28.6.2008

Tieteellistä sarjiksista?


Juuri kirjallisuuden opintoni päättäneenä minulla on jäänyt "päälle" hinku lukea kirjojen lisäksi kirjoja kirjoista – ja huomaan, etten sarjakuvien kohdalla oikein tiedä mistä aloittaa.

Viimeisen tenttini jälkeisessä juopumuksen tilassa törmäsin OMASSA COLLEGESSANI tyyppiin, joka tekee väikkäriä Grant Morrisonista (huoh, kolme vuotta samassa alle 400 ihmisen ryhmässä emmekä tapaa kuin viimeisenä päivänä). Keskustelimme Teddy Hallin hautausmaalla supersankarielokuvista ja joimme kuohuviiniä.

Tajusin, että näitä ihmisiä lienee enemmänkin, muistan yhden proffani huhunneen jatko-opiskelijasta joka luki Bodleia Libraryn hentai-varantoja läpi, muka tieteellisistä syistä.

Olisi hauskaa lukea niitä kirjoja ja esseitä joita nämä tyypit lukevat. Mitkä ovat suuret sarjakuvaan liittyvät tutkimukset, mielipiteet, puolesta tai vastaan, kriitikit - päättömät tai fiksut? Olen jo lukenut Frederic Werthamin Seduction of the Innocentin, Scott McCloudin kirjat, Umberto Econ 70-lukulaisen Teräsmies-esseen, ja ne ehkä kolme manga-aiheista esseetä joita JSTORista löytyi. Mitä seuraavaksi? Ai niin, minulla on Paul Gravettin mangakirja odottamassa, se vaikuttaa kiinnostavalta. Mutta mitä pitäisi lukea seuraavaksi? Keeeertokaaa…

PS. Jos saisin sen Morrison-tutkijan nimen selville, ehkä häneltäkin irtoaisi vinkkejä. Ilmoittelen.

Ei kommentteja: