Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja ripaus sinistä......

Final Fantasy XIII ilmestyi jo vähän aikaa sitten, mutta tunnustan etten ole vielä ehtinyt sitä pelaamaan työ- ja muilta kiireiltäni.
Minut tunteville tämä on hätkähdyttävä uutinen, sillä kaikkien edellisten osien julkaisun yhteydessä (jopa varsin säälittävän kympin ja hieman paremman kahdennentoista) olen ollut vähintään pari viikkoa ulkomaailman tavoittamattomissa.

Toisaalta en muutamien kaltaisteni old school-fanien tapaan ole valmis tyrmäämään lopputulosta suoralta kädeltä. Tämä ei johdu ainoastaan iän mukanaan tuomasta kypsyydestä ja sage-tason viisaudesta, vaan myös siitä tosiasiasta että FF lakkasi olemasta minulle Se RPG-sarja jo vuosia sitten kun Karim tutustutti minut Xenosagaan... en siis oikeasti jaksa enää välittää ihan yhtä paljon kuin ennen.

On kiintoisaa havaita kuinka Tetsuya Nomura on tällä kertaa hakenut innoitusta paitsi muotilehdistä myös Ranskan klassisesta 1600-taiteesta. Arkaainen sommittelu sekä väriskaala (varsinkin taustalla näkyvät Fang ja Vanilla) tuovat mieleen lähinnä Nicolas Poussinin teokset...

Lightningin ja Snown ohella huomiostani kilpailee myös BlazBlue jonka olisi pitänyt ilmestyä yhtäaikaa uusimpien Pokemonien kanssa. Julkaisu kuitenkin lykkääntyi (uusi päivämäärä on 4.huhtikuuta). Jos lopputulos on edes puoliksi niin hyvä kuin saman jengin Guilty Gear-sarja niin halleluja, raman pelivuosi on pelastettu.

Wannabe-koloristi osa 3: loppukiri

Huh, lopultakin valmis! En edes jaksa ajatella kuinka monta tuntia työhön upposi eikä lopputulos ollut silti tätä kummempi :P

Miksi siis esitellä töitä joihin ei ole 100% tyytyväinen? Tämä projekti oli kokeilu, joten voin todeta filosofisesti ettei tärkeintä ollut määränpää vaan itse matka, ja että tutkimalla omia ja toisten virheitä (sekä onnistumisia!) oppii paljon.
Takapeiliin katsoessa on helppo todeta, että tein monia vääriä valintoja jotka päättyivät umpikujaan ja pakottivat aloittamaan alusta.


Ohensin ne ääriviivat hallitsivat kuvaa liikaa, ja muutamassa paikkaa korvasin ne tyystin lilalla varjolla.
Olen aina ollut huono (laiska) tekemään taustoja eikä tämäkään kuva ole poikkeus. Siispä otan mielelläni vastaan kommentteja ja parannusehdotuksia.


Kokonaisvaikutelma on omaan makuuni ehkä hieman liian ”pehmeä” ja haluaisinkin löytää toimivan tasapainon vaseliinilinssin sekä jyrkempien valojen ja varjojen käytön välille.

Lopuksi voin todeta että uusi tekotapa vaatii vielä paljon harjoittelua ennenkuin se sujuu luonnostaan ja intuitiivisesti eikä vaadi koko ajan aktiivista päätösten tekoa.


Ja jos vielä saa hetkisen unelmoida niin ei minulla olisi mitään sitä vastaan että maalaisin kuin Hyung-tae Kim... :3

Wannabe-koloristin tappurainen tie jatkuu...

Lupasin edellisessä blogikirjoituksessani teille leipää ja sirkushuveja. Leivästä en tiedä mutta sirkushuveja on luvassa, sillä koloristikokeiluni on edennyt seuraavaan vaiheeseen.

Olen yrittänyt käyttää tavallisesti suosimieni ihonsävyjen lisäksi varjoissa myös harmaata ja lilaa (hui!). Sopivantuntuisten pensseleiden löytäminen on osoittautunut huomattavasti odottamaani hankalammaksi ja olen kolunnut netin sopivien oppaiden löytämiseksi, aika laihoin tuloksin. Eli jos tiedät superhyviä väritystutoriaaleja (Photoshop, ei Painter) niin linkkejä kehiin, kiitos!

Seuraavana askeleena on lisätä loput ääriviivat, värittää kasvojen yksityiskohdat sekä siistiä byysät ja niittivyö. Ai niin, ja taustallekin olisi varmaan hyvä tehdä jotain... huoh.

Per aspera ad astra, eli ensi askeleita opintojen katkeransuloisella tiellä...

On varsin hyödyllistä omalle kehitykselle kokeilla silloin tällöin työtapoja joita ei yleensä käytä, tai jotka jopa herättävät pelkkänä ajatuksena spontaania vastarintaa.


Olen jo aiemmin tunnustautunut nyhjääjäksi, ja niinpä viime kurssitapaamisella opettajan kehoitettua meitä tekemään jotain välineillä jotka tuntuvat meistä vastenmielisiltä valinta oli helppo: valitsin paksuja pastellikyniä, värillisen paperin ja ryhdyin toimeen ilman alustavia luonnoksia tai kuvia. Tulos oli mitä oli, mutta huolimatta siitä että kokemus jo sinänsä riitti musertamaan vahvemmankin itsetunnon, aivoihini pesiytyi halu kokeilla lisää. Joskin hieman kontrolloiduimmissa olosuhteissa...

Pitäydyin tutuissa välineissä (lyijäri, Wacom, Photoshop), mutta päätin tyytyä puolihätäiseen lyijykynäluonnokseen, hypätä puhtaaksipiirtämisen yli ja siirtyä suoraan värittämiseen. Tai siis ei. Tällä kertaa päätin nimittäin maalata. Viivat saisivat vahteeksi jäädä altavastaajan asemaan, ja leikkisin koloristia.


Aion vakaasti saattaa kokeilun päätökseen, ja jos ei muuta niin voinpahan tarjota teille, rakkaat lukijani, hyvät naurut. Ohessa kolme ensimmäistä askelta, ja jatkoa seuraa...