Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oxford. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oxford. Näytä kaikki tekstit

3.5.2011

Kukkanen romantiikan myrskyävällä tunnemerellä...




Pidän itseäni (ja sanon tämän senkin uhalla että Joc nauraa itsensä kuoliaaksi) varsin rationaalisena ihmisenä, mutta minussa(kin) asuu pikkuinen gootti, jonka olemassaolo ilmenee lähinnä rakkautena hautausmaihin ja niiden romanttiseen ilmapiiriin.

Olessamme viikonloppuna Oxfordissa tekemässä alustavaa tutkimusta tulevaan kummitustarinaamme Joc hemmotteli minua viemällä minut Holywellin hautausmaalle.


Kävijä astuu ruosteisesta portista suoraan 1800-luvun romantikkojen maailmaan. Minä tahansa hetkenä voi nähdä Wordsworthin istumassa kaatuneella hautakivellä sommittelemassa tuntemuksiaan runomuotoon ja Rossetti luonnostelee muuria vasten poseeraavaa Jane Morrista.

Suuret, kauan sitten istutetut varjostavat puut, upeasti työstetyt hautakivet, kiipeilevä, villiintynyt muratti, Holywell on kaikkea mitä klassiselta hautuumaalta voi odottaa.

Holywell on myös paikka jossa ketut ja muut pienet nisäkkäät, hyönteiset sekä linnut viihtyvät, ja tämän vuoksi osa hautausmaata on luonnontilassa niittynä, mikä on omiaan lisäämään paikan romanttista vaikutelmaa.


Paitsi romanttista tunnelmointia hautausmaat tarjoavat aina mielenkiintoista luettavaa jos jaksaa tavailla vaikeasti luettavia vanhoja hautakiviä, julkkiksia kuten tässä tapauksessa Kenneth ”Wind in the Willows” Graham sekä yllättäviä löytöjä, kuten esimerkiksi tämä (ks. oikeanpuoleinen kuva) ristinmuotoinen hautakivi jonka taustapuolelta löytyivät (ylhäältä alas) Jeesus ristillä, Mariat haudalla, apostolit Pietari ja Paavali (puhdasta arvailua puoleltani) sekä Luciferin putoaminen taivaasta.





Holywellistä uusien kenkien aiheuttamien rakkojen golgatana kävelyretkemme jatkui kohti Yliopistomuseoa ja sen oheista Pitt Rivers -kokoelmaa, mutta se onkin jo toinen tarina...

7.9.2010

Oxford, rakastettuni...

Okran sävyt, yliopistot torneineen ja vanhoine haamuineen... mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää...

27.5.2008

Fantasiaa Oxfordissa

Olen saanut opintoni viime viikolla vihdoinkin päätökseen (jee!) ja huomenna juhlistan viimeistä Oxfordin päivää pitämällä lastenkirjallisuusryhmässä esitelmän Oblivion Highsta. Ei niin, että kukaan siellä varsinaisesti lukisi suomea, mutta saavat katsoa kuvia, ja tutusta manga/pseudomangakonfliktiin ja pohdintoihin mangasta teiniviihteen heteronormin haastajana (joo, tiedän, mutta sekaan on pakko ujuttaa myös jotakin älyllistä…) Tervetuloa vaan kaikki kello 16.00, St Cross Building, mikäli olette sattumalta stadissa.

Lastenkirjallisuusryhmä on ollut minulle täällä henkireikä. Useimmat muut perustutkinto-opiskelijat ovat minua tarkalleen 10 vuotta nuorempia joten minun on ollut kiva hengata välillä jatko-opiskelijoiden kanssa. Ja koska kokouksissa käyvä ydinryhmä on noin neljä henkilöä – jos otsikossa lukee "Harry Potter" lukumäärä kolminkertaistuu välittömästi – olemme päättäneet käsitellä vain meitä kiinnostavia juttuja. Tämän lukuvuoden olemme lueskelleet Young Adult Fictionia: vampyyriromansseja, poikien agenttikirjoja, fantasiaa. Keskustelut ovat toisaalta älyllisiä, toisaalta täynnä "Oh-muh-gawd"-älähtelyä jonkun miespuolisen päähenkilön ihanuudesta tjms.

