12.5.2010

Long live P2P-power, ja epätasaista menoa...

Meillä oli kurssitapaaminen SPX:n yhteydessä (Small Press Expo Tukholman kulttuurikeskuksessa). Esittelemme näiden tapaamisten yhteydessä projektiemme edistymisen ja kommentoimme toistemme töitä, mikä on erinomainen tilaisuus paitsi saada hyvää kritiikkiä ja asiantuntevaa palautetta myös keskustella sarjakuvantekoon liittyvistä ongelmista.
Tuskailin kuinka piirtotyylini pyrkii muuttumaan pitempää tarinaa piirtäessä, varsinkin koska yritän koko ajan parantaa tekojälkeä, ja koska tarinan piirtäminen kestää useamman vuoden. Sain paitsi lohdutusta ettei kukaan lue ensimmäistä ja viimeistä volaa peräkkäin ja että lukija täten tottuu tyylin kehittymiseen ihan huomaamattaan, myös pari erinomaista ehdotusta työrutiinien parantamiseen (tämä on yksi kurssin parhaita puolia; koska kurssikavereideni vahvuudet ja kokemus piirtäjänä poikkeavat toisistaan, joukosta löytyy lähes aina joku jolla on vastaus tai omakohtaista kokemusta kuhunkin ongelmaan).

'Work flow' on avainasemassa (pahoittelen englanninkielistä termiä mutten tiedä sen suomenkielistä vastinetta). Itselläni tulee vieläkin tehtyä noloja aloittelijan mokia, mutta nielen ylpeyteni ja avaudun niistä täällä blogissa siinä toivossa että joku muu välttää samat ansat (^___^).

Paremman työrytmin vuoksi olisi hyvä luonnostella (tarkoitan luonnoksella tässä lopullista, tussattavaksi kelpaavaa luonnosta, en pikatuherruksia joita teen lähinnä muistiinpanoiksi itselleni) koko albumi valmiiksi ennenkuin alkaa tussaamaan, mutta tämä on minulle (ainakin toistaiseksi) täysi mahdottomuus, haluan nähdä valmiita sivuja! Olen kuitenkin pyrkinyt luonnostelemaan kokonaisen episodin ennenkuin siirryn tussaukseen enkä väkertää yksittäisiä sivuja kuten mastodonttiprojektimme alussa.


Toisaalta en suinkaan ole yksin, jopa Tenjou Tengen piirtäjä Oh!Great itkee parissa pokkarissa sitä että päähenkilö on tuskin enää edes hädin tunnistettavissa (liioittelua!) eikä häntä sitäpaitsi ole näkynyt noin neljään pokkariin (mikä ei toisaalta haittaa laisinkaan koska lukija voi nauttia paremmasta namupalasta, nimittäin Shinistä) ;D

Kysymys kuuluu siis: pitääkö aloittamansa tyyli tarkan päälle vaiko suoda itselleen vapaus antaa teknisen kehityksen näkyä? Itse kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Luulisin myös lukijan arvostavan taitavampaa piirrosjälkeä tarinan edetessä. Selailin eilen Shirow Miwan Dogs-sarjaa ja totesin kaikin puolin taitavasti ja hienosti toteutetun kolmososan poikkeavan kuvasommittelultaan, tyyliltään ja piirrosjäljeltään varsin rajusti melko alkeellisesta 0-volasta. Ergo, kestän mieluummin pari heikompaa aloitusosaa ja ihailen sitten hienoa jälkeä myöhemmissä osissa kuin vaadin kautta linjan tasaista toteutusta.
Enkä suinkaan sano tätä koska minulla on oma lehmä ojassa... ;-)

5 kommenttia:

Aura kirjoitti...

Kyllä kehittyminen saa mun mielestä näkyä kunhan hahmojen ulkonäkö ei vaihtele niin paljon ettei tarinasta saa selvää. Näkyyhän sitä useimmissa sarjoissa varsinkin jos tekijällä ei ole valmiita maneereita käytettävänä. Muutenkin on paha juttu jos alkaa piirtää samaa hahmoa uudestaan ja uudestaan...

Flow on harmillisen harvinainen, tosin itse tulin siihen tulokseen että jos yrittää liikaa menee kaikki varmasti pieleen ja kuvista tulee tönkköjä. Olen huomannut että heti kun juttu menee julkaisuun niin kummasti ei voikaan piirtää vapaasti vaan stressaa lopputuloksesta ja niinpä sitä sitten pilaa kaikki kuvat viimeistään tussausvaiheessa.

