18.6.2010
Rakkautta ensi etsauksella...
Kuten blogiamme seuraavat tietävät vietin kaikki teinikesäni hengailemalla Tukholman Kansallismuseossa. Olin juuri vaihtanut vesivärit öljyihin (temperakin haamotti hamassa kunnianhimoisessa tulevaisuudessa) ja tutkin silmä kovana 1500-1700-luvun klassista maalaustaidetta.
Minulla oli erinomaisen huono tuuri syntyä aikaan jolloin klassinen piirtämisen opettaminen oli pannassa ja taideopetus painotti yksilöllistä ilmaisua. Tämä oli minulle suunnaton pettymys, koska yksilöllinen ilmaisu ei mielestäni ollut mitään mitä tarvitsi harjoitella (sen ilmaisuun tarvittavaa tekniikkaa kylläkin) eikä todellakaan taiteen itsetarkoitus... lainatakseni vapaasti Mr Darcya: ”Jokaikinen paviaanikin osaa 'ilmaista itseään'...”.
Ergo; koska kunnollista tekniikanopetusta oli mahdoton saada jouduin turvautumaan taidekirjoihin ja museoihin. Tästä syystä olin niin täpinöissäni saadessani piirtää Glyptoteekissa Valeri Tancredin opastuksella.
Mutta, taideteosten teknisen toteutuksen tutkiminen oli vain osa taidemuseopinttymääni. Pääasiallinen syy olivat söpöt miehet. Koska teini-ikäni oli pre-japanilaisen populaarikulttuurin valtakautta jouduin etsimään kiinnostuksen kohteita animen ulkopuolelta. Oman- ja rinnakkaisluokkien finninaamoista heitä ei taatusti löytynyt, eivätkä urheiluhullut lukiolaispojatkaan jaksaneet innostaa romanttista runotyttöä. Niinpä siis museot, kirjat ja sarjakuvat.
Olin totaalisesti pihkassa (ja vieläpä samaan aikaan) d'Alembertiin ja muutamaan muuhun valistusajan ranskalaiseen kirjailijaan (koska he näyttivät niin hemmetin komeilta muotokuvissaan), pariin espanjalaiseen 1500-luvun aatelismiehen, 1600-luvun ranskalaiseen reaalipolitikkoon (kardinaali Richelieu) sekä Lorenzo 'Il Magnifico' Medicin pikkuveljeen Giulianoon.
Mutta kaikkien heidän ylitseen oli Mr Simmons (no okei, kyllä d'Alembert oli ihan sillä samalla lähtöviivalla).
Voitte kuvitella hämmästykseni kun avasin eilisaamuna Svenska Dagbladetin kulttuurisivut ja katseeni kohdistui juuri, arvasitte oikein, Mr Simmonsiin!
Ruotsalaisen, 1900-luvun vaihteessa eläneen taiteilijan, Axel Fridellin muotokuva lehteä lukevasta Mr Simmonsista on yksi Ruotsin taiteen tunnetuimpia teoksia, ja taatusti yksi hienoimpia koskaan näkemiäni etsauksia. Teoksen taiteelliset arvot avautuivat minulle tosin vasta vuosia myöhemmin kun dokun dokunit olivat vaienneet hillityimmiiksi doki doki-tykytyksiksi (^___^)
Mr Simmons on tänä kesänä esitteillä Fridellin muun tuotannon kanssa Tukholmassa, ja löytyy osoitteesta Thielska Galleriet, Sjötullsbacken 8, Djurgården.
Tunnisteet:
Axel Fridell,
d'Alembert,
klassinen maalaustaide,
Mr Simmons,
Thielska galleriet
12.6.2010
Nähdä Napoli, eikun siis Distant Worlds, ja kuolla...
Pelikulttuuri on ollut pitkään lapsipuolen asemassa, mutta nyt jopa suuret aamulehdet alkavat lämmetä tälle itselleni hyvin rakkaalle kulttuurinalueelle ja esimerkiksi Svenska Dagbladet antaa nykyään pelijulkaisujen arvosteluille saman palstatilan kuin kirjoille, elokuville, sarjiksille ja muulle elintärkeälle kulttuurille.
Tukholman konserttitalolla on ollut jo monta vuotta kunnianhimoinen halu tarjota sinfoniasovellutuksia pelimusiikin ystäville. Porttiteoria todellakin toimii, sillä Final Fantasy: Distant Worlds -konsertit ovat houkutelleet aivan uutta yleisöä Mahlerin ja muiden klassisen musiikin suuruuksien teosten pariin.
Nobuo Uematsu vieraili (taas) Tukholmassa vuoden Distant Worlds II -konsertin vuoksi, ja Suomesta konserttiin pyhiinvaeltanut ystäväni sai paitsi haastattelun myös maestron nimikirjoituksen ennestään omistamaani FFVIII soundtrackiin!
Tunnisteet:
Distant Worlds,
Final Fantasy,
Final Fantasy VIII,
kulttuuri,
Mahler,
Nobuo Uematsu,
Tukholman konserttitalo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2014
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2013
(2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2012
(34)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2011
(53)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (6)
-
▼
2010
(25)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(52)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2008
(58)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (6)