Toissa kokouksessa toverini Maria Cecire kertoi meille kuitenkin väitöskirjastaan, joka käsittelee ryhmää jota hän kutsuu nimellä "Oxford School of Fantasy Literature". J.R.R. Tolkien ja C.S. Lewis, jotka loivat modernin fantasiakirjallisuuden, olivat myös keskeisiä tekijöitä täkäläisen englannin (eli kirjallisuuden) laitoksen opintosuunnitelman luomisessa. Molemmat olivat keskiaikaisen kirjallisuuden tutkijoita, ja juuri he ajoivat läpi muutoksen, jossa muinaisenglannin kirjallisuutta (esim Beowulf) luetaan täällä peruskursseilla kirjallisten ansioidensa takia. Samoin keskienglannin kirjallisuus (tietysti Chaucer, mutta myös uskonnollisten mystikkojen kirjoitukset sekä esim Thomas Maloryn Morte d'Arthur) on täällä edelleen pakkokauraa kaikille perustutkinnon tekijöille.

Ceciren pointti on, että Tolkien ja Lewis hakivat omiin töihinsä vaikutteita itselleen läheisistä töistä, ja että ne lukemattomat fantasiakirjailijat jotka ovat opiskelleet täällä englantia – Susan Cooper ja Diana Wynne Jones tulevat minulle ensimmäisenä mieleen, mutta lista on piiiiiiitkä – saivat pakostakin vaikutteita samoista lähteistä. Pakollisten kurssien lisäksi myös konkreettinen ympäristö – keskiaikaiset rakennukset, Latinankieliset rituaalit, erikoiset kaavut, salaiset puutarhat ja käsittämättömät säännöt – ovat jättäneet fantasiakirjallisuuteen jälkensä. Kaukaa haetun oloiset maagiset linnat, esimerkiksi, ovatkin ehkä aivan läheltä haettuja. Minun collegessani, esimerkiksi, etupihan nurmikolla saa kävellä ainoastaan jos omaa Master-tutkinnon Oxfordin yliopistossa; Christ Church Collegessa puolestaan etupihan nurmikolla saa kuulemma kävellä vain jos on Trinity-lukukauden keskiviikko, illallisen jälkeen mutta ennen pimeyden laskeutumista, ja kulkijalla on yllään yliopiston virallinen univormu sub fusc.

Nykyään minustakin tuntuu ihan normaalilta, että tenteissä pitää olla univormun liepeessä ensimmäisenä päivänä valkoinen neilikka, välipäivinä vaaleanpunainen ja viimeisenä päivänä tummanpunainen. (Me emme enää värjää niitä omalla verellämme, kuten täällä kerrotaan että ennen tehtiin). Tai että mortarboard-hattua pitää aina kantaa univormun kanssa mukana, mutta jos sen laittaa päähän, siitä joutuu maksamaan sakkoja. Nämä ovat maagisia sääntöjä ja esineitä, joita ryhtyy kunnioittamaan automaattisesti koska muutkin tekevät niin.

Ceciren paras huomio on minusta, että Oxfordin koulun fantasiasankarille miekkamiehen taidot ja puhdas sydän eivät yksinään riitä. Tarinoissa nousee usein keskeiseen asemaan muinaisten mysteerien ratkominen kirjoista, tuhatvuotisten käsikirjoitusten ja kuolleiden kielien tutkiminen – jotakin mitä sekä Lewis että Tolkien tekivät Bodleianin kirjaston arkistoissa huvikseen ja työkseen. Nörttien fantasioissa nörttivoimat ovat kunniassa, ja niin jokainen uusi polvi perinteisen fantasian faneja päättää opiskella englannin kirjallisuutta – Oxfordissa. Niin minäkin tietsti valitsin Oxfordin ja Cambridgen välillä: "Jos Tolkien ja Cooper…" ajattelin. Kerroin tästä lastenkirjaryhmässä ja kaikki muutkin myönsivät ajatelleensa asiaa samalta kannalta.

Oblivion High 2 sisältää kohtauksen, jossa Soon Mi lukee isänsä väitöskirjaa ja tutkii kirjoista NÖRTTIVOIMILLAAN Näkin historiaa… Että kiitos vaan, Maria – olisit voinut pitää esitelmäsi ennenkuin minustakin tuli kauhea fantsukirjailija-wannabe klisee! No, olenpahan ainakin parhaassa mahdollisessa seurassa!