Bad Trip...

... harhailut senkun jatkuvat ^_^

Here's a little bonus for you...

Allekirjoittanut ei ole koskaan ollut pahemmin länsimaalaisten tv-pelien ystävä, mutta poikkeuksiakin löytyy...

Ollessani töissä uusmediatoimistossa saimme kollegan kanssa (minä kuvittaja/graafinen suunnittelija, hän webdesigner/koodaaja) tehtäväksi taikoa firmalle uudet ihqut kotisivut. Pohdittuamme asiaa vakavasti muutaman tunnin yläkerran leikkihuoneen barbababa-löhötuoleissa pelaamalla SSX:ää sekä hakattuamme toisiamme kellarissa (virallisesti konferanssihuone asiakastapaamisia varten, epävirallisesti firman nuorenpien henkilöiden fight club) japanilaisilla puukepeillä tulimme siihen tulokseen että savianimaatio olisi da shit! Meillä ei ollut kummallakaan minkäänlaista kokemusta savesta tai animaatiosta (Flash-softaa ei lasketa), saati sitten savianimaatiosta. Mutta 'skam den som ger sig', kuten lahden tällä puolen sanotaan, ja lähdimme oitis kaupungille etsimään tietoa. 2000-luvun vaihteessa savianimaatio ei ollut kova sana, eikä DDR:stä kotoisin olevien animaatioiden, joita Suomen televisio lähetti lapsuudessani kovemman kaman puutteessa, retroarvoa vielä oltu keksitty.

Mutta onni hymyili meille, ja yhdestä pelikaupan alekorista lähti mukaan (jo silloin) vanha pleikkaripeli. Tämän tasohyppelyn nimi oli Skullmonkeys, ja se oli ennenkaikkea toteutukseltaan savianimaatio!


Takaisin työpaikalla latasimme levyn pleikkari kakkoseen ajatuksena katsoa parisen minuuttia animaatiota päästäksemme juonesta kiinni ja jatkaa sitten sivuston luonnostelua. Kun havahduimme seuraavan kerran todellisuuteen ulkona oli pilkkopimeää, kello oli pitkästi yli keskiyön, ja jopa koodarit olivat lähteneet kotiin (ennenvanhaan koodarit yleensä tekivät ns käänteistä päivää, mikä aiheutti paljon harmaita hiuksia projektinjohtajien kaltaisille paperinkääntäjille).

Skullmonkeys oli suuruudenhullu mestariteos eikä muistuttanut mitään ennen näkemääni; paikoin sairaan vaikea pelata (Solid Snake* pelasi ne vaikeimmat kohdat, minusta ei siihen ollut), mahtavia bonusratoja ja todella häiriintynyt musiikki - hiljaista akustisen kitaran plinkutusta ja korvaasi laulaa lähes kuiskaava ääni: ”... and here's a little bonus tune about collecting real good stuff”.

Ääni jatkaa silkinpehmeästi:
”... oh, you're looking incredible, you're the bomb.
And me, I'm kinda your dad, and a little like your mom.
And when you turn this game off, in the real world once again,
you won't have to play make-believe, or try to pretend.
'Cause I'll be right there when you open your hand,
'cause I'm your little invisible musical friend...”
samalla kun pompit sienihuuruissa luotuja tasoja jotka kimaltavat kuin timantit ja jääkristallit...

Samainen firma konkkasi IT-kuplan puhjetessa koska sen omistanut konserni joutui rahallisiin vaikeuksiin, ja peli hävisi samassa yhteydessä teille tietämättömille.
Mainitsin pelistä Anime-lehden päätoimittajalle Juha Wakoselle, joka on tosi hardcore gamer, mutta yritykseni googlettaa linkkejä eivät johtaneet mihinkään. Ehdin jo ajatella hetken olleeni itsekin niin sienihöyryissä että olin kuvitellut koko pelin, kunnes eilen ilmestyneessä Level-pelilehdessä oli siitä aukeaman kokoinen juttu retro-osastossa!

Jos satutte löytämään tämän mestariteoksen ostakaa se ihmeessä! Jos ei muuten niin myydäksenne sen allekirjoittaneelle törkeään ylihintaan (^___^)



Itse sivusto jäi toteuttamatta; johtoporras tyrmäsi tylysti ideamme ja luonnoksemme ”liikaa aikaa ja resursseja vaativina”...



*Kutsuimme työkaveriani, sittemmin myös hyvää ystävääni, lempinimellä Solid Snake koska hän on ulkonäöltään kaimansa peilikuva, ja oli tarpeeksi rohkea käyttääkseen bandanaa aikana jolloin kukaan ei ollut kuullut pelistä Guitar Hero...


Kuvat otettu Level-pelilehdestä, numero 44