21.11.2009

Kadonneen aarteen metsästäjät...

Edellisen tekstin innoittamana ajattelin listata oheen muutamia suosikkipelejäni joista on ollut minulle vuosien mittaan paljon iloa, mutta jotka eivät koskaan lyöneet läpi Euroopan markkinoilla tai sitten niitä ei edes julkaistu täällä. Lisään listan päähän myös Sunnan diggaaman Ecco the Dolphinin jonka ajattelin etsiä käsiini seuraavaksi, ja ajatuksena onkin että kaikki lukijat voivat lisätä omia ehdotuksiaan kommentteina! Haussa nimenomaan vähemmän tunnetut/suositut pelit, jotka ansaitsevat tulla pelatuiksi.

P.S. Niille lukijoille jotka ihmettelevät mitä ihmettä tietsikkapeleillä on tekemistä Oblivion High'n kanssa totean että pelikulttuuri on ollut (ja on edelleen) merkittävä osa kehittymistäni piirtäjänä ja sarjakuvantekijänä, sekä korvaamaton inspiraationlähde sekä stressinpurkutapa (^__^)



Xenogears, julkaistiin 1998 alunperin Playstationille Japanissa ja USAssa. Eeppinen roolipeli täynnä minipelejä ja pintaa syvempää yhteiskuntakritiikkiä sekä pelihahmoja jotka saivat vipinää japanilaisten doujinshintekijöiden puntteihin.






Shadow of Memories (joskus myös nimellä Shadow of Destiny), julkaistiin PS2:lle worldwide 2001, myöhemmin myös PC:lle ja XBoxille. Sony on myös ilmoittanut pelin julkaisusta PSP:lle 2009 (USA 2010). Kyseessä on pulmapeli, mutten oikeastaan haluaisi paljastaa juonesta mitään, alku on sen verran hätkähdyttävä.







Rival Schools: United by Fate (1998 Playstationille) sekä Project Justice: Rival Schools 2 (2001 Dreamcastille). Tarinan kaupungin kouluista häviää salaperäisesti opettajia ja oppilaita, ja oppilaiden yrittäessä ottaa selvää siitä kuka on vastuussa mystisistä katoamisista he ottavat mittaa toisistaan. Jälleen kerran suurenmoista hahmosuunnittelua. Muista Capcomin tappelupeleistä poiketen RS:n taistelusysteemi käyttää 4 nappulaa kuuden sijasta (2 lyöntiä, 2 potkua). Team attackit erinomaisen hauskoja. Story mode + Free mode.







Jo edellisessä kirjoituksessa mainitsemani tasohyppely Skullmonkeys (julkaistiin 1998 Playstationille), eli ei siitä tässä sen enempää.








Ecco the Dolphin: Defender of the Future
on osa Ecco the Dolphin -sarjaa, joista ensimmäinen peli julkaistiin jo 1992 Sega Mega Drivelle. Tämä osa on julkaistu PS2:lle sekä Dreamcastille, ja Sunnan lausunnon voi lukea edellisen viestin kommenteista (^__^)





Shadow Hearts sekä sen jatko-osa Shadow Hearts: Covenant (julkaistu 2001 sekä 2004 PS2:lle). Japanilaisia roolipelejä mahtavan omaperäisillä hahmoilla ja kaiken logiikan kumoavilla juonilla ja pahiksilla. Molemmat tarinat sijoittuvat 1900-luvun alkuun, mutta peli ei todellakaan sovi historiallisen todellisuuden tarkkuudesta niuhottaville, mukana kun on mm amerikkalainen agentti joka käyttää kännykkää ja minihametta ;D
Plussaa myös todella matalasta huumorintajusta.
Shadow Hearts -sarja on itsenäistä jatkoa Koudelkalle.





Ja lopuksi vielä uudempi peli; Hotel Dusk: Room 215 (julkaistu 2005 Nintendo DS:lle).
Tämäkin on pulmapeli, ja niitä ensimmäisiä jotka hyödyntivät DS:n mahdollisuuksia olematta vain Advance-päivityksiä. Tunnelmaa.

9 kommenttia:

Mia kirjoitti...

If you haven´t done so, you should tryDark Cloud and the sequelDark Chronicle. The stories are quite ordinary (There´s a darkness closing in and you´re the little boy who proves to be the only one who can save the world, bla, bla, bla...), but the feeling in the two games are extraordinary. Apart from being an action-rpg it´s also a building-simulator and a fishing game... And the game never ends... I remember when I finished Dark Cloud after months of playing - yey! - and all of a sudden I had 150 all new levels to play! Crazy. ;) I never finished them.

Mia kirjoitti...

My last contribution to good games that never got enough attention is Gitaroo Man. No comments needed. Just japanese and crazy! Love it. KAWAII!

Mia kirjoitti...

Of course I have to mention Beyond Good & Evil too... I worked in the gameshop back then and nobody wanted the game, so we sold it real cheap after only a couple of weeks on the shelfs. People bought it because it was practically "for free" and "free stuff is good stuff" or something like that. After a couple of months people started to come in asking for the sequel. Sadly, we had to tell them, there wasn´t going to be a sequel because the game never got enough attention and it never sold as good as expected, i.e. "It´s your (our) own fault". But now, 6 years later there IS talk about a sequel and I´m longing for it soooo much! I don´t care if it will be xbox-exclusive, I´ll buy an xbox only for that game and that say´s a lot about what I think of Beyond Good & Evil.

rama kirjoitti...

I thought I should pay a visit to http://gamereplay.se/ and buy some X-mas presents, and thus wonder how Gitaroo Man is compared to Parappa Rapper (since I don't think I can affort both)?

I've also heard about Dark Cloud, I think it was Fredrik who liked it, and since our RPG taste is often pretty much the same, I should propably try it.

Also very curious about the Beyond Good & Evil, and I certainly hope that the sequel isn't Xbox-exclusive.

rama kirjoitti...

I meant Parappa THE Rapper, of course ;D

Mia kirjoitti...

Well, "Parappa the rapper" is, of course, a classic game, but quite short and repetetive. So, if I had to choose, I´d choose "Guitaroo man", because you get more game for your money... But I don´t need to choose. ;) You can borrow the games from me if you want.

Yes, Fredrik started playing "Dark Chronicle" a couple of years ago, but realised it was a full-time project that was bound to take over his life and never really dared to go all the way. Or something like that. ;)Unfortunally I don´t own "Dark Cloud" any more and as I remember it it´s not easy to come over either (maybe it´s easier now when everybody sold their ps2´s?).

rama kirjoitti...

I think I'm buying one of them as a christmas present for Jonas, but in that case I might as well go for the cheaper one, and borrow the other one ;D

I'll also look into the Dark Cloud -business, and if I manage to lay my hands on it you can borrow it from me, should you fancy a replay!

Aura kirjoitti...

Shadow of Memories on ollut yksi niitä joita kiinnostaisi kokeilla, mutta enpä päässyt koskaan pelaamaan (ja nyt ei ole telkkaa joten konsolit ovat siltä osin jääneet, nyyh.)

Kuulin kuitenkin että tuosta olisi ehkä tulossa uusintaversio PSP:lle. Tai ehkä sitä ennen olen jo saanut telkkarin.

rama kirjoitti...

Aura: I strongly recommend getting Shadow of Memories if the PSP-version comes to west. It's a thrilling game, and besides, time travelling is always fun (^_^)