"Sano jo täti mikä lolissa mättää?"

Kirjoitin kahdessa aikaisemmassa postauksessa lolitamuodista. Ensimmäinen käsittelee sen monia myönteisiä ja rakentavia puolia. Toinen selittää kuinka feminismin historia on kehittynyt viimeisen runsaan sadan vuoden aikana tilanteeseen, jossa minunlaiseni kolmekymppinen kolmannen aallon feministi voi naama vakavana väittää, että kyllä se on fiksua ja hauskaa kun nuoriso laittaa minihameen, pitsiessun ja tajuttomat meikit. Ja se on! Mutta ei ainoastaan sitä. Siksi olen luvannut käydä läpi myös asiaan liittyvät keskeiset ongelmat. Tästä lähtee!

Eri ihmisryhmät tulkitsevat samoja koodeja eri tavalla


Kaikki ulkonäköön ja pukuun liittyvät asiat, joihin voimme itse vaikuttaa, ovat eräänlaiseja koodeja, joiden kautta viestitämme ympäristöllemme eri asioita. Ja niitä viestejä tulkitaan eri paikoissa eri tavalla. Jos hiukset jättää pesemättä ennen punkbändinsä keikkaa, sillä kommunikoidaan, että tässä on tärkeämpääkin mielessä kuin porvariyhteiskunnan siisteysarvot. Samaa saatetaan tarkoittaa, jos hiukset jätetään pesemättä ennen työhaastattelua, mutta siinä tapauksessa vastapuoli päätteleekin todennäköisesti ennemmin, että kyseessä on henkilö, joka potee masennusta, nukkuu tärkeinäkin päivinä pommiin, tai jolle ei sovi edustustyö muiden asiakkaiden kuin erinäisten rasvalettien ja muiden hulttioiden joukossa.

Samoin mekko joka on kavereiden kanssa bilettäessä normaali saattaa olla mummolassa rivo, ja tähän vaikuttaa varsinkin ikäryhmien väliset erilaiset koodit. Eri ihmisyhteisöt soveltavat myös toisiinsa erilaisia arvoja; niin esimerkiksi minihameeseen pukeutunut supermalli Pradan mainoksessa näyttää jalolta ja ylväältä, kun identtiseen asuun pukeutunut vähän kuluneemman näköinen naisihminen katukuvassa hämärän jälkeen tulkitaan helposti prostituoiduksi.

Ja hiusten puhtaudenaste tai helman pituus ovat sentään ihan normaaleja, jokapäiväisiä koodeja! Jos valitsee tarkoituksella tyylin, joka on jollakin tapaa poikkeuksellinen, tyylin josta omalla ryhmällä on paljon tietoa ja muilla hyvin vähän, silloin on valmistauduttava myös siihen, etteivät ulkopuoliset osaa "lukea" vaatteita oikein. (Ja "oikein" on relatiivinen käsite. Opettajan tai vanhemman tai monen samanikäisenkin mielestä lolitamuotiin pukeutuva on se lukihäiriöinen, joka ei osaa "kirjoittaa" tapailemaansa viestiä yhteiskunnan koodien mukaisesti).



Ronskisti vaan tytöt

Kolmannen aallon feministit ovat usein kiinnostuneita vaatteista ja muodista, ja tietysti muotifanien joukossa yleensä löytyy paljon fiksuja, tiedostavia ja menestyviä naisia, joita ei paljon töissä tai muuallakaan päästä alistamaan. Monet naiset, minäkin, kokevat tavallaan muodin ja meikit palkinnoksi, oikeudeksi jonka olemme ansainneet jatkamalla taistelua keskeisten naisasiakysymysten puolesta.

Meillä ei varsinkaan ole mitään syytä hävetä kehojamme tai seksuaalisuuttamme. Ja kun tämän kulttuurin osia kerran ollaan, sen että olemme feministejä ei pitäisi estä meitä pukeutumasta ajoittain tavalla joka on konventionaalisesti seksikästä. Oli se sitten sitä halvalla ja hauskalla tavalla, tai harkitusti, viitteellisesti ja tyylikkäästi. Molemmilla on paikkansa!

Ongelma on vaan, kuten Ariel Levy on todennut erinomaisen hauskassa ja kiinnostavassa kirjassaan, että ulkopuolelta katsottuna nainen joka pukeutuu seksysti omaksi ilokseen ja nainen joka pukeutuu seksysti, koska hän luulee, että se on ainoa tapa saada arvostusta ja huomiota, näyttävät tarkalleen samalta. Vaikka minä käyttäisinkin esim Pretty Woman -saappaita ironisesti, tuntematon mies luulisi minut nähdessään todennäköisesti, että myyn seksiä tai ainakin vokottelen. Mikä saattaa pahimmillaan johtaa epämiellyttäviin tilanteisiin –tai parhaimmillaan antaa hänelle tärkeän opetuksen. Siis olettaen, että pääsen keskustelemaan asiasta, ja mies on fiksu tyyppi.

