Wannabe-koloristin tappurainen tie jatkuu...

Lupasin edellisessä blogikirjoituksessani teille leipää ja sirkushuveja. Leivästä en tiedä mutta sirkushuveja on luvassa, sillä koloristikokeiluni on edennyt seuraavaan vaiheeseen.

Olen yrittänyt käyttää tavallisesti suosimieni ihonsävyjen lisäksi varjoissa myös harmaata ja lilaa (hui!). Sopivantuntuisten pensseleiden löytäminen on osoittautunut huomattavasti odottamaani hankalammaksi ja olen kolunnut netin sopivien oppaiden löytämiseksi, aika laihoin tuloksin. Eli jos tiedät superhyviä väritystutoriaaleja (Photoshop, ei Painter) niin linkkejä kehiin, kiitos!

Seuraavana askeleena on lisätä loput ääriviivat, värittää kasvojen yksityiskohdat sekä siistiä byysät ja niittivyö. Ai niin, ja taustallekin olisi varmaan hyvä tehdä jotain... huoh.

Per aspera ad astra, eli ensi askeleita opintojen katkeransuloisella tiellä...

On varsin hyödyllistä omalle kehitykselle kokeilla silloin tällöin työtapoja joita ei yleensä käytä, tai jotka jopa herättävät pelkkänä ajatuksena spontaania vastarintaa.


Olen jo aiemmin tunnustautunut nyhjääjäksi, ja niinpä viime kurssitapaamisella opettajan kehoitettua meitä tekemään jotain välineillä jotka tuntuvat meistä vastenmielisiltä valinta oli helppo: valitsin paksuja pastellikyniä, värillisen paperin ja ryhdyin toimeen ilman alustavia luonnoksia tai kuvia. Tulos oli mitä oli, mutta huolimatta siitä että kokemus jo sinänsä riitti musertamaan vahvemmankin itsetunnon, aivoihini pesiytyi halu kokeilla lisää. Joskin hieman kontrolloiduimmissa olosuhteissa...

Pitäydyin tutuissa välineissä (lyijäri, Wacom, Photoshop), mutta päätin tyytyä puolihätäiseen lyijykynäluonnokseen, hypätä puhtaaksipiirtämisen yli ja siirtyä suoraan värittämiseen. Tai siis ei. Tällä kertaa päätin nimittäin maalata. Viivat saisivat vahteeksi jäädä altavastaajan asemaan, ja leikkisin koloristia.


Aion vakaasti saattaa kokeilun päätökseen, ja jos ei muuta niin voinpahan tarjota teille, rakkaat lukijani, hyvät naurut. Ohessa kolme ensimmäistä askelta, ja jatkoa seuraa...

Kultahamstereita ja toiveunia...

Kustantamoiden ja markkinaihmisten hammasrattaat pyörivät vuosi vuodelta yhä nopeammin, ja itse juoksen siinä samassa pyörässä kuin paraskin kultahamsteri.

Vuoden 2011 Oblivion High-kalenteri menee painoon alkukesästä, mutta markkinointi haluaa kannet jo puolta vuotta aikaisemmin, ja niinpä vuoden 2011 kalenterin kannen työstö alkaa jo vuoden 2009 puolella, mikä tuntuu aika hassulta.


Onneksi kalenterin sisällön taiteiluun on aikaa koko kevät, ja niinpä suurin osa kuvista on vasta ideointiasteella. Tämä tarkoittaa sitä, että teillä, rakkaat Oblivion High-fanit on oiva sauma esittää mahdollisia toiveitanne <3 <3 <3
Jos sinusta tuntuu että suosikkisi ovat jääneet viime aikoina liian vähälle huomiolle, tai haluaisit nähdä tietyt hahmot samassa kuvassa voit yksinkertaisesti jättää kommentin tämän blogitekstin jatkoksi. Ja kuka tietää, ehkäpä joulupukki on olemassa...



P.S. Haluaisin kuitenkin muistuttaa että 2010 on ehtinyt helmikuuhun, ja nyt olisi korkea aika hankkia tämän vuoden Oblivion High-kalenteri :3

Venyttelyä, sivutaivutuksia ja oivalluksia, osa 2...