Kokeilemisen arvoista on kai se ettei yritä vaan sotkee sitä mikä tulee luonnostaan, tyylikin kehittyy siinä samalla ja stressaamisesta pääsee toivon mukaan eroon. Julkaistavaan matskuun tällainen kokeilu ei ehkä käy jos ei voi olla varma siitä että jäljestä tulee julkaisukelpoista, mutta jos sarjakuvan tekee vain huvikseen... olen ainakin itse ollut huomaavinani että jos ei jälki suoranaisesti parane niin flow-tilan saavuttaa helpommin ja saa jotain aikaankin. Ei ehkä hienoa mutta kuitenkin jotain. Sellaista mitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti.

No joo, ehkä se ei ole järkevin toimintatapa, mutta jotenkin vapauttavaa kun ei tarvi stressata jäljestä vaan tekee sitä vain omaksi huvikseen.

rama kirjoitti...

Meillä on aika lailla sama ongelma, ratkaisu lienee olisi että julkaistavaksikin tarkoitettua matskua tussatessa pitäisi unohtaa se ”julkaisukelpoisuus” ja tussata rennosti. Jäljestäkin tulisi varmasti enemmän julkaisukepoista kuin käsi kipsissä piirtäessä ;D
Pitäisi siis pystyä keskittymään tekemiseen niin täysin ettei ajattele mitään muuta, ja antaa käden liikkua itsestään. Helppoa sanoa muttei aivan yhtä yksinkertaista toteuttaa...

P.S. Olen ollut tyytyväinen alkuverryttelyharjoituksiini; papereita menee vähemmän roskiin ja olen välttynyt pahimmilta kömmähdyksiltä varsinkin kaartuvia viivoja vetäessäni. Ehkäpä hetkisen meditointi toimisi ”henkisenä” alkuverryttelynä...

Aura kirjoitti...

Ehkä meditointi tosiaan auttaisi... :P Tärkeintä olisi päästä stressauksesta eroon. Huomasin kyllä että suuri apu on jo siinä että jatkoin sarjaani ihan vain omaksi huviksi enkä enää julkaisuun. Itsellä on ollut paha taipumus stressata kaikesta mitä tekee ja sillä tyylillä ei kyllä sarjakuvaa synny. Tosin ainoa mikä ihmisiä tuntuu kiinnostavan on vuosia sitten tehdyt päiväkirjamerkinnät. :/

On liian usein tunne että kynä ei tottele, olen välillä jopa epäilyt että vika onkin kädessä. Pitäisi kai aloittaa animaationtekotreenaus ja yrittää saada kolme palloa samaan kohtaan ennen kuin edes harkitsee aloittamista... Tosin sarjakuvassa ei ole niin väliä heitteleekö jälki, sattuneesta syystä. Tyylistä riippuen ei pitäisi haitata vaikka hahmo hieman "venyy" kuvasta toiseen, kunhan se säilyy tunnistettavana. Kun yrittää saada viivat juuri oikein se yleensä jotenkin vie kuvasta rentouden ja elon.

rama kirjoitti...

Toisaalta hakemasi rentous ei välttämättä johdu siitä että tussaisit liian tarkasti vaan voi yksinkertaisesti olla oire siitä että tyylisi haluaa alitajuntaisesti kehittyä ”liioittelevampaan”, vaihdikkaampaan suuntaan?
Jos ei ole julkaisupaineita niin anna virran viedä ja katso mihin päädyt (^_^)

Aura kirjoitti...

Juu, pitäisi tehdä sitä mikä tulee luonnostaan, joka mulle ei sitten ilmeisesti ole tuo nykyinen tyyli, sen verran takkuista sen kanssa on aina ollut... Ainahan sitä annetaan ohjeeksi että pitäisi tehdä sitä mikä itseltä automaattisesti tulee eikä yrittää tehdä tietynlaista jälkeä.

Luulen että julkaisuun on turha yrittääkään liian "omituista" jälkeä, varsinkin jos se on kuitenkin mangavaikutteista. Ei mene sitten niille jotka eivät mangaa lue eikä myöskään niille mangaharrastajille jotka karsastavat kaikkea vähänkään erikoisempaa koska se on "rumaa". En usko että monikaan esim Vizin erikoisemmista nimikkeistä uppoaa tusinateinimangaa kuluttavaan yleisöön...