kustantajalle. Otava osoitti kiinnostusta ja halusi nähdä lisää. Piirsin vielä toiset 20 sivua ja sitten puhuttiinkin jo soppareista, julkaisuaikatauluista yms. Eli laita paperille sarjiksesi synopsis, piirrä muutama sivu, tee hahmoluonnokset yms ja tarjoa rohkeasti kustantajille. Onnea matkaan!

…Ai niin, unohdin vielä sanoa, että eka julkaisun jälkeen olikin jo helppo nakki saada sama kustantaja kiinnostumaan Ms Mandun (Joc kässäri & me art) uudesta tekeleestä.

Joc lisää: Nykyään sarjakuvantekijöillä on julkaisukanavien kannalta enemmän vaihtoehtoja kuin ehkä koskaan aikaisemmin! Paitsi netti, zinet ja omakustanteet, sekä pienet että isot pohjoismaiset sarjakuvakustantamot ja yhä useammat tavalliset kirjakustantamot etsivät mangaa, pseudomangaa ja hybridimuotoja (esim mangatyyliin kuvitettuja nuorisokirjoja ja muuta ihme humppaa). Ennakko lienee vähän kristillisempi kirjakustantamoissa, mutta levitys skulaa paremmin sarjakuvataloissa.

Muuten lienee hyvä mainita, että sarjakuvia on tehtävä intohimosta – taloudellisesti se on näin pienellä kielialueella suunnilleen yhtä kannattavaa kuin runous, joten osa työajasta onkin varattava apurahahakemusten rustaamiseen.