Mutta ne viisikymmentä tai tuhat muuta miestä, jotka näkevät pornot kledjuni ilman, että pääsen selittämään heille kantaani? Heidän silmissään minä lähetän maailmalle hyvin perinteistä viestiä: että minun arvoni on riippuvainen heidän katseistaan ja hyväksynnästään, ja että heillä on siksi myös oikeus lähennellä minua tai käyttäytyä alentuvasti minua kohtaan.

"Raunch culture" eli viime vuosikymmenen aikana yleistynyt tyttöjen ronskeilu ei olekaan johtanut miesten tasapuoliseen objektifiointiin. Me naiset saamme mielellämme näyttää Sinkkunaisilta ja puhua seksistä, mutta miehet eivät juurikaan näytä enemmän paljasta pintaa tai heittäydy aktiivisesti naisten himon kohteiksi. Ja juuri naisten vapaamielisempi suhtautuminen seksikkääseen pukeutumiseen on osaltaan ollut lisäämässä paljaan pinnan, seksin ja seksikkyyden määrää julkisuudessa ja katukuvassa. Jos olet tänään kuusitoista vuotta vanha, et todennäköisesti muista aikaa, jolloin tavikset eivät harrastaneet telkkarissa seksiä, stringibikinit eivät ollet musiikkivideotanssijan normaali asu, tai 14-vuotiaat eivät käyttäneet koulussa minihameita ja korkosaappaita. Varsinkaan talvella.



Muodin lukihäiriö

Vanhemmille ihmisille kaikki tämä on aika uutta. Ja lolitamuodin koodit ovat heille täysin tuntemattomia. Useimmat ihmiset Suomessa ja muualla länsimaissa eivät ymmärrä tapaa, jolla lolitamuoti lainaa ja muokkaa esimerkiksi viktoriaanisen ajan muotia kääntämällä sen siveysarvot päälaelleen. Eikä kyse ole vain paljastavien vaatteiden normalisoitumisesta: monet niistä yksityiskohdista, joita japanilainen lolitamuoti käyttää omiin tarkoituksiinsa, ovat länsimaissa olleet jo käytössä ihan muiden alojen symboleina.

Pitsiessu ja goth-lolitojen maid-puvut kuuluvat länsimaissa perinteisesti pornon kalustoon. Babydoll-mekot ja A-linjaminit muistuttavat svengaavien 60- ja 70-lukujen seksuaalisesta vapautuneisuudesta. Lapsellisten yksityiskohtien käyttö ja lapsellisen äänen tai käyttäytymisen yhdistäminen paljastaviin vaatteisiin tuo monille mieleen nuorten naisten hyväksikäytön – paitsi Lolita-romaanin (ja elokuvan) monta todellisempaa ja surullisempaa tarinaa. Ja jos näiltä assosiaatioilta vältytään, naiivin näköiseksi tekeytyminen vahvistaa vaivihkaa ennakkoluuloja, joiden mukaan varsinkin nuoret naiset ovat järjestään avuttomia bimboja.

Käyttämämme koodit kuten muoti sekä heijastavat kulttuuria, että luovat sitä. Lolitamuotikin muuttaa kulttuuriamme asteittain. Ja vaikka minä ainakin katson mielummin puolialastonta nuorta naista itse-ommellussa asussa, jossa on pitkät hihat ja sukat ja leikitteleviä yksityiskohtia, kuin puolialastonta nuorta naista jonka tyyli-ikoni on Posh Spice*, kaikkien lienee hyvä pitää mielessä, että monen katsojan silmissä molemmat ovat joko yhtä siveettömiä – tai sitten se lolita on suorastaan merkittävästi pornompi.

Kaikista näistä syistä lolitamuoti ei ole ongelmatonta. Silti tavoitteena on tietysti yhteiskunta jossa naiset ja miehet voivat pukeutua ihan miten huvittaa ilman, että heidät tuomitaan. Mutta jotakin ne vaatteet aina viestivät, ja kun tuo ihana utopia ei ole vielä täällä, varsinkin nuorimpien lolitamuodin harrastajien on hyvä tiedostaa, että he saattavat muiden silmissä pelata vaarallista tai uhmakasta peliä.

Ja varokaa namusetiä ja –tätejä. Ja kun kuitenkin harrastatte seksiä, tehkää niin keskenänne ja muistakaa Sanrio-kortsut. ;)

Terveisin Mandu-täti.

*okei, ehkä Posh Spice ei ole kenenkään tyyli-ikoni. Keksikää oma esimerkkinne.