Aloitin vastikään opinnot HDK:ssa. Koska Seriekonst och avancerad bildberättande on jatkokurssi suurin osa opiskelijoista on jo ehtinyt toimia ammattikuvittajina, animaatoreina tai sarjakuvantekijöinä (löytyypä joukosta myös keraamikko ja arkkitehti).
Pahat aavistukseni itseään suurina taiteilijoina pitävistä tuhertelevista omakustannesarjakuvan tekijöistä hävisivät jo ensimmäisenä päivänä!
(no juu, mahtui heitäkin mukaan muutama).


Aura Ijäs mainitsi aikaisemmassa blogitekstissä kuinka animaatiostudioissa työpäivä alkaa useinmiten sillä, että paperille piirretään kolme samankokoista ympyrää.
Kurssikaverini kertoi että tämä on itse asiassa vasta puolet alkulämmittelystä: ympyröiden jälkeen siirrytään kuutioihin, joita paperi täyteen kääntäen kuutiota joka askeleella muutaman asteen. Näin verrytellään sekä viivan että tilan hallinta.

Tuntuu aivan ihanalta, ja samaan aikaan melkoisen ahdistavalta, puhua todellisten hardcore-piirtäjien kanssa joilla on asenteena että jos esm ihmisten piirtäminen tuottaa hankaluuksia niin silloin piirretään ihmisiä vähintään kaksi tuntia joka päivä (muttein töitten ohessa) kunnes homma luonnistuu halutulla tavalla...
Olen aika lailla varma siitä että tällaisten ihmisten kanssa seurustelu tulee tekemään ihmeitä omille taidoilleni; en ole kilpailijatyyppiä mutta inhoan olla joukon huonoin ;D


Jos satutte olemaan Tukholmassa SPX:n aikoihin teillä on oiva tilaisuus tavata heistä ainakin osa... Jyrki, I know just the man for you!

Söpöilyä... eikun siis pukuilua

Olin otettu kun minulta pyydettiin uutta logoa Cosplay Finland Tourille (ohessa ilman tekstiä).


P.S. Desuconissa (Lahdessa alkukesästä) on oiva tilaisuus nähdä Eurocosplay-kisan Suomen karsinta! Sitäpaitsi huhun mukaan samaisessa conissa olisi myös paneelikeskustelu aiheesta 'Slash/Yaoi'. Voiko enempää enää toivoa? Miauen! kuten Kapitän Schrödinger sanoisi (^_^)

Sinne ja takaisin...

Sain ystävältäni Mialta syntypäivälahjaksi ristipistotyön. Makuni tuntevat kohottavat tässä vaiheessa kulmakarvojaan, mutta ennenkuin ehditte vetää johtopäätöksiä voin paljastaa että lahja oli toivottu, ja koristaa nykyään työpöytääni.
Mia oli nimittäin kirjaillut minulle Charmanderin.



Palasin menneisyyteen kaukaiselle 90-luvulle ja muistelin kuinka meillä eräässä mainostoimistossa, silloisessa työpaikassani, oli tapana pelata Pokemonia tietsikkaemulaattorilla kauan ennen pelin rantautumista länsimarkkinoille.
Ensimmäinen pelaamani Pokemon oli Pokemon Red, ja sen myötä Charmander kaikkein ensimmäinen oma hirviöni. Se on vieläkin Greenin, Pearlin, Goldin, Silverin, Platinumin ja kaikkien muiden versioiden hirviöiden jälkeen minulle kaikista rakkain, ja ylitse kaikkien muiden. En koskaan päässyt yli siitä, että animessa Ashin ensimmäinen pokemon oli Pikachu eikä Charmander.
Ja kyllä, ostin ensimmäisen Virallisen Poke-oppaan, tarroineen kaikkineen.




P.S. Arvaatte olinko suosittu pihan kakaroiden parissa heidän tarvitessaan strategia-apua (suurin osa kersoista oli sitäpaitsi niin nuoria etteivät he osanneet edes lukea äidinkielellään, saati sitten englanniksi). Heidän vanhempansa katselivat minua hämmentyneinä eivätkä selvästikään osanneet päättää olinko sankari vaiko säälittävä idiootti...

Rakkaudesta Japaniin…

...uuden vuoden terveisiä.