Kognitiivisen semantiikan luennolla kävi tällainen tapaus, kun aika sekava proffa yritti selvittää esimerkin avulla kuinka erinomaisesti me ymmärrämmekään mitä ihmiset tarkoittavat, silloinkin kuin asiaa ei voisi yksittäisiä sanoja tulkitsemalla tajuta. (Ei siihen mitään esimerkkejä olisi tarvittu, tämähän tulee harvinaisen selväksi joka kerta kun kyseinen mies avaa suunsa). Proffan esimerkkivirke oli tällainen:
Lapsi poltti kätensä, koska ei muistanut, että liesi on kuuma.
Mitä tässä virkkeessä annetaan ymmärtää, proffa kysyi. Olimme kaikki hiljaa. Pohdin. Että lapsi oli ennen tiennyt, ja että nytkin olisi pitänyt tietää. Että lapsi oli keittiössä? So what? Kukaan ei sanonut mitään. Proffa huokaisi.
– Tässä annetaan ymmärtää, että lapsi laittoi kätensä hellalle. Eihän se unohtaminen lapsen kättä polttanut.
Oho! Niin tietysti. Me olimme kaikki kuulleet virkkeen ja tehneet välittömästi mielessämme kuvan, jossa lapsi polttaa kätensä koskettamalla keittolevyä. Sitä ei tarvitse erikseen määritellä, koska asiayhteys on niin ilmeinen.
Monet aloittelevat kirjailijat ja sarjakuvantekijät kertovat liikaa, näyttävät liikaa. Ihmisen aivot eivät voi muuta kuin etsiä yhteyksiä, eikä yliselittäminen ole varsinkaan arkisia tilanteita kuvaellessa välttämätöntä. Jokaista liikettä ei tarvitse erikseen näyttää.
Jos fiktiossa tahtoo kertoa lapsesta, joka polttaa kätensä hellalla, on jotenkin luontevaa lähestyä asiaa kuvailemalla itse hellaa. Mutta kuten esimerkkiteksti näyttää, sen ei tarvitse olla huomion keskipisteenä, tai välttämättä edes läsnä. Ehkä sanat "puurokattila" ja "munakello" riittävät avaamaan lukijan mieleen kuvan keittiöstä kaikkine yksityiskohtineen. Tai huomio voi olla jossakin ihan muualla, hahmojen, ja lukijankin.
Äiti seurasi keittiön telkkarista hajamielisesti Ossetian tapahtumia. Tankit kolistelivat teillä ja lapset itkivät. Yhtäkkiä yksi pakolaisista tuntui parahtavan aivan hänen takanaan. Herranjestas! Keiki oli liian sokissa edes nyyhkyttääkseen, ojensi vaan äidille kättään, jonka räikeän punainen palovamma paisuttaisi kohta kolme kertaa paksummaksi.
PS. Kuvassa liesi minun keittiössäni. Avomieheni maalasi sen iltana ennen ensimmäisiä treffejämme, mallinaan hieno mutta räikeä Kööpenhaminalainen elokuvateatteri